16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Tiger Woods ja Elin Woods erosivat

Tiger Woods ja Elin Woods päättivät aviopolkunsa maanantaina. Kuva vuoden 2006 Ryder Cupista. © Getty Images

Heinäkuun aikana alulle pantu Woodsien ero astui alkuviikosta voimaan. Floridalaisessa tuomioistuimessa virallistetusta erosta kerrottiin maanantaina Yhdysvaltain aikaa.

Eroon johtaneet vaikeudet alkoivat Woodsin ajettua yhden miehen kolarinsa kotitalonsa edessä marraskuussa. Kolaria edelsivät pitkä pettämisrumba ja salailu.
Kilpakentille huhtikuussa palanneen Tiger Woodsin ja Elin Woodsin yhteinen taival avioparina alkoi 2004, seurustelu oli alkanut pari vuotta aiemmin. Parilla on kaksi lasta, joiden huoltajuuden vanhemmat jakavat.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje