Aaron Rai on pidetty persoona, joka kantaa vanhempiensa uhrauksia mukanaan jokaisella kierroksella - Golfpiste.com

12.5.–19.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][11]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Aaron Rai on pidetty persoona, joka kantaa vanhempiensa uhrauksia mukanaan jokaisella kierroksella

Aaron Rai pelasi itsensä golfin historiaan. Hän on vasta toinen PGA Championshipin voittanut englantilaispelaaja. Kuva: Getty Images

PGA Championshipin voittaja on hillitty ja vaatimaton henkilö, josta kilpakumppanitkin pitävät.

Huippukilpailuiden kohdalla toivoo aina, että kisa niin sanotusti voitetaan. Tarkoitan tällä sitä, että kisa ratkeaa voittajan hyvään peliin, ei muiden epäonnistumisiin.

Aroniminkin kenttä oli pelannut PGA Championshipissä kolme ensimmäistä päivää ehkä liiankin ankarana. Sunnuntaihin lähdettäessä oli olemassa pelko, että kisan viimeisestä kierroksesta muodostuu epäonnistumisten suma. Näin ei käynyt.

Huippu-urheilussa puhutaan usein zonesta, eikä nyt viitata sykealueisiin. Zone on eräänlainen poikkeuksellinen mielentila, johon urheilija pääsee täydellisen keskittymisen ja toistuvien onnistumisten myötä. Ympäristö hämärtyy ja keskittyminen on täysin suorituksessa. Zonessa kaikki tuntuu toimivan kuin terävin ajatus. Golfissa zone näkyy selvemmin kuin monessa muussa lajissa.

Aaron Rai oli sunnuntaina takaysin tai oikeastaan viimeiset kymmenen reikää zonessa. 31-vuotiaan englantilaisen suoritus oli häikäisevää katseltavaa. Rai todellakin voitti kilpailun ja kukisti muut lähes virheettömällä golfillaan. Takaa-ajajat tippuivat yksi kerrallaan kyydistä, kun Rai pelasi viimeiset 10 reikää kuusi alle parin. Kovimmassa mahdollisessa painekattilassa suoritus oli hieno ja mieleenpainuva.

Näytös alkoi reiällä yhdeksän. Rai löi lähes 300-metrisen draivin, pelasi 245-metrisen lähestymisen 13 metrin päähän lipusta ja upotti 12 metriä pitkän eagle putin. Sen jälkeen jalka pysyi kaasulla.

Hyvin vaatimattomista oloista ponnistava Rai on kentällä tunnistettava näky, sillä hän käyttää lyödessään sadehanskoja molemmissa käsissä. Rai myös suojaa rautansa mailasuojuksilla. Hän on kertonut kunnioittavansa tällä tavoin isänsä tekemiä uhrauksia. Perhe oli hyvin vähävarainen ja Rai opetteli pienestä pitäen pitämään hyvää huolta kallisarvoisista välineistään. Railla ei ole ollut pitkään aikaan rahahuolia, mutta hän ei ole luopunut tavasta muistaakseen taustansa ja vanhempiensa uhraukset hänen uransa eteen.

Jo 17-vuotiaana ammattilaiseksi siirtynyt Rai on pelannut kaudesta 2022 pääosin PGA Tourilla. Voitto oli Raille uran viides pääkiertueilla.

Vaikka Rain lahjakkuus on ollut hyvin tiedossa, oli hänen voittonsa jättimäinen yllätys. Alkukausi on ollut hankala eikä mies majoreissa oli aikaisemmin yltänyt sijaa 19 korkeammalle. Toisaalta perustaso on vahva, Rai pelasi itsensä jatkokierroksille kaikissa neljässä majorissa viime vuonna ja sijoittui tämänvuotisessa Mastersissa 48:nneksi.

Upotettuaan par-puttinsa Aroniminkin 18. viheriöllä Rai halasi pitkään vaimoaan Gaurika Bishnoita. Rai on kertonut, että hän harjoittelee paljon yhdessä vaimonsa kanssa. Rain mukaan voittaja treenikilpailuissa on yleensä Bishnoi, joka myös on naisten Euroopan kiertueella pelaava ammattilaisgolfari.

Aaron Rai ja vaimo Gaurika Bishnoi. Kuva: Getty Images

Masterissa Bishnoi toimi par 3 -kisassa miehensä caddiena, ja sen jälkeen Rai toimi vastapalveluksena hänen caddienaan LET:n kilpailussa.

”En liioittele yhtään, kun sanon etten olisi tässä ilman häntä”, Rai sanoi voittonsa jälkeen.

”Hänen ajattelutapansa, neuvonsa ja mietteensä – oli kyse sitten tekniikasta tai tavasta, jolla kannan itseäni kentällä – ovat täysin korvaamattomia”, Rai kuvaili voittonsa jälkeen.

Hillitty ja hyväkäytöksinen Rai on poikkeuksellisen pidetty ihminen myös kovimpien kilpakumppaniensa keskuudessa. Heistä kukaan ei hävinnyt Raille mielellään, mutta hänen voitostaan harva on pahoillaan tai kuten Rory McIlroy asian tiivisti: ”Et löydä tämän kentän alueelta yhtään ihmistä, joka ei olisi hänen puolestaan iloinen.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje