10.–17.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[4][3]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Sami Välimäki: ”Edessä on viimeinen kausi amatöörinä”

Orlandossa parhaillaan harjoitteleva maajoukkuepelaaja aloittaa turnausvuotensa helmikuussa Nordic Liigan talvisarjassa.

Sami Välimäki oli yksi viime kauden ehdottomia valopilkkuja kotimaisten kilpapelaajien joukossa. Hän venyi alkuvuodesta ykköseksi Gecko Tourin ammattilaisturnauksessa ja saavutti Portugalin, Italian ja Saksan avoimissa amatöörimestaruuskisoissa yhden voiton ja kaksi top 4 -sijoitusta.

Elokuussa Välimäki yllätti ollen Vierumäen Challenge Tour -kilpailussa 11. sijallaan paras suomalainen, ja syksyn karsinnoista Nokia River Golfin pelaaja kuittasi vielä vahvan kategorian Nordic Liigaan vuodeksi 2018.

Välimäki on parhaillaan 2,5 viikon pituisella harjoitusmatkalla Yhdysvaltain Orlandossa. Tukikohtana on Bishops Gate Golf Academy, jota pidetään yhtenä USA:n parhaimmista juniori- ja yliopistopelaajien harjoituskeskuksista.

”Meitä on täällä Eemil Alajärven lisäksi neljä virolaista pelaajaa sekä valmentajani Timo Karvinen. Treeneissä on käynyt myös golfbiomekaniikan ja 3D-teknologian asiantuntija Rob Neal, jolta olen saanut uutta ajateltavaa kropan ja käsien käytöstä lyönnissä”, Välimäki sanoi.

Viime vuoden laadukkaiden esitysten taustalla oli hänen mukaansa pitkin kautta hyvällä tasolla säilynyt pallonlyöminen sekä tasokkaat lähestymiset. Myös avaukset olivat aiempaa parempia.

”Oli hyvä kausi. Nordic Liigan karsinnat eivät menneet ihan putkeen, sain kuitenkin sen mitä sieltä lähdin hakemaan.”

Nuorukainen arvelee pelaavansa tulevalla kaudella Nordic Liigassa ”täyden paketin”, mikä tekee muutamalla amatöörien arvoturnauksella höystettynä 10–15 kisaa. Amatöörikilpailuista Välimäki mainitsee miesten EM-joukkuekisat (Saksa) ja The Amateurin. Tänä vuonna on vuorossa myös MM-joukkueturnaus (Irlanti), jossa hänet mahdollisesti tullaan näkemään.

Tämän kauden tavoitteeni on sijoittua Nordic Liigan rankingissa viiden joukkoon, ja saada sitä kautta ensi vuodelle kunnon kategoria Challenge Tourille.

Toista vuotta maajoukkueen päävalmentajana toimivasta Fredrik Jendelidistä Välimäellä on pelkkää hyvää sanottavaa.

Timo Karvisen (oik.) ja Sami Välimäen yhteistyö alkoi hieman toista vuotta sitten. Vieressä Viron golfliiton puheenjohtaja Marko Kaljuveer.

”Tulen oikein hyvin toimeen Fredrikin kanssa. Hänen vahvuutensa ovat ennen kaikkea lähipelin ja tilastoinnin puolella. Olen saanut häneltä erilaista dataa, mistä selviää, kuinka paljon olen parhaita pelaajia jäljessä eri osa-alueilla.”

Välimäki, 19, ei aio viivytellä ammattilaisuuden kanssa. Se on ajankohtainen tämän vuoden lopussa, mahdollisesti aikaisemminkin. Vaihtaessaan statusta, hän toivoo olevansa jonkin verran parempi pelaaja kuin tällä hetkellä. Lähipeliä pitäisi kehittää eniten.

”Tämän kauden tavoitteeni on sijoittua Nordic Liigan rankingissa viiden joukkoon, ja saada sitä kautta ensi vuodelle kunnon kategoria Challenge Tourille. Pyrkimykseni olisi myös nousta amatöörien maailmanlistalla (nyt 47:s) top 10:een.”

Syksyn Euroopan kiertueen karsinnoista hän ei osaa sanoa vielä varmuudella, mutta olettaa kuitenkin tämän hetken tuntemuksiensa perusteella osallistuvansa myös niihin.

Nokialla ikänsä asunut pelaaja ei aio jättää kotikenttäänsä Riveriä, vaikka muuttikin hiljattain Tampereelle.

”NRG:ssä pysyn edelleen, siellä on hyvät puitteet. Kenttäremontista jäi kaksi ylimääräistä väylää, jotka avattiin vapaamuotoiseen harjoitteluun. Loistava paikka harjoitella omilla palloilla kaikkia pelin osa-alueita.”

”Välillä pelaan Lakesidessa fysiikkavalmentaja Pasi Keskumäen kanssa ja Pirkkalassa kavereiden kanssa. Paljon en kuitenkaan ehdi eri kentillä harjoitella, suurin osa pelikierroksista muodostuu vuosittain turnauskentillä.”

Välimäki palaa tulevana lauantaina Suomeen ja viettää viikon verran kotona. Sen jälkeen on lähtö kolmeksi viikoksi Espanjaan, missä hän osallistuu yli kymmenen muun suomalaisen kanssa Nordic Liigan talvisarjaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje