15.–22.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][11]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

HBO:n kohuttua Tiger-dokumenttia on tulkittu väärin

Vuonna 2006 menehtynyt Earl Woods, Tigerin isä, vaikutti golfikonin elämään ja uraan voimakkaammin kuin kukaan muu. Kuva Getty Images

Tiger Woodsin ura ja elämä läpivalaistaan ansiokkaasti kolmessa tunnissa.

Dokumentin aloitus on kylmäävä. Liikutustaan pidättelevä Earl Woods puhuu vuonna 1996 Yhdysvaltain parhaalle yliopistopelaajalle myönnettävän Haskins Awardin palkintoseremoniassa pojastaan, Tiger Woodsista. Hän kertoo hauraalla äänellään, miten Tiger kohoaa peliä suuremmaksi ja tekee hyveellisyytensä ja läsnäolonsa ansiosta maailmasta paremman paikan elää. Earl Woods lataa vieressä istuvan, vastikään ammattilaiseksi siirtyneen poikansa harteille paineet, joiden taakka käy aikanaan liian raskaaksi kantaa.

Kun Woods sitten solmii ammattilaisuutensa kynnyksellä ennenkuulumattoman suuren yhteistyösopimuksen Niken kanssa, paineet sen kuin kasvavat. Jo Woodsin esiinmarssista ilmoittavassa tunnetussa Hello world -videossa Woodsista leivotaan golfkenttien Martin Luther King, kun kysymys ihonväristä nostetaan keskiöön.

HBO:n tammikuussa julkaistu kaksiosainen Tiger-dokumentti on ollut joillekin liikaa. Sitä on sanottu sensaatiohakuiseksi ja kapeakatseiseksi teokseksi, joka repii vanhat haavat tarpeettomasti auki. Sellainen se ei kuitenkaan ole. Tiger-dokumentin kohtaama kritiikki ei osu maaliinsa.

Earl Woodsista maalataan kuva yhtenä hirviömäisenä urheiluisänä

Niille golfin ystäville, jotka ovat seuranneet Tiger Woodsin uraa ja elämää jo pidempään, dokumentti ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta. Muun muassa Tigerin pitkäaikaisen caddien, Steve Williamsin, sekä Woodsien perheystävien Pete McDanielin ja Joe Grohmanin haastattelut tarjoavat syventäviä kurkistusikkunoita vuosien takaisiin tapahtumiin, mutta kaikki dokumentin suuret linjat on jo aiemmin kerrottu.

Erinomaisen synteesin dokumentti sen sijaan tarjoaa. Se kertaa Tiger Woodsin huippugolfuran ja sen aikaisen yksityiselämän keskeiset hetket, esittää syy-seuraus-suhteita ja hakee selityksiä sille, kuka Tiger Woods todella on. Toisin kuin Armen Keteyianin ja Jeff Benedictin vuonna 2018 julkaistuun samannimiseen kirjaan pohjaavaa teosta on osin tulkittu, dokumentin sympatiat ovat Tigerin puolella.

Monia muita dokumentti ei sen sijaan helpolla päästä. Vaikka erittäin tiivis isäsuhde muovaa Tigeria henkilönä voimakkaammin kuin mikään muu, Earl Woodsista maalataan kuva yhtenä hirviömäisenä urheiluisänä, jolla kasvatus lähtee hanskasta jo varhaisina vuosina. Tiger-pojasta tulee Earl Woodsin luomus.

Äiti Kultida Woodskaan ei näyttäydy dokumentissa enää yhtä herttaisena taustahahmona kuin millaisena media häntä on enimmäkseen kohdellut. Kuorrutus karisee myös Bill Paynen, Augusta National Golf Clubin, entisen puheenjohtajan yltä, kun tämä antaa valkoisen miehen epäuskottavan julkisen moraalisaarnan uskottomuusskandaalin jälkeen Masters-turnaukseen palaavasta Tigerista.

Myös media saa dokumentissa aiheellisesti osansa. Tiger Woods on myös medialle tuote, jota ei epäröidä elämän vastoinkäymisissä hylätä ja ristiinnaulita.

Woodsin pitkäaikainen agentti Mark Steinberg tuomitsi HBO:n dokumentin riettaaksi ja käsittelyltään vajaaksi. Edellisessä Steinberg osuu harhaan, mutta roolissaan hän onkin tietysti jo pakotettu sanomaan niin. Tiger-dokumentti käy kyllä seikkaperäisesti läpi Woodsin värikkäimpien vuosien vaiheet, muttei mässäile niillä. Yökerhokohtauksille ja lääkehouruisille pidätyskuville on syynsä.

”Joko taas?” on siksi ihan aiheellinenkin kysymys.

Jälkimmäisessä Steinberg on sen sijaan oikeassa. Vaillinaiseksi kolmituntinen dokumentti, väkisinkin, jää. Woods, sen paremmin kuin kukaan nykyisestä lähipiiristäkään, ei ole dokumentissa äänessä, ja pinnan alle jää paljon sellaista, josta vain vihjaillaan joko suoraan tai epäsuoremmin.

Yksi mielenkiintoinen, Woodsin mestarillisuutta golfkentällä raottava seikka pilkahtaa perheystävän haastattelussa esiin: isä-Earlin, Vietnamin sodan läpikäyneen vihreän baretin, pojalleen opettama armeijataito, itsehypnoosi. Onko se ollut yksi Tigerin huippuvuosien ennennäkemätöntä ylivoimaa selittävä tekijä. Keino, jolla Tiger Woods on päässyt ikään kuin toiseen todellisuuteen hallitsemaan huippugolfin ratkaisuhetkien henkistä ilmatilaa.

Ehkä dokumentin kohtaamassa kritiikissä on lopulta enemmän kyse huonosta ajoituksesta kuin väärästä käsittelytavasta. Vajaan parin vuoden takainen sensaatiomainen Masters-voitto ja sen jälkeiset elämänmakuiset tapahtumat, viimeisenä joulun alla pelattu isä-poika-turnaus yhdessä Charlie-pojan kanssa, ovat näyttäneet yleisölle uuden version Tiger Woodsista. Lempeämmän, lähestyttävämmän ja inhimillisemmän. Miehen, isän ja ihmisen. Huippugolfarin, joka on sinut eletyn elämänsä ja menneisyyden haamujensa kanssa. Ainakin havaittavasti paremmin kuin vielä joitakin vuosia sitten.

”Joko taas?” on siksi ihan aiheellinenkin kysymys.

Sen esitettyään kannattaa kuitenkin siirtyä katsomaan itse dokumenttia. Suomessa Tiger-dokumentti on katsottavissa ainakin HBO Nordic -palvelussa.

Lue seuraavaksi: Charlie Woods, Tigerin poika – golfari, josta koko golfmaailma nyt kohisee

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje