26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Puujoen golfkentän kaava hyväksyttiin Hausjärven valtuustossa

Vuonna 2012 valmistuvan Garden Coursen rakennustyöt on määrä aloittaa syksyllä. Kuva: Tilander Golf Design

Hausjärven kunnanvaltuustossa kopautettiin viikko sitten pidetyssä kokouksessa nuijaa pöytään Puujoen puutarhakylän ja golfkentän ranta-asemakaavan hyväksymisen merkiksi. Mikäli valtuuston yksimielisestä päätöksestä ei valiteta, lyödään Hausjärven kuusireikäisellä par 3 -kentällä palloa ensimmäistä kertaa ensi kesän loppupuolella. Varsinaisen täysmittaisen kentän ja klubirakennuksen on määrä olla valmiina vuoden 2012 syksyyn mennessä.

Ryhtyessään kenttähankkeeseen Draiv´in Golf and Country Club Oy katsoi Riihimäen seudulla olevan potentiaalista kysyntää golfin harrastamiselle. Lisäksi kenttäyhtiö haluaa tarjota pääkaupunkiseudun harrastajille pelitilaa, joka on omiaan purkamaan Helsingin seudun kenttien ruuhkia.

”Kyllähän yleinen trendi on se, että kun tulee taantuma, silloin omaan hyvinvointiin panostetaan enemmän. Viime vuoden aikanakin harrastajamäärä kasvoi koko Suomessa ja varsinkin Etelä-Suomen alueella ihan mukavasti. Harrastajamäärän kasvu suuntautuu koko ajan ylöspäin. Uusille kentille on tilaa Suomessa ja varsinkin Etelä-Suomessa. Täällä on oikeastaan pulaa golfkentistä”, Draiv´in Golf & Country Club Oy:n hallituksen jäsen Kari Halonen sanoi YLE:n haastattelussa.

Tämän lisäksi kentän välittömään läheisyyteen, Torholan kylään on valmistumassa 92 loma-asuntotonttia, joiden markkinointi pääsee täyteen vauhtiin heinäkuun jälkipuolella. Koko alue on kooltaan 92 hehtaaria, josta golfkentän maa-alue kattaa yhteensä 78 hehtaaria.

Hausjärven kentän suunnittelusta on vastannut Lassi Pekka Tilander, jonka piirustuspöydältä on lähtenyt toteutusvaiheeseen useita kenttiä Suomeen, Viroon ja Puolaan. Hänen mukaansa alun perin 9-reikäiseksi suunniteltu kenttä päätettiin rakentaa täysmittaiseksi, kun selvisi että maa-alueen pohjoispuolella oleva taimitarhan alue tuli valjastettavaksi golfkenttäkäyttöön.

Kenttäyhtiön mukaan sen ensimmäinen osakeanti merkittiin täyteen. Meneillään oleva toinen osakeanti päättyy 30.6. Osakkeen hinta on 4750 euroa/kpl.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje