Helle-heinäkuu ei suomalaisgolfareita karkottanut - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Helle-heinäkuu ei suomalaisgolfareita karkottanut

Viilentävä kylpy? Ei, vaan Aura Golfissa poistettiin levää vesiesteestä, sillä kuuma ilma saa levät rehottamaan. Kuva: Aura Golf

Heinäkuun helteet eivät tuntuneet suomalaisgolfareita pelottaneen. Esimerkiksi Katinkullassa kaikilla kentillä kasvua vuoden 2009 heinäkuun pelaajamääristä oli 10 prosenttia. Kuumat säät eivät ainakaan Katinkullassa ole saaneet kenttää täysin kulotettua. Toimitusjohtaja Jari Koivusalon mukaan sadettakin Vuokatissa on tullut sopivin väliajoin.

Kun sadetta kaikilla kolkilla Suomea ei ole tullut yhtä hyvin kuin Vuokatissa, on sadetusvettä kulunut rankasti. Aura Golfissa sadetukseen käytettiin vettä heinäkuussa ja kesäkuun lopussa yhteensä 16 000 kuutiota.
Aura Golfissa pelaajamäärät vuoden takaisesta eivät ole olleet merkittävässä kasvussa. ”Yhden kuukauden pelaajamäärät eivät sinällään vaikuta kovinkaan merkittävästi meidän tulokseemme, vaikka vaihtelua olisi enemmänkin. Taloudellisesti mitattuna kausi on ollut tähän asti varsin onnistunut”, kertoo Aura Golfin toiminnanjohtaja Sami Pere.
16 000 kuutiota kasteluvettä kuulostaa hurjalta määrältä. Tawast Golfissa selvittiin kuumasta heinäkuusta historian kuivimpia kesiä vähemmällä lotraamisella. Toimitusjohtaja Lauri Mannisen mukaan kasteluvettä kului 20 prosenttia vähemmän kuin todella kuivina kesinä.
Tawastissa pelaajamäärät olivat hienoisessa kasvussa edellisvuoteen verrattuna, varsinkin aamun lähtöajat ovat olleet kortilla. Päivän kuumimpina hetkinä kello 12-15 on ollut hiljaisempaa. Hiljaiset keskipäivän hetket eivät vaikuttaneet green fee -tuloihin, sillä Tawastissa edellisvuoden green fee -tulot ylitettiin reilulla tuhannella eurolla.
Vaikka pelaajia kentillä on riittänyt, on ravintoloilla voinut olla vaikeampaa. Juomaa kyllä kuluu, mutta ruoka ei kuumalla säällä välttämättä maistu. Tawastissa ravintolan myynti pieneni Mannisen mukaan jonkin verran edellisvuoteen verrattuna.
Juomaa tosiaan on kulunut, eikä ainakaan Golfpisteen haastattelemilla kentillä ole kuultu pahoista lämpökrampeista tai nestehukista. ”Mitään vakavaa ei ole sattunut, mutta kyllä kuuma sää on keskeyttänyt joidenkin pelaajien kierroksia. Onneksi pelaajat ovat tunteneet omat rajansa ja osanneet juoda tarpeeksi kierroksen aikana”, Tawastista kerrotaan.
Katinkullassa viilennystä oli eräänä helteisen heinäkuun päivänä haettu vessan bidé-suihkusta. Toimitusjohtaja Jari Koivusalon mukaan lattia oli litimärkä. Tapansa kullakin.
Vuoden 2010 heinäkuu rikkoi kaikki mahdolliset helle-ennätykset. Hellepäiviä oli eniten Utissa, Lahdessa, Heinolassa ja Puumalassa, joissa hellepäiviä kertyi peräti 27. Helleraja rikkoutuu, kun elohopea kiipeää yli 25 asteen. Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje