7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfarit keräävät miljoonan Lastensairaalalle

Mikko Ilonen lahjoitti vastikään Lahden kaupungilta saamansa 2000 euron tunnnustuksen paikallisen sairaalan lastenosastolle. Kuva: All Over Press

Mikko Ilonen haastoi tiistaisen urheilugaalan suorassa lähetyksessä videotervehdyksesssään kaikki maamme golfarit osallistumaan keräykseen uuden Lastensairaalan hyväksi. Idean takana ovat golfkenttien toimitusjohtajien yhdistys FGMA, ammattilaisten järjestö PGA sekä Lastenklinikan kummit.

Lastensairaalan on määrä valmistua lahjoitusvaroin vuoden 2017 aikana, viimeistään Itsenäisyyspäiväksi. Rahaa tarvitaan 30 miljoonaa euroa josta yli 19 miljoonaa on jo saatu kasaan. Golfarien tavoite on tuoda omien tapahtumiensa kautta pottiin neljän vuoden aikana yhteensä miljoona euroa.

Keräysmuodot ideoidaan jat toteutetaan ”kentällä”.

FGMA:n puolella projektia synnyttänyt ja ideoinut HGK:n toiminnanjohtaja Markku Ignatius näkee paljon mahdollisuuksia golfalan yhteisen hankkeeen onnistumiseksi.

”Panoksensa voi tuoda keräykseen esimerkiksi osallistumalla golftapahtumiin ja -kilpailuihin, joita on jo tälle kaudelle suunnitteilla useilla eri kentillä ympäri Suomea. Opettavat ammattilaiset eli PGA Prot voivat puolestaan järjestää uusille golffareille avoimia opetus-/tutustumistilaisuuksia, joiden tuotto ohjataan keräykseen”, Ignatius avaa pelin.

”Suomen Golfjohtajat ry:n jäsenistä iso osa on jo nyt sitoutunut laittamaan päiväpalkkansa keräyksen hyväksi. Myös yritysten osallistuminen mukana olevien kenttien ja tapahtumien yhteydessä on mahdollista ja tietenkin myös toivottavaa. Esimerkiksi Laukaan Peurunkagolf ja Tarinagolf Siilinjärvellä ovat jo vuosia keränneet yhdellä tempauksella useita kymmeniä tuhansia hyväntekeväisyyteen, ja nyt on tarkoitus levittää tätä yhdessä hyvän tekemisen kulttuuria mahdollisimman monelle golfkentälle”, hän jatkaa.

Kokonaistavoitteena on kerätä vuosina 2014–2017 250.000€/vuosi, jolloin neljän vuoden aikana keräyssummaksi tulisi miljoona euroa.

Suomen Golfjohtajat ry on golfkenttien toimitus-/toiminnanjohtajien sekä ympärivuotisissa työsuhteissa toimivien palvelu- ja toimistopäälliköiden henkilöyhdistys, jonka tarkoituksena on edistää Suomen golfjohtajien yhteisiä ammatillisia, yhteiskunnallisia, oikeudellisia ja sivistyksellisiä etuja. Suomen PGA ry on golfammattilaisten yhdistys, jonka jäseniin kuuluvat niin pelaavat kuin opetusta ja valmennusta antavat golfammattilaiset. LastenklinikoidenKummit ry kerää varoja Lastentautien tutkimukseen sekä Suomen viidelle yliopistolliselle lastensairaalalle laitehankintoihin, viihtyvyyden parantamiseksi sekä lasten mielenterveystyöhön.

Uusi Lastensairaala

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)

    mai says:

    Kiitos Mikko ja muut. Tätä Suomessa tarvitaan, hienoa että näin on golfarit saatu mukaan talkoisiin. USAn PGA kerää vuosittain aivan hurjat summat hyväntekeväisyyteen samoin kuin Asian Tour, monella ammattilaisella on henkilökohtaiset järjestöt ja Ryder Cupkin palauttaa ison osan tuotostaan kentän lähiympäristön hyväksi. Lisää hyväntekijöitä varmasti löytyy…

    Petteri Ahomaa says:

    Eikö se voisi mennä jenkkityyliin, eli kun pelaaja tekee rundilla birdien pudotaa hän lipastoon euron, eagelista 3 ja holarista kympin. 3 birdietä tietää kolmea euroa jne. Kentät varautuvat keräämään nämä rahat caddiemastersin toimistolla. Samaan aikaan liveranking kaikille kenttille siitä millä kentillä on onnistuttu eniten. Eikä oo varmaan keltään pois!

    Katriina Malmivaara says:

    Loistavaa Mikko! Toimin Espoo Ringside Golfin ladytoimikunnassa ja me kerasimme jo viime kaudella hienon, yli 500 euron potin ja jatkamme keraysta tulevallakin kaudella. Meille oli kunnia olla paan avaajana, mita golfeuroihin tulee, tassa asiassa! Kaikki mukaan!

    Markku Ignatius says:

    Petteri ! Hieman samaa mietin tänään saunan lauteilla. Kuulin eilen jo yhden happaman lausunnon aloitteesta: ”tämähän on pois meidän junnuilta”. En voinut uskoa korviani. Tämä on jotain mitä Suomen golfissa on tajuttu aivan liian vähän. Sun ideaa laajennan vielä niin, että jokaisella suomalaisella caddie masterin tiskillä toivon olevan juuri tuon kuvaamasi ”haasteen” (tai itse asiassa mieluummin golf-ravintolassa). CM-tiskillä voisi olla myös vaikka seuraavalla teemalla: ”Pudota euro Lastensairaalalle ja saat nimen vihkoon. Pudota kaksi, niin lottoamme toisella ja mahdollisista voitoista 50% seuran junnuille ja 50% Lastensairaalalle”. Tämä on oikeasti projekti jossa kaikki voittavat! Vähintään hyvän mielen olemalla mukana.

    Markku Ignatius says:

    Petteri ! Hieman samaa mietin tänään saunan lauteilla. Kuulin eilen jo yhden happaman lausunnon aloitteesta: ”tämähän on pois meidän junnuilta”. En voinut uskoa korviani. Tämä on jotain mitä Suomen golfissa on tajuttu aivan liian vähän. Sun ideaa laajennan vielä niin, että jokaisella suomalaisella caddie masterin tiskillä toivon olevan juuri tuon kuvaamasi ”haasteen” (tai itse asiassa mieluummin golf-ravintolassa). CM-tiskillä voisi olla myös vaikka seuraavalla teemalla: ”Pudota euro Lastensairaalalle ja saat nimen vihkoon. Pudota kaksi, niin lottoamme toisella ja mahdollisista voitoista 50% seuran junnuille ja 50% Lastensairaalalle”. Tämä on oikeasti projekti jossa kaikki voittavat! Vähintään hyvän mielen olemalla mukana.

    mai says:

    Jos jokainen tai edes joka toinen golfari lahjoittaisi jokaisesta omalla kentällään pelaamastaan kierroksesta keräykseen euron, ei tarvittaisi 4 vuotta miljoonan keräämiseen. Ei mitään Ylen joulukeräyksen kaltaista nimienkeruuta, vaan syksyn päätöskisaan mennessä kierrostulot kasaan ja se on siinä. Kukin mielensä mukaan.