Yani Tsengistä kauden toinen major-voittaja - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Yani Tsengistä kauden toinen major-voittaja

Suzann Pettersen puolustaa viime vuotista, uransa ensimmäistä major-voittoa. Lorena Ochoa on jälleen suurin voittajasuosikki. © Getty Images

Yani Tsengistä tuli sunnuntaina historian ensimmäinen Marylandissa pelatun LPGA Championshipin voittanut taiwanilainen. 72 reiän jälkeen yhdessä Maria Hjorthin kanssa tulokseen -12, 276 päätynyt Tseng kohenteli samalla tuntuvasti asemiaan kiertueen ”rookie of the year” -listalla. Tsengin otteet olivat sunnuntaina rauhallisia, eikä peliseurana ollut Lorena Ochoa näyttänyt aiheuttavan hänelle ollenkaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Viisi birdietä ja yhden bogin tuloskorttiinsa merkkauttanut Tseng oli kilpailun ratkaisuhetkellä kaikkein viileimpänä, upottaessaan neljännellä uusintareiällä alle kaksimetrisen birdieputin sisään. Yani Tseng ei kumartanut kuvia Marylandissa. &copy Getty Images ”En voi uskoa todeksi, että olen juuri voittanut major-turnauksen. Olen aiemmin kuullut kaikkien hokevan Lorenan nimeä, mutta tänään minunkin nimeni on ihmisten huulilla. Se on hyvin jännittävää”, Tseng sanoi kilpailun ratkettua. Lyönnin päässä kärjestä päätöskierrokselle lähtenyt Ruotsin Maria Hjorth pelasi Havre de Gracessa myös upean kilpailun. Päivä tarjosi Hjorthillekin monenlaisia vaiheita, ja kenties kaikkein ratkaisevin vaihe ruotsalaisen tappion kannalta oli 13:nnen reiän tuplabogi, hänen hukattuaan pallonsa avauslyönnissä. 34-vuotias Hjorth teki lisäksi bogin toiseksi viimeisellä reiällä, joka pudotti hänet lopulta uusintaväylille johtaneelle tielle. ”Pelasin hyvin koko päivän ja olen erittäin ylpeä itsestäni”, Hjorth sanoi, vaikuttaen kaikkea muuta kuin pettyneeltä. Yani Tseng on kiertueen neljäs tulokas, joka on pystynyt voittamaan major-kilpailun ensimmäisenä LPGA-kautenaan. Edellisen kerran vastaavaan pystyi Se Ri Pak vuonna 1998. Maailmanlistan kaksi kärkipelaajaa Lorena Ochoa ja Annika Sörenstam pelasivat sunnuntaina kierroksensa yhden alle par’in ja sijoittuivat jaetulle kolmannelle tilalle. Molemmat käväisivät päivän aikana jaetulla johtopaikalla, mutta bogit Bulle Rockin kentän hankalaksi osoittautuneella väylällä 13 koituivat tällä kertaa tähtipelaajien kompastuskiviksi. Toisaalta Ochoan kaksi birdietä kolmella viimeisellä reiällä viestittivät merkkejä meksikolaisen hyvästä kiristä. Marko Kuivasaari (9.6.2008)

LPGA Championship etenee Leen johdolla

Jee Young Lee on yhtenä kantona Lorena Ochoan kaskessa kauden toisessa major-turnauksessa. &copy Getty Images 22-vuotiaalla Leellä oli varaa tehdä 65 lyönnin kierrokseensa jopa tuplabogi Bulle Rockin kentän viitosväylällä. Muutoin nuoren eteläkorealaisen peli oli suorastaan säkenöivää, sillä tuloskorttiin merkittiin seitsemän birdietä sekä yksi eagle. Jee Young Lee on voittanut urallaan toistaiseksi yhden LPGA Tourin -kilpailun. Tämä tapahtui vuonna 2005 CJ Nine Bridges Classicissa, jolloin hän myös johti kilpailua ennen viimeistä kierrosta. Viime vuonna Lee johti kolmen kierroksen jälkeen Michelob ULTRA Openia, mutta kärsi tuolloin tappion uusinnassa Norjan Suzann Pettersenille. Vuonna 2007 hän oli kaikissa neljässä major-kilpailussa huonoimmillaankin sijalla 13, sijoittuen LPGA Championshipissa jaetulle 10 tilalle. Maria Hjorth pelasi Leen tavoin lauantaina 65 lyöntiä ja on lyönnin eteläkorealaista jäljessä. Hjorth oli viime vuonna jaetulla kakkossijalla Women´s British Openissa sekä neljäs tämän kauden avausmajorissa, Kraft Nabisco Championshipissa. Viime kaudella Hjorth voitti ensimmäisen kerran kiertueella sitten vuoden 1999, jolloin hän saavutti kaksi voittoa. Maailmanlistan kaksi parasta pelaajaa, Lorena Ochoa ja Annika Sörenstam ovat Marylandin helteessä jaetulla kolmostilalla, tuloksessa -10. Ochoa ei saanut toimimaan peliänsä lauantaina edellispäivien tapaan. Neljän birdien lisäksi korttiin piirrettiin kaksi bogia sekä kasiväylän tuplabogi. Hän jahtaa Havre de Gracessa kolmatta peräkkäistä major-voittoaan. Voittaessaan tänään, 26-vuotiaasta meksikolaisesta tulisi ensimmäinen kolme peräkkäistä major-turnausta voittanut pelaaja sitten vuosien 1985-1986, jolloin Pat Bradley onnistui vastaavassa. Marko Kuivasaari (8.6.2008)

Ochoa tutulla paikalla LPGA Championshipissa – Blomqvist putosi jatkosta

Pystyykö Lindsey Wright laittamaan Marylandissa kapuloita Lorena Ochoan rattaisiin? &copy Getty Images Tilanne cut’in selvittämiseksi näytti Blomqvistin kannalta mahdolliselta vielä neljäntoista reiän jälkeen, kunnes seuraavalla väylällä hän teki tuplabogeyn. Kenties tästä hiukan lannistuneena Minea teki bogeyt lisäksi kolmelle viimeiselle reiälle, ja jatkopaikka kahdelle viimeiselle kierrokselle jäi näin haaveeksi. 36 reiän yhteistulos, 150 lyöntiä, oikeutti suomalaisen sijalle T123. Tämänvuotinen cut-raja, 144 (par), on vuodesta 1955 saakka pelatun LPGA Championshipin kaikkien aikojen korkein jatkoraja. Bulle Rockin kenttä on puolestaan pisin (6641 jaardia) areena, jolla mainittua kilpailua on koskaan pelattu. 596 jaardin mittainen väylä 11 on lisäksi pisin reikä koko kiertueen historiassa. Neljästä edellisestä mestarista kaikki selvittivät perjantaina kilpailun cut’in. Puolustava mestari Suzann Pettersen on jaetulla 5 sijalla, tilanteessa -5. Kolminkertainen mestari Annika Sörenstam on lyönnin Petterseniä edellä, jakaen yhdessä neljän muun pelaajan kanssa neljättä sijaa. Karrie Webb ja Se Ri Pak (-2) löytyvät tilalta T31. Meksikon Lorena Ochoa pelasi eilen seitsemän alle par’in, 65, ja siirtyi kilpailun puolivälissä lyönnin johtoon. Hän aloitti päivän kierroksensa kolme lyöntiä kärjessä olleiden Emily Bastelin ja Lorie Kanen takana, mutta muutti vähitellen kilpailun kärkiasetelmat, kruunaten päivänsä viimeisen väylän kuusimetrisellä birdieputillaan. 26-vuotias maailman ykkönen on voittanut tällä kaudella pelaamistaan yhdeksästä kilpailusta kuusi ja ottaisi voittaessaan Marylandissa pelattavan kilpailun myötä kolmannen peräkkäisen major-tittelinsä. Australian Lindsey Wright jatkoi hyviä otteitaan eilen, ollen tuloksellaan -9 lyönnin Ochoan jäljessä. Kolme kertaa tällä kaudella top kymppiin sijoittuneen Wrightin uran paras sijoitus on peräisin viimevuotisesta LPGA Championshipista, jolloin hän oli neljäs. Lorie Kane on Havre de Gracen alueella pelattavassa kilpailussa kolmantena, kaksi lyöntiä kärjen takana. Marko Kuivasaari (7.6.2008)

Minea Blomqvist kaukana k&#228,rjest&#228, LPGA:n mestaruuskisassa

Annika Sörenstamin nimikirjoitukset ovat entistä halutumpia jäähyväiskaudella &copy Getty ImagesMinea Blomqvistilla on perjantaina kova työ jatkopaikan saavuttamiseksi Marylandissa pelattavassa LPGA:n mestaruuskisassa. Viheriöosumia Minnille kertyi päivän mittaan vain kymmenen, kun lähipeli ei ollut terävimmillään,löytyy tuloskortista peräti kuusi bogeyta, joista neljä tuli peräkkäin. Tuloksella 75 on yhdeksän lyöntiä kärjestä, cutin tekeminen vaatinee perjantaina tuloksen 69-70 tekemistä mikäli keli ei oleellisesti avauspäivästä muutu. Blomqvist on kauden 11:ssa kisassaan päässyt yhdeksän kertaa jatkoon ja sijoittunut kolmasti top-teniin. Kaksi viimeistä kisaa ovat tuottaneet sijaluvut 18:s ja 14:s, joten kunnossa ei pitäisi olla vikaa. Viimevuotisessa kisassa Minea oli poissa tolaltaan, teki tulokset 83-84 ja jäi lähes viimeiseksi. Keväälä 2006 puolestaan hän oli vielä seitsemän reikää ennen loppua vain parin lyönnin päässä kärjestä, mutta erehtyi mailavalinnassa 12:lla, teki tuplan, ja sössi vielä kaksi viimeistä reikää kolme yli olle 25:s. Torstain jälkeen kilpailua johtavat USA:n Emily Bastel sekä Kanadan konkari Lorie Kane tuloksella 66. Voittoon asti heidän pelinsä tuskin riittää, Lorena Ochoa teki yhden tuplan, mutta on vain kolmen lyönnin päässä. Annika Sörenstam (70) pelasi hienosti, mutta ei saanut puttejaan sisään. ”Kenttä on erittäin märkä, viheriöt pitävät ja lähestymisissä pääsee hyökkäämään kohden lippuja. Olin todella tyytyväinen lyömiseeni, jatkossa minun pitäisi vain upottaa enemmän putteja”, Sörenstam järkeili torstaina. Viimevuotinen ykkönen Suzann Pettersen ei ole vielä avannut kuluvalla kaudella voittotiliään USA:ssa, Sveitsistä hän kuittasi ylivoimaisen voiton pari viikkoa sitten. Pettersen sai tuloksekseen 71. LPGA Championships on kauden toinen major, palkintosumma on silti melko tavanomainen, vain kaksi miljoonaa taalaa josta voittaja kuorii 300.000 päältä. TT

Naisgolfareilla paljon peliss&#228, kauden toisessa majorissa

Norjan Suzann Pettersen voitti tasan vuosi sitten elämänsä ensimmäisen major-kilpailun ja nousi sen myötä maailmanlistan kolmanneksi. Nyt hän on hiipunut hieman alaspäin, eikä tällä kaudella voittoja LPGA Tourilla ole tullut. Pettersen nappasi kuitenkin pari viikkoa sitten helpohkon voiton visiitillään Euroopan kiertueella. Nyt hän saa tosissaan puolustaa Bulle Rock Golf Coursella pelattan McDonald’s LPGA Championshipin voittoa, sillä vastus on pahin mahdollinen. Viime viikolla setänsä kuoleman vuoksi taukoa pitänyt Lorena Ochoa on taas mukana rivissä. Ylivoimainen Ochoa tavoittelee jo kauden seitsemättä voittoaan kiertueella! Plakkarissa meksikolaisella on jo voitto kauden ensimmäisestä majorista, joten grand slam on luonnollisesti tähtäimessä. Annika Sörenstamilla on tilillään kolme voittoa alkukaudesta, joten konkarin kuntoa ei tarvitse enää epäillä. Lisämotivaatiota Sörenstamille antaa varmasti se, että hän on jo ilmoittanut päättävänsä kilpagolfuransa tämän kauden jälkeen. Naisgolfissa puhuttaessa edellä mainitun kolmikon nimet ovat itsestään selvinä ilmassa. Ochoa on lopullisesti syrjäyttänyt Sörenstamin ykköspelaajan pallilta ja nyt kun ruotsalainen siirtyy pian syrjään, on Pettersen yksi Ochoan vahvimmista haastajista. Toki kolmikon takana kärkkyy joukko taitavia amerikkalaisia ja aasialaisia, rahalistalla kolmantena olevan Paula Creamerin johdolla Minea Blomqvist on pelannut hienoa kautta LPGA Tourilla. Viime viikonloppuna hän oli jaetulla 14. sijalla. To10:een Minni on noussut kolme kertaa. Erityisesti parantuneen puttipelinsä ansiosta Minea on saanut pelinsä uudelle raiteelle, eivätkä kärkisijoituksetkaan tunnu enää mahdottomilta. Rahalistalla tasaisesti noussut Minea on jo sijalla 22.!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje