Australian Geoff Ogilvy on suurten kilpailuiden mies. Mies voitti US Openin Phil Mickelsonin ja Colin Montgomerien nenän edestä ikimuistettavalla tavalla vuonna 2006. Tämän lisäksi World Tourilta on tullut yksi voitto (reikäpelimestaruus 2006), yksi kakkostila ja yksi kolmostila, lisäksi miehellä on tukku top10 sijoituksia major-kilpailuista. Tämä kausi lähti hieman takkuisesti liikkeelle, mutta viime aikoina tahti on taas parantunut. Mies on ehdottomasti hyvä veikkaus menestyjäksi myös US Mastersissa. Ogilvy otti komennon sään sotkemassa Miamin CA Championship kilpailussa heti ensimmäisestä kierroksesta lähtien, eikä luopunut johtoasemastaan vaikka loppu menikin tiukaksi. Ogilvyn kierros 71 (-1) riitti voittoon yhdellä lyönnillä ennen Retief Goosenia, Vijay Singhia ja Jim Furykia. 11 perättäiseen pariin kierroksensa päättäneen Ogilvyn tulos oli lopulta 17 alle parin. Tiger Woods jätettiin viidenneksi tuloksella 15 alle parin. Tiikerin kiri nähtiin jälleen kerran, mutta onnikin oli Ogilvyn puolella. 13:sta Ogilvy löi lähestymisensä pahasti vasemmalle eikä chippi vaikeasta paikasta yltänyt greenille. Vähintään bogi näytti varmalta. Samaan aikaan Tiger löi 15:sta avauksensa 30cm:n päähän reiästä ja teki birdien. Ogilvyn kolmas lyönti lähti kovaa, otti pari pomppua, osui tankoon ja putosi reikään. Onnekas par, joka osoittautui lopulta tärkeäksi. Ogilvysta tuli Tiger Woodsin ja Darren Clarken lisäksi ainoa pelaaja, joka on voittanut useamman kuin yhden World Tour -kilpailun. Rahaa kopsahti kassaan muikeat 1,35 miljoonaa taalaa. Woodsin kohtaloksi muodostui huono kolmas kierros. Kun muut tehtailivat birkkuja mm. Singh ja Graeme Storm pelasivat 63 ja Furyk ja Goosen 64 – joutui Tiger tyytymään paria sivuavaan kierrokseen 72. Takamatkaa kertyi liiaksi, viisi lyöntiä Ogilvyyn. Kaksi viimeistä kierrosta Tiger pelasi yhteensä vain 4 alle parin, kun mm. Vijay Singh pelasi ne 13 alle ja Goosen ja Furyk 12 alle. Tiikerin putki siis katkesi, mutta Tiikeri osasi omaan tapaansa kääntää asian positiiviseksi:
”On ehdottoman hyvä merkki, että häviän vain kahdella lyönnillä, vaikka teen tukun virheitä”. Kilpakumppaneita lausahdus ei varmasti ilahduta
Myös kolmikolla Goosen, Furyk ja Singh oli kullakin omat paikkansa Ogilvyn tavoittamiseen. Singhin peräkkäiset bogit väylillä 13 ja 14 olivat kalliita. Kärjen tuntumassa päivään lähtenyt Adam Scott jäätyi pahiten, hän muun muassa missasi 60cm parputin päivän alkupuoliskolla. Viimeisen kierroksen kirijä oli Steve Stricker, jonka tulos 63 nosti jakamaan kuudetta sijaa yhdessä Nick OHernin ja vuoden 1999 (vuotta Ilosta ennen) British Amateurin voittaneen Graeme Stormin kanssa. Adam Scott ja Zach Johnson täydensivät nimikovaa listaa lyönnin perässä sijalla 9. Tanskan piskuinen Sören Kjeldsen oli hienosti 11. Tigerin seuraava kisa on reilun kahden viikon päästä pelattava US Masters, josta on luvassa loistavaa viihdettä. Geoff Ogilvy pelasi itsensä yhdeksi ennakkosuosikiksi, myös mm. Retief Goosenin löytynyt vire ilahduttaa. US Mastersin ennakkosuosikeista Justin Rose ja Sergio Garcia olivat jaetulla 15. sijalla, Phil Mickelson lopulta jaettu 20. yhdessä Luke Donaldin ja Mike Weirin kanssa. Ernie Els oli pihalla, kierrokset 74-75-73-74 jätti Big Easyn loppuunpelanneista kolmanneksi viimeiseksi. Henrik Stensonin viimeisen päivän 68 loi lupauksia, mutta sijoitus oli kuitenkin huono T57. SM
Sä,ä, keskeytti pelit Miamissa, Vijay Singh nousussa
Rankkasade ja myrsky keskeytti pelit Miamissa World Tourin CA Championshipin kolmannella kierroksella. Kärkiryhmä Geoff Ogilvy, Tiger Woods ja Adam Scott olivat keskeytyshetkellä pelanneet 11 reikää. Peli jatkuu huomenaamulla paikallista aikaa klo 8:30. Adam Scott oli kärkiryhmästä hereillä kierroksen alussa aloittaen kierroksensa upealla eaglella Blue Monster kentän helpolla ykkösellä. Sen sijaan Tiger Woods otti kolme puttia missaten metrin mittaisen birdieputtinsa. Merkittävää asiassa oli se, että samalla katkesi Woodsin vuodesta 1998 jatkunut putki Blue Monsterin ykköreiällä, hän oli nimittäin tehnyt reiällä 18 kertaa peräkkäin vähintään birkun! Woods otti kakkosellakin kolme puttia ja teki bogeyn. Adam Scott tekaisi birkut väylille 3 ja 5 ja oli vahvasti mukana kärkitaistelussa. Geoff Ogilvy pelasi tasaisesti tehden pareja pitkän rivin alkuun onnistuen tekemään birdiet 7 ja 9 reiille. Ogilvy oli keskeytyshetkellä tuloksessa 14 alle parin ja johti Adam Scottia lyönnillä. Tiger Woods on jäänyt Ogilvysta kolme lyöntiä (-11) . Samassa tuloksessa ovat myös Vijay Singh ja Tim Clark, jotka tekivät mahtavaa nousua kohti kärkeä. Singh ehti pelata 16 reikää ja oli päivää peräti 8 alle parin, joukkoon mahtui yksi bogikin! Clark ei juuri jäänyt Vijayta huonommaksi, 7 alle 15 reiän jälkeen. Yllättäjä Englannin Graeme Storm ja Jim Furyk seuraavat kolmikkoa Woods, Singh, Clark lyönnin päässä tuloksessa -10. Storm voitti muuten British Amateurin vuotta Mikko Ilosta ennen, eli vuonna 1999. Retief Goosen mainiot otteet jatkuvat. Hän ehti pelata 13 reikää ja oli päivää 6 alle, kokonaistulos Goosenilla -9. Woodsin kierroksen vaisuutta kuvaa se, että 35 ensimmäisen pelaajan joukossa vain Ruotsin Robert Karlsson oli pelannut kierrostaan huonommin kuin Woods, Karlsson oli kierrostan yhden yli parin 11 reiän jälkeen ja pudonnut sijalta 4 sijalle T19. Ogilvy, Scott, Woods, Singh, Clark, Furyk… Mahtavia nimiä taistelemassa voitosta, huomenna reikiä on vielä runsaasti jäljellä, mielenkiintoista nähdä saako Tiger pelinsä kuosiin ja jatkuuko voittosarja. Saattoi olla Tigerin onni että sade keskeytti pelit. Tiger on yhden nukutun yön jälkeen ennenkin herännyt uuteen eloon… SM
Kä,rkikolmikko omille teilleen Miamissa
Australian Geoff Ogilvy jatkaa vakuuttavaa peliä CA Championshipissä Miamissa Doral Resortin Blue Monster kentällä. Ogilvy on pelannut kaksi ensimmäistä kierrosta ilman bogeja. Kova suoritus haastavalla Blue Monster-kentällä. Ogilvyn kierrokset ovat 65-67 ja tulos 12 alle parin. Tiger Woods upotti eaglen suoraan bunkkerista reiällä 12 ja pelasi päivän parhaan kierroksen 66. © Getty Images"> Ogilvy on viimeksi voittanut PGA Tourilla vuonna 2006. Tuo vuosi olikin Ogilvyn todellinen läpimurtovuosi, sillä voitto tuli sekä US Openissa että World Tourin reikäpelimestaruuskilpailussa. Vuodenvaihteen jälkeen pelit eivät Ogilvyllä kulkeneet, tuloksena oli ensimmäisessä kolmessa kilpailussa karsiutuminen, neljäskin eli World Tourin Accenture Match Play jäi yhteen otteluun. Viimeisissä kahdessa kisassa on näkynyt kuitenkin toipumisen merkkejä, sijoitukset 10. (PODS Championship) ja 14. (Arnold Palmer Invitational) antoivat jo viitteitä Ogilvyn paluusta kärkitaisteluun. Ogilvyn pahin haastaja ei ole yhtään vähempää kuin Tiger Woods. Tigerin toisen päivän tulos 66 (-6) oli päivän paras, yhteistuloksellaan -11 Tiger on siis vain lyönnin Ogilvya jäljessä. Tigerin kierrokseen mahtui peräti kaksi eaglea, toinen tuli reiällä 12. (Tiger aloitti 10:ltä) kun bunkkerilyönti upposi suoraan reikään. Tigerin saldo tässä kilpailussa on siis käsittämätön, kuusi voittoa kahdeksasta mahdollisesta, kolme niistä viimeisen kolmen vuoden aikana peräkkäin. Alla on myös pelkkiä voittoja syyskuulta 2007, joten siitä voi kukin tilastonikkari laskea todennäköisyyksiä putken jatkumiselle tai katkeamiselle. Kisan kolmantena pelaa Adam Scott, jonka kierros loppui onnettomasti kahteen bogiin, jotka pudottivat Scottin tulokseen -9. Tämä kolmikko on jo hieman muilta karussa, neljättä sijaa jakaa kolme pelaajaa (joukossa Ruotsin Robert Karlsson ja Tanskan Anders Hansen) tuloksessa -6. Miguel Angel Jimenezin tahti hiipui (74), mutta ”Malagan mekaanikko” on vielä hyvin pelissä mukana tuloksessa -5. Huomionarvoisaa on myös se, että Retief Goosen takalukossa ollut peli alkaa aukeamaan. Goosen on tuloksessa -4 sijalla T10. SM
Tiikeri vaanii kahden lyö,nnin pä,ä,ssä, kä,rjestä,
Australian Geoff Ogilvy pelasi virheettömän kierroksen Doral Resortin Blue Monster -kentällä Miamissa World Tourin CA Championship -kilpailussa. Ogilvy teki kierroksellaan 7 birdietä ja 11 paria. Samaan tulokseen 65 ylsi myös Espanjan ikinuori takatukka Miguel Angel Jimenez, jonka tuloskortissa oli kuusi birdietä, eagle ja yksi bogi sekä 10 paria. Jimenez voitti marraskuussa Euroopan Tourin kilpailun Hong Kongissa mutta on sen jälkeen pelannut korkeintaan keskinkertaisesti, joten kärkitila on pienoinen yllätys. Seuraavat kierrokset näyttävät säilyykö espanjalaiskonkarin vire. Kolmannella sijalla on Steward Cink lyönnin kärkeä perässä. Tuloksessa -5 on kuusi pelaajaa, joukossa maailmantähtiä ja yllättäjiä. Viimeiselle reiälle kolmen putin bogeyn tehnyt Tiger Woods, Phil Mickelson ja Adam Scott ovat odotettuja nimiä kärjen tuntumassa. Tanskan Anders Hansen yllätti positiivisesti, samoin Intian Jeev Milka Singh, joka toki oli uusimassa voitosta viikko takaperin Etelä-Koreassa. Myös Australian Nick O’Hern onnistui ja on niinikään tuloksessa -5. Kärjessä on toki vielä kovin tasaista ja muutoksia listalla tapahtuu vielä paljon. Saksan Martin Kaymer on sijalla 10, yhdessä mm. parhaan ruotsalaisen Robert Karlssonin kanssa. Nimimiehistä epäonnistuivat mm. Ernie Els (74, +2) ja Vijay Singh (73, +1). Jatkuuko Tigerin voittokulku? Siinä lienee viikonlopun mielenkiintoisin kysymys. Pelottavan kovaa itseluottamusta osoittaa Tigerin lausunto ensimmäisen kierroksen jälkeen: ”En oikeastaan tehnyt mitään ihmeellistä kentällä tänään, roikuin vain mukana”. SM
Selkä, vaivaa Henrik Stensonia
Henrik Stenson osoitti alkutalven kisoissaan, että kunto on löytymässä. Hän sijoittui Qatarissa ja Abu Dhabissa toiseksi, Dubaissa kylmän putterin kanssa kuudenneksi, kolmas tila reikäpelimestaruudessa oli kohtalona Tiger Woodsin pudotettua hänet välierässä viimeisellä reiällä. -Tuo ottelu oli voitettavissa, en vain saanut parastani irti ratkaisevilla hetkillä. Olen harjoitellut hyvin viimeiset viikot sekä fysiikkaa että golfia. Selkä on vaivannut, se lukkiutuu aika-ajoin, olen käynyt hoidattamassa sitä, Stenson kertoi golf.se-sivustolle antamassaan haastattelussa. Ruotsin golfin ehdoton ykkösnimi on kuitenkin taas aivan eri formussa kuin surkeasti sujuneen kesäkauden 2007 aikana jolloin top-ten sijoitukset karttoivat miestä monta kuukautta. World Rankingilla hän on 12:s, silmissä siintää jo World Tourin kisan ohella Masters jossa Stenson karsiutui edellisvuonna. -Tavoite on olla niin hyvin valmistautunut Mastersiin kuin mahdollista. Kun joitakin pelin yksityiskohtia työstää, niiden paikalleen loksahtaminen ottaa aikansa. Masters-viikolla uskon olevani valmiimpi pelini kanssa kuin tulevassa kisassa, Stenson näkee tilanteensa.
Viimevuonna hän oli Blue Monster-kentällä 19:s. Vaikka Doralissa on paikoin tilaakin lyödä, on kentän 18:s, nimikkoreikä Stensonin tapaiselle tarkalle pallonlyöjälle selkeä mahdollisuus.Vesi vaanii koko matkan vasemmalla, viheriölle lyötäessä edessäkin. Kaudella 2007 reikä oli keskiarvolla 4,625 koko Tourin vaikein. -Tuuli on se tekijä joka vaikuttaa hurjasti viikonlopun kisan tuloksiin. Kovan tuulen sattuessa tulostaso putoaa kovasti, Stenson tietää. Tiger Woods saa avauskierroksella seurakseen Paul Caseyn sekä Louis Oosthuizenin, Stensonia kirittävät K.J. Choi ja varmasti ikimuistoisen kokemuksen maailman huippujen keskellä saava Intian kisan yllätysykkönen S.S.P. Chowrasia.
Tiger Woods show jatkuu Miamissa
Ylisanat loppuvat helposti Tiger Woodsin viimeaikaisia menestyksiä lueteltaessa, mutta viikonloppuna pelattavassa CA-Championshipissa hänen saldonsa on uskomaton. Maailman parhaita pelaajia vastaan kisatessaan Tiger on voittanut kuusi kertaa kahdeksasta, joka kerta vielä eri kentällä. Kahdella muulla kerralla hän on sijoittunut kymmenen joukkoon. Viimevuotiseen malliin torstaina alkava kisa pelataan Miamissa, Doral Resortin Blue Monster-kentällä jossa Woods kukisti Brett Wetterichin kahdella lyönnillä. Hän oli paras myös vuosina 2005-2006 Blue Monsterilla pelatussa ”tavallisessa” PGA Tourin kisassa, joten selkeämpää suosikkiaselmaa ei juuri voisi olla. Mukana on 78 Woodsin haastajaa, jotka ennakkoveikkailuissa pelaavat kakkostilasta, suosikin raskas viitta on tiukasti mestarin harteilla. Eurooppalaisista vain Darren Clarke on voittanut World Tourin lyöntipelikisan, Woodsin tilasto, 17 kisaa, 12 ykköstilaa on täysin uskomattoman oloinen. Bridgestone Invitationalissa Tiger on näet voittanut kuusi kisaa yhdeksästä. Ykköshaastajat Woodsille ovat tuttuja, Phil Mickelson, Vijay Singh, varauksin myös Ernie Els. Eurooppalaisista toki mm. Padraig Harrington, Luke Donald, Paul Casey, Sergio Garcia, Lee Westwood ja Henrik Stenson voivat yllättää, mutta onko heistä sittenkään tosipaikan tullen nykykuntoisen Woodsin kukistajaksi?.
Kolmannen perättäisen kisansa USA:n maaperällä päätoureilla tekee Saksan komeetta Martin Kaymer joka on kivunnut reilun vuoden ET:lla pelattuaan World Rankingilla hämmästyttävästi 23:ksi. Reikäpelimestaruudessa ja Arnold Palmerin kutsukisassa Kaymer oli vielä täytemies, vauhtiin päästessään hän saattaa olla kisan jokeriyllättäjiä. Ruotsalaisia on mukana peräti viisi, tanskalaisia kaksi. World Tourin kisassa jaetaan palkintorahaa enemmän kuin Mastersissa. Kahdeksan miljoonan potista voittaja kuittaa 1,350 miljoonaa taalaa, viimeinenkin saa noin 35.000. Mikäli Woods voittaa, seitsemään ykköstilaa yltäminen samassa kisassa olisi oma henkilökohtainen ennätys. Samoin se, että Tiger olisi ollut ensimmäistä kertaa urallaan neljän PGA Tourin kisan voittaja ennen Mastersia.
Colin Montgomerie jä,ä,mä,ssä, ulos Mastersista
Masters pelataan reilun kolmen viikon kuluttua ja pelaajalista kisaan alkaa olla aikalailla valmis. Se täydentyy vielä mahdollisesti uusilla PGA Tourin kisojen voittajilla, sekä huhtikuun alussa World Rankingilla 50:n ensimmäisen joukossa olevilla. Listalta puuttuvat Euroopan huippupelaajista mm. Colin Montgomerie, Darren Clarke sekä Paul McGinley. Kaksi jälkimmäistä joutuvatkin jäämään kisasta pois, Montgomeriella on vielä pieni,langanohut mahdollisuus pelata itsensä mukaan. Hän on maailmanlistalla 66:s, voitto tai kakkostila, mahdollisesti kolmas sijakin veisivät hänet WR:lla 50:n paremmalle puolelle ja kisaan joka on ollut skotille lähes poikkeuksetta melkoinen Waterloo. Monty on viimeisen viiden vuoden aikana karsiutunut neljästi Augustassa, vuonna 2005 hän ei edes mahtunut mukaan. Sama kohtalo on hyvin lähellä nytkin, kärkisijoitukseen on lähes mahdotonta uskoa, viimeisissä kahdessa kisassaan Intiassa ja Orlandossa hän karsiutui. Mastersissa menestyminen on yleensäkin ollut hänelle vain kaukainen toivenuni, mutta putoaminen World Rankingilla tuo mukanaan muita ongelmia. Ryder Cup joukkueeseen kipuaminen voi olla syksyllä jo todellinen ongelma kun isoista kisoista maksettavia pikkusummiakaan jälkipään valvojille ei ole luvassa. Tällähetkellä Monty on WR pisteissä Euroopan karsinnassa 40:s (viisi parasta suoraan), rahalistalla 28:s ( viisi parasta suoraan). Oletettavaa on, että otteet piristyvät kauden edetessä, siitä huolimatta näyttää jo nyt vahvasti siltä, että kapteeni Nick Faldon harkinnassa on lopulta se, pelaako Colin Montgomerie Ryder Cupissa villillä kortilla vai katseeko hän taistelua televisiosta. Monty on pelannut kaikki kahdeksan ottelusarjaa vuosina 1991-2006.