26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Vuosaaren FT:llä tapahtui, Mikael Salminen murskasi kentän pelaten 60

Mikael Salminen on ollut kesän suurimpia positiivisia yllättäjiä. Viimeisin temppu 60 jää historiaan kovimpana kierrotuloksena suomalaisessa golfissa.

Vuosaaren huippukuntoinen links-kenttä antoi tänään pelaajille loistavat tuloksentekomahdollisuudet. Aamupäivän pelaajien osalta parhaat tulokset olivat 67 (-5), johon ylsivät mm. Tapio Pulkkanen ja Janne Martikainen.

Kokonaisuutena avauspäivän tulostaso oli huima. Paarin alituksia oli miesten puolella 25 kappaletta. Cut-raja ensimmäisen kierroksen jälkeen on tuloksessa +1.

Naisten puolella Marika Voss jatkaa vahvaa tulemistaan Suomen naisgolfin huipulle. Edellisen kilpailun voittaja pelasi kierroksensa kaksi alle ihannetuloksen. Vossin johto seuraavana olevaan Annika Nykäseen on kolme lyöntiä.Naisten kilpailun taso oli miehiin verrattuna epätasaisempaa. Viimeiset rajan oikealla puolella olevat pelaajat ovat tuloksessa +10.

Harjoituspäivänä holarin tehnyt kuopiolainen on syyskaudella noussut yhdeksi kovakuntoisimmista naispelaajistamme. Junioreiden reikäpelisuomenmestaruus Sanna Nuutista vastaan, Erkko Trophyssa kärkiryhmässä ja voitto viimeisimmässä FT-kisassa ovat kovia meriittejä 21-vuotiaalle Vossille.Lentopallon golfiin vaihtanut pelaaja löytää muutamia pääsyitä nykyvireeseen:” Polvi on ajautunut melko huonoon kuntoon, joka on jonkin verran rauhoittanut lyömistä. Joudun tällä hetkellä käyttämään polvitukea ja lyömään tyttömäisesti. Putti on toiminut myös paremmin”, toteaa Marika Voss.

Polvitukea myös käyttävä Mikael Salminen laittoi vielä isompaa vaihdetta silmään.

Iltapäivällä alkoi tapahtua. Kentälle asteli Suomen MM-joukkueeseen kuuluva Mikael Salminen, joka kirjoitti kotimaista golfhistoriaa. Kierroksen tulos 60 alittaa kentän ihannetuloksen 12 lyönnillä, joka on täysin käsittämätön luku. Salminen pelasi kahdeksan reiän jakson yhdeksän alle väylillä 9-16. Toiseksi viimeiselle tiille astuessaan espoolainen oli 12 alle paarin. Yhden alle kaksi viimeistä reikää olisi riittänyt maagiseen kierrostulokseen 59, mutta bogi väylällä 17 esti aikeet. Viimeisellä oli vielä eagle-chippi joka olisi riittänyt, mutta yritys livahti niukasti ohi.

Kierros on tiettävästi paras mitä suomalaisessa golfhistoriassa on koskaan nähty. 60 lyöntiä vaatínut kierros laittoi Salmisen tilanteeseen, jossa toisena oleva Peter Erofejeff jahtaa viiden lyönnin päässä.

Mikael Salminen muotoilee omin sanoin mitä 9.9.2010 aamusta eteenpäin tapahtui:

Saavuin Vuosaaren kentälle noin tuntia ennen lähtöaikaani. Normaalirutiinin mukaan menin rangelle, jossa löin kopan palloja. Range-lämmittelyn jälkeen hetkeksi klubitalon ravintolaan ”chillailemaan” ja ostin yhden tuplapatukan. Kyseisen toimenpiteen jälkeen otin vielä noin kymmenen puttia ja olin valmis. Kierros oli valmiina alkamaan.

Samassa ryhmässä pelasivat tutut Joonas Granberg ja Henri Pyykölä. Fiilis ei ollut erityisen luottavainen range-lämmittelyn oltua hieman heikko.

1.reikä Par-5: reiällä Drive vasemmalle roughiin niin syvälle, että joutui kaivamaan varapalloa bägistä. Pallon löydyttyä välilyönti viereiselle väylälle, josta lähestyminen 4m päähän reiästä ja putti sisään. Birdie

2.reikä Par-4: Drive vasen rough- 100m jäljellä, 6m päähän-2 puttia. Par

3.reikä Par-5: Drive vasen rough- puu 5 250m päästä greenibunkkeriin-bunkkerilyönti metriin-putti sisään. Birdie

4.reikä Par-3: R-6 greenin ohi vasemmalta-chippi 3m pitkäksi-par putti sisään. Par

5.reikä par-4: Drive oikealta ohi seuraavalle väylällä- 215m jäljellä puu 5 10m päähän greenille- kaksi puttia. Par

6.reikä par-3: R-7 163m 2,5m reiän taakse – putti sisään. Birdie

7.reikä par-4: Drive väylän oikeaan laitaan – 105m pitching wedge n.10m lyhyeksi – kaksi puttia. Par

8.reikä par-3: R-3 duffi n.20m lyhyeksi – Up´n down. Par

9.reikä par-4: Drive keskelle väylää – 163m jäljellä r-6 noin 12m lipusta vasemmalle- putti sisään. Birdie

10.reikä par-4: Drive keskelle – 128m jäljellä r-9 3m päähän- putti sisään. Birdie

11.reikä par-4: R-4 väylän oikeaan reunaan- 95m lipulle, 52 asteinen metriin – putti sisään. Birdie

12.reikä par-3: R-9 136m – 4m lipun taakse – putti sisään. Birdie

13.reikä par-5: Drive keskelle väylää- 180m r-6 3m lipun oikealle puolelle- putti sisään. Eagle

Tämän väylän jälkeen kävi ensimmäistä kertaa mielessä mahdollinen 59. Neljä birdietä uupuu ja väyliä jäljellä viisi. Final Stretch.

14.reikä par-4: Drive väylälle – 140m jäljellä r-8 n.13m päähän reiästä – putti sisään. Birdie

Tämän birdien jälkeen teki mieli nipistää itseäni, tilannetaju tuntui katoavan. Jonkinasteisesta zone-tilasta voidaan myös puhua.

15.reikä par-4: Drive vasemmalle syvähköön roughiin- 130m jäljellä, josta PW 5m reiästä – putti sisään viimeisellä pyörähdyksellä. Pieni ”fist pump”ja seuraavalle. Birdie

16.reikä par-4: Drive väylälle – 107m jäljellä, josta PW melkein sisään puolen metrin päähän – putti sisään. Birdie

Tässä vaiheessa tiesin tilanteen ja ajattelin, että vielä yksi niin homma on paketissa. Jännitystä tunsin yllättävän vähän tilanteeseen nähden.

17.reikä par-4: Duffi r-3 tiiltä – 161m jäljellä, josta r6 hihaan vasemmalle – Pallo makasi huonosti suht. kovalla maalla. Chippasin hyvän chipin, joka jäi n.6m lyhyeksi- Putti ei mennyt sisään, täten bogi korttiin. Bogi

18.reikä par-5: Drive väylälle- 240m jäljellä, puu 3 n.4m greenistä vajaa – 15m pitkä chippi jäljellä, 58 lyöntiä takana. Chippi hieman ohi reiän n. metrin pitkäksi – Putti sisään, pieni ”jes” huuto ja nyrkin heristys. Birdie

Kierrostulos 60 on paras mitä olen luonnollisesti koskaan pelannut. Putti upposi paremmin kuin koskaan ennen. Kokonaisuutena 21 puttia antaa jo pientä osviittaa haamukierroksen tapahtumista. Vaikea selittää miten kyseiseen mielentilaan pääsee, mutta erityisesti pitkät uponneet putit pitivät momentumin puolellani.

Huomenna on luvassa aamulähtö 7.50. Mukava päästä pelaamaan ja yritän säilyttää samanlaisen rennon fiiliksen. Kisaa kokonaisuutena on vaikea tämän kierroksen jälkeen lähteä edes ajattelemaan. Pyrin vain pelata parhaani mukaan.

Nikke Tyry, Mikael Salminen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje