16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ursula Wikström sijoittui kahdeksanneksi Euroopan Tourilla

Riikka Hakkarainen on pelannut neljä ET:n kisaa, paras sijoitus on 33:s . Alkaako nousu Sveitsistä? © Getty Images

Ursula Wikström pysyi kärkikymmenikössä kisan alusta loppuun.Ursula Wikström pelasi päätöspäivänä tuloksen 72 Golf Gerre Losonessa Sveitsin alppien kupeessa ja sijoittui jaetulle kahdeksannelle sijalle Tourin suurimpiin kuuluvassa kilpailussa. Wikströmin yhteistulos 289 oli vain neljä lyöntiä heikompi kuin voitosta uusineen kolmikon Paula Marti, Anna Rawson, Bettina Haeurt. 24-vuotias Hauert oli uusinnan paras ja saavutti uransa ensimmäisen ykköstilan sekä muhkean lähes 80.000 euron shekin. Voitto ratkesi vasta neljännellä uusintareiällä. Hauert teki kolmella viimeisellä. varsinaisella reiällä (16-18) birdiet, samoin kaikilla uusintareiíllä ( kentän viimeinen). Seitsemän birdietä peräkkäin siis… Suomalaiselle kahdeksas tila jaettuna kuuden muun pelaajan kanssa on sijoituksena uran toiseksi paras, mutta saavutuksena ehkä vieläkin parempi kuin Finnish Mastersin kahden kierroksen jälkeinen kakkostila vuonna 2005. Wikström tulee saamaan neljän päivän urakastaan hieman yli 10.000 euroa. – Kokonaisuudessaan ehjä kilpailu, vaikka ehkä paras terä jäi kuitenkin vielä saavuttamatta.Muutaman huono lyönti kostautui bogeina, mutta onneksi puttipeli oli hyvää koko kilpailun ajan. Sillä sain tänäänkin pelastettua muutamia pahoja paikkoja. Kyllä tässä voi kuitenkin hyvillä mielin jatkaa kohti ensiviikolla pelattavaa Italian osakilpailua. Caddiena Ursulalla oli Sveitsissä oma aviomies Mika Wikström. – Mikan kannustus ja rauhallisuus oli monessa tilanteessa tarpeen. Ja onhan se aina mukava saada mailapojaksi joku tuttu ja onhan Mikalla näistä hommista jo kokemusta, viittasi Ursula pariskunnan yhteistyöhön Talissa pari vuotta sitten. Ursulan kannustusjoukkoihin kuuluvat kiertueella myös pariskunnalle tammikuussa syntynyt Erni -poika sekä häntä kilpailujen aikana hoitava Katriina -äiti. Riikka Hakkaraisen aamuherätys ei ollut kaikkein mieluisin. – Heräsin tänään tuntia ennen herätyskelloa niskan vihlontaan. Pään kääntäminen vasemmalle oli yhtä tuskaa ja ainoa mahdollisuus oli mennä fysioterapeutin käsittelyyn, kertasi Hakkarainen aamun tunnelmiaan. – Onneksi se auttoi ja kipu hellitti sen verran, että kykenin ylipäätään pelaamaan kisan loppuun, totesi Hakkarainen kierroksensa jälkeen. Niskakivusta huolimatta Hakkarainen pelasi sunnuntaina kilpailun parhaan kierrostuloksensa 70 (-2), johon hän oli itse erittäin tyytyväinen. – Olen ihan älyttömän onnellinen. Löin palloa todella hyvin ja varsinkin lähestymislyönnit lyhyillä raudoilla onnistuivat tänään erinomaisesti, hän summasi. Tarkkojen lähestymislyöntien ansioista kolme Hakkaraisen päivän viidestä birdiestä syntyi vain metrin matkalta. Erinomaisen päätöskierroksensa ansiosta Hakkarainen nousi jälleen tulosluettelossa 21 sijaa ja päätyi lopputuloksissa lopulta jakamaan sijaa 19, joka on samalla hänen kauden parhaansa. – Peli ja sitä myötä myös kierrostulokset paranivat loppua kohden, joten odotan ensiviikolla pelattavaa Italian osakilpailua innolla, päätti Hakkarainen. Minea Blomqvistilla (154) ja Lorena Ochoalla (13) oli kahden kierrroksen jälkeen 19 lyöntiä eroa &copy Getty ImagesNew Jerseyssa pelattiin 1,3 miljoonan taalan Sybace Classic jossa voittoa puoustanut Lorena Ochoa sai kovan vastuksen kenttäennätyksen lauantaina pelanneelta Sarah Leelta joka johti kisaa myös edellisviikolla. Lee pääsi viimeiselle kierrokselle kaksi lyöntiä Ochoaa paremmasta tuloksesta, mutta maailmanlistan ykkönen otti tahtipuikon käteensä jo alkureiíllä. Kierrostulokseksi tuli ilman bogeja 68, Lee pelasi 73 ja sijiottui toiseksi. Ochoa voitti kolmen lyönnin erolla, kolmas pelaaja jäi jo yhdeksän lyöntiä. Ykköstila oli kauden toinen ja uran 11:s, ensimmäinen maailmanlistan ykkösenä. Minea Blomqvist karsiutui neljän lyönnin marginaalilla tuloksin 77-77.

Ursula Wikstr&#246,mill&#228, nelj&#228, ly&#246,nti&#228, k&#228,rkeen Sveitsiss&#228,

Ursula Wikström on päässyt hyvää kuntoon synnytyksen jälkeen ollut jo kolme päivää kärkikymmenikössä.Ursula Wikström jatkoi hyviä esityksiään naisten Euroopan Tourin kauden viidennessä kisassa. Hän teki vain yhden birdien, mutta kun bogejakaan ei ollut kuin kaksi, tulos 73 piti hänet jo kolmatta päivää kärkikymmenikössä. Wikström jakaa yhdeksättä sijaa Italian Federica Piovanon kanssa joka on myös hänen pelikaverinsa sunnuntaina. Kärjessä, neljä lyöntiä suomalaisen edellä ovat Anna Rawson, Eleanor Pilgrim, Lora Fairclough sekä Bettina Hauert. Yhteensä 17 pelaajaa on viiden lyönnin sisällä ja kun kärjessä olevista kukaan ei ole mikään supertähti, voi sunnuntaina kisa saada vielä monenlaisia käänteitä. Wikströmilläkin on jopa voitonmahdollisuus. Hän on ollut urallaan vain kerran kymmenen joukossa, syyskesällä 2005 Talin Finnish Mastersissa hän jakoi kahden kierroksen jälkeen kakkostilaa. Hänellä oli hyvä mahdollisuus isojen otsikoiden tekoon Englannissa kesällä 2005 jolloin kaksi ensimmäistä tuottivat tulokset 70-67, kolmas ja samalla viimeinen 80 pudotti aivan kärjen tuntumasta kauas taakse. Lauantain kierroksella Sveitsissä peli ei ollut Wikströmin toiveiden mukaista. -Varsinkin takalenkillä jouduin taistelemaan ihan urakalla pitääkseni pelin kasassa Parit olivat todella tiukassa, mutta onneksi putteri oli tänään kuumana, ´kertoi 28 kertaa putannut Wikström -Sunnuntaille pitää saada lähestymisiin aimo annos lisää tarkkuutta ja sitä kautta pelata itselleen parempia paikkoja birdien tekoon, suunnitteli Wikström. Avauskierroksellaan ”Unski” teki neljä birdietä, kahdella viimeisellä niitä on tullut yksi kummallakin. Riikka Hakkarainen paransi edellispäivien tulostaan lyönnillä (74-74-73) ja nousi 40:ksi. Hakkarainen lähtee sunnuntaina kierrokselleen kello 10.39, Wikström 12.57 (Suomen aikaa).

Ursula Wikstr&#246,m kahdeksantena Sveitsiss&#228,, Minea Blomqvist karsiutui LPGA Tourilla

Ursula Wikströmille Sveitsin kisa on kauden toinen, Teneriffalla hän oli 41:s.Ursula Wikström pelasi perjantaina tuloksen 74 mutta säilytti paikkansa kärkikymmenikössä Deutche Bank Swiss Ladies Openissa ja on kahdeksas yhteistuloksella 144. Riikka Hakkaraisen (148) sijoitus on 50:s, Jenni Kuosa (151) ja Hanna-Leena Salonen (156) karsiutuivat. Kilpailua johtavat kolme lyöntiä Wikströmiä paremmalla tuloksella Saksan Bettina Hauert sekä Italian Federica Piovano. LPGA Tourin kisassa New Jerseyssa kärkipaikalla ovat Lorena Ochoa sekä Sarah Lee tuloksella 135. Minea Blomqvist pelasi kaksi kertaa tuloksen 77 ja karsiutui kuuden lyönnin marginaalilla. Eroa kärkeen oli peräti 19 lyöntiä. Torstaina Blomqvist menetti mahdollisuuksiaan sisääntulon bogeysumaan, perjantaina hän teki par-viitosella kahdeksikon , samalla reiällä oli edellispäivänä tuloskorttiin merkitty birdie.

Ursula Wikstr&#246,m yhdeks&#228,nten&#228, Sveitsiss&#228,

Ursula Wikströmille Sveitsin kisa on kauden toinen, Teneriffalla hän oli 41:s.Ursula Wikstöm pelasi tuloksen 70, kaksi alle, naisten Euroopan Tourin Sveitsin kisan avauskierroksella ja on vain kahden lyönnin päässä kärjestä. Wikström teki kierroksellaan neljä birdietä ja kaksi bogeyta. Kaudesta 2004 Euroopan Touria pelanneella tuoreella äidillä on kokemusta 45:sta kilpailusta joissa hän on sijoittunut kerran kymmenen joukkoon. Talin ET kisassa vuonna 2005 Wikström oli kahden kierroksen jälkeen toisena, pyörremyrsky keskeytti tuolloin kisan. Muut suomalaiset Riikka Hakkarainen, Jenni Kuosa ja Hanna-Leena Salonen saivat tuloksekseen 74 ja ovat sijaluvulla 54:s. Kisan kärjessä on neljä pelaajaa joiden joukossa kaksi edellistä kilpailua ET:lla voittanut Nikki Garrett. Minea Blomqvist aloitti vaisusti kauden kahdeksannen LPGA Tour kilpailunsa New Jerseyssa. Ulosmenon yksi yli pelannut Blomqvist teki toisella puoliskolla neljä bogeyta viiden reiän jaksoon ja sai yhteistuloksekseen 77 jolla on avauspäivän jälkeen 121:s. Neljän perättäisen jatkoonpääsyn sarja näyttäisi katkeavan, cut-rajalle on neljä lyöntiä. Kisaa johtaa edellisviikon tavoin Korean Sarah Lee tuloksella 66. Mm. Lorena Ochoa, Se Ri Pak sekä Brittany Lincicome ovat kahden lyönnin päässä. Norjan kaikkien aikojen suurimman golfsaavutuksen sunnuntaina tehnyt Suzann Pettersen sai tuloksekseen 73 jolla on 62:s.

Naiset hakevat menestyst&#228, Sveitsist&#228,

Ranskan Gwladys Nocera puolustaa ykköstilaa Sveitsissä Golf Gerre Losonessa torstaina käynnistyvässä kilpailussa. Nocera voitti viimevuonna kolme kisaa, mutta kauden loppuvaiheet tuottivat hänelle pettymyksiä. Nocera jäi kilpajuoksussa rahalistan ykköstilasta kakkoseksi Laura Daviesille. LPGA Tourin karsinnnoissa hän epäonnistui ja pelaa myös alkaneen kauden Euroopassa. Sveitsin kisan sponsori on saksalaispankki ja rahaa on jaossa peräti 525.000 euroa. Menestyminen viikonloppuna on iso askel kaikille pelaajille, ykkönen kuittaa lähes 80.000 euroa. Kaksi edellistä kisaa voittanut Nikki Garrett lukeutuu luonnollisesti suosikkeihin, mutta 23-vuotiaan aussin vatsa meni sekaisin toisen voiton jälkeen ja hän epäili Sveitsissä antamissaan lausunnoissaan mahdollisuuksiaan. Suomalaisten kaksi ensimmäistä kilpailua eivät ole menneet toiveiden mukaan. Yhdenkin pelaajan saaminen kärkikymmenikköön, 20:n joukkoonkin olisi positiivinen asia, ennakkosuosikin paineita ei nelikolla Hakkarainen, Kuosa, Salonen, Wikström ole. Viimevuotisessa kisassa paras suomalainen oli Riikka Hakkarainen jonka sijoitus oli 32:s, 17 lyöntiä Noceran takana. Jenni Kuosa pääsi myös jatkoon, hänen sijoituksensa oli 64:s.

Live Scoring, Sveitsi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje