16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ursula Wikström 16:s Englannissa

Minea Blomqvist

Ursula Wikströmilla on alkukaudesta jo kolme sijoitusta 15:n ensimmäisen joukkoon.Naisten Euroopan Tour sai jälleen uuden voittajan, kun Walesin 24 -vuotias Becky Brewerton otti vihdoin kaipaamansa ensimmäisen voiton. Walesilainen kiersi English Openia isännöineen Chart Hillsin kentän kilpailun päätöspäivänä tulokseen 68 (-) ja vei voiton yhteistuloksellaan 209 (-7). Eroa kilpailun toista sijaa jakaneeseen kolmikkoon, Ruotsin Linda Wesbergiin sekä Englannin Karen Stuppelsiin ja Kirsty Tayloriin, kertyi lopulta kolme lyöntiä. Suomalaisgolfareista kilpailuun starttasivat Ursula Wikström, Minea Blomqvist sekä Jenni Kuosa. Parhaiten sinivalkoisista Englannissa onnistui Ursula Wikström, joka lopetti urakkansa 71 (-1) lyönnin kierrokseen. Wikströmin yhteistulos 218 (+2) nosti hänet lopputuloksissa hienosti sijalle 14:s. Minea Blomqvist löi palloa lauantaina 73 kertaa ja putosi tulosluettelossa tuloksellaan 223 (+7) sijalle 40. Jenni Kuosa ei selvinnyt lauantaina pelatulle päätöskierrokselle. Riikka Hakkarainen ei startannut kilpailuun laisinkaan. Jaetulta 23 sijalta päätöspäivään startannut Wikström ei ollut lopputulokseen tyytyväinen. –Olisi pitänyt onnistua paremmin viheriöillä, sillä mahdollisuudet kymmenen parhaan joukkoon olivat olemassa. Putit livahtelivat ohi turhan usein, harmitteli Wikström English Openin päätöskierrostaan. Wikströmin tuloskorttiin kirjattiin lauantaina parien lisäksi kaksi bogia sekä kolme birdietä . English Openin 14. sija toi Wikströmille reilut 2300 euroa ja samalla hän nousi kiertueen rahalistalla kahdeksan sijaa, sijalle 47. Kuluvalla kaudella Wikrtöm on tienannut kuudessa pelaamassaan kisassa jo lähes 20 000 euroa. Avaukset toimivat, mutta Minea Blomqvistin rautapeli on ollut viimeaikoina kateissa. &copy Getty ImagesMinea Blomvist ei saanut peliään kulkemaan odotetulla tavalla. Haaveet menestyksestä kariutuivat toisella kieroksella joka vaati peräti 78 lyöntiä. Ladies English Openin päätöskierroksella Blomqvistin tilastot olivat hänelle tyypilliset kuluvalta kaudelta. Väyläosumia kertyi kohtuullisesti 11, mutta viheriöt löytyivät vain 50 prosentin tarkkuudella, kun osumia kirjattiin tilastoihin yhdeksän. Paras osa oli jälleen kerran putit. -Avauksissa ei ollut suurempia murheita, mutta kuten tilastoista näkyy, rautamailojen kanssa on jatkuvia onglemia. En yksinkertaisesti saa puhtaita osumia ja se verottaa tarkkuutta lähestymisissä, kertoi Blomqvist. -Parasta vikalla kierroksella oli hyvä tsemppi. Väänsin monta ”up and downia” eli upotin pareja yhden putin pelastuksilla, Blomqvist iloitsi käytettyään putteriaan viheriöillä 28 kertaa kierroksen aikana. Blomqvist lensi heti lauantaina Suomeen harjoitellakseen yhdessä suomalaisvalmentajansa Timo Rauhalan kanssa sunnuntaina. Maanantaina on jo vuorossa lento Yhdysvaltoihin, missä alkaa torstaina LPGA:n Ohion osakilpailu Sylvaniassa.

Ursula Wikstr&#246,m ja Minea Blomqvist jatkoon Ranskassa

Minea Blomqvist ja Ursula Wikström pyrkivät lauantaina parantamaan asemiaan Englannissa &copy Getty ImagesNaisten Euroopan Tourilla on tällä viikolla vuorossa Chart Hillsin kentällä pelattava Ladies English Open. Kahden kilpailupäivän jälkeen parhaana suomalaisena jatkaa Ursula Wikström. Kahden viikon kilpailutauolta palannut Wikström löi palloa perjantain kierroksellaan 75 (+3) kertaa ja jakaa ennen päätöspäivää sijaa 23 yhdessä USA:n Laura Terebeyn kanssa. Kaksikon yhteistulos 147 ylittää kentän parin kolmella lyönnillä. Euroopan viheriöiltä vauhtia hakemaan tullut Minea Blomqvist jatkaa kilpailua yhteistuloksellaan 150 (+6) sijalta 38. Jenni Kuosan yhteistulos 156 (+12) ei riittänyt viemään häntä lauantaina pelattavalle päätöskierrokselle. Riikka Hakkarainen ei startannut kilpailuun ollenkaan. Jo lauantaina päättyvän 54 reikäisen kilpailun voitosta tullaan käymään kova kamppailu, sillä kärkipaikkaa jakaa peräti neljä pelaajaa. Ruotsin Cecilia Ekelundh, Englannin Karen Stupples sekä Walesin Becky Brewerton ja Eleanor Pilgrim ovat kaikki tuloksessa 141 (-3). Voittaja ei välttämättä löydy kuitenkaa tästä nelikosta, sillä vain lyönnin päässä heistä vaanivat viimevuoden rahalistan ykkönen ja kakkonen, Englannin naisgolfin ikoni Laura Davies sekä jo kerran tällä kaudella voittanut Ranskan Gwladys Nocera. Torstaina Wikström kiersi Chart Hillsin kentän paria sivuten 72 lyönnillä, joka oikeutti hänet avauskierroksen jälkeen jaetulle 18 sijalle. – Tulos olisi voinut olla paljonkin huonompi, mutta sain onneksi pelasteltua pareja tämän tästä, kertasi Wikström avauskierroksen tunnelmia. Wikströmin torstainen par kierros sisälsi 11 parin lisäksi neljä birdietä (-1), kaksi bogia (+1) ja harmittavan, väylälle kaksi syntynee tuplabogeyn (+2). Putteriaan hän käytti 28 kertaa. – Kyllä peli oli tänäänkin vähän sellaista hengissäpysymistaistelua. Kelikään ei antanut yhtään anteeksi, sillä tänään tuuli vieläkin kovempaa kuin eilen, totesi iltapäivällä, toiseksi viimeisessä ryhmässä matkaan lähtenyt Wikström heti kierroksensa jälkeen. – Vaikka putteja tukikin tänään enemmän kuin eilen, olen kuitenkin viheriöpeliini tyytyväinen, hän jatkoi. Ennen kahta viimeistä väyläänsä Wikström oli vielä tilanteessa +1, mutta molemmille syntyneet bogit pudottivat hänet tulosluettelossa sijalta 14 sijalle 23.

Naisten Euroopan kiertue jatkuu Englannissa

Naisten Euroopan kiertue jatkuu Kentissä Lontoon eteläpuolella. Samalla alueella sijaitsee kuulu British Open kenttä Royal St Georges. Naiset eivät kuitenkaan tällä kertaa kierrä kyseistä legendaarista linksiä, vaan pelaavat Nick Faldon suunnittelemalla Chart Hillsin suhteellisen nuorella sisämaan kentällä. Nuoresta iästään (avattu 1993) huolimatta, kenttä on useaan otteeseen palkittu britanniassa erilaisin palkinnoin. Minea Blomqvist, Riikka Hakkarainen, Jenni Kuosa ja Ursula Wikström yrittävät muiden LET-tähtien kanssa vältellä Chart Hillsin 130 bunkkeria. Ladies English Open vetää totuttuun tapaan mukaan suuren joukon LET:n kirkkaimpia tähtiä. Tälläkin kertaa mukana ovat mm. tourin kaunottaret Karen StupplesAnna Rawson ja Sophie Sandalo, Ruotsin Solheim-cup tähti Maria Hjorth, tämänhetkistä Solheim-cup tilastoa johtava Ranskan Gwladys Nocera sekä brittein saarten naisgolfin kiintotähdet Laura Davies, Karen Stupples ja Trish Johnson. Karen Stupples on tuore äiti. Poika syntyi vain 10 viikkoa sitten, eikä Stupples ole kävellyt 18 reikää sitten viime marraskuun. Huiput hakevat virettä kauden suurtapahtumaan, ensi viikolla pelattavaan Evian Mastersiin sekä naisgolfin toistaiseksi suurimpaan ja tärkeimpään tapahtumaan, tulevaan British Openiin. Naiset nimittäin kilpailevat ensimmäistä kertaa legendaarisella St Andrewsin Old Coursella elokuun alussa. Myös taistelu Solheim-cup paikoista tiivistyy. Pisteitä voi kerätä ja näyttöjä antaa vielä Talin kisaan (31.8-2.9.2007) asti.

Challenge Tour jatkuu Ranskassa

Challenge Tour suuntaa Ranskaan. Golf de Volcans kentällä on mukana monta British Openin karsinnoissa alkuviikolla rannalle jäänyttä pelimiestä. Näyttämisen ja onnistumisen halu on varmasti kova. Edoardo Molinarilla on mahdollisuus saavuttaa voittamalla kautta aikojen ensimmäisenä pelaajana ET:n kategoria uudella kolmen voiton systeemillä. Tämän kauden alussa otettiin käyttöön uusi kategoria Euroopan kiertueelle. Voittamalla saman kauden aikana kolme Challenge Tour kilpailua, saa täyden kategorian ET:lle saman tien. Molinarilla on 2 voittoa tältä kaudelta. Pickalan osakilpailun parhaat vasemmalta oikealle: Nina Glantz, Emilia Ottela, Anni Savukoski. Suomalaisista mukana on ainoastaan Antti Ahokas. Ahokas on tähän mennessä tienannut 11 kilpailussa 6048 euroa ja pitää rahalistalla sijaa 105. Nyt Challenge Tour kauden ollessa puolessa välissä olisi aika iskeä ja parantaa asetelmia.

Live Scoring CT

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje