Timo Karvinen vahvistaa Golfliiton valmennustiimiä - Golfpiste.com

10.2.–17.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Timo Karvinen vahvistaa Golfliiton valmennustiimiä

Peter Erofejeff

Vuosi 2000 oli suomalaiselle amatöörigolfille kiistatta kaikkien aikojen menestyksekkäin. Mikko Ilosen British Amateur voitto oli luonnollisesti kruunu, mutta myös monet muut pelaajat ylsivät palkintopalleille kansainvälisissä kisoissa. Panu Kylliäinen saavutti ensimmäisen henkilökohtaisen EM-mitalin miesten sarjassa, Erik Stenman voitti juniorien Doug Sanders kisan ja oli Junior World kisassa toisena. Tuomas Tuovinen voitti Marokon avoimet ja kunnostautui Pohjoismaiden joukkueessa USA:ta vastaan ollen paras pistemies. Historiallista oli myös 18-vuotiaiden tyttöjen EM-pronssi Tukholman kisoista. Tulevaan kauteen Golfliitto lähtee yhtä miestä vahvempana. Timo Karvinen aloitti vuodenvaihteessa päätoimisena nuorten valmentajana. Karvisen vakinaistamisen myötä avautuu paljon mahdollisuuksia leiritysten tehostamiseen ja myös käytännön valmennustyöhön näiden aikana. Karvinen on tuttu mies huippugolfia seuraaville. Hän on jo vuosia toiminut avovaimonsa Riikka Hakkaraisen valmentajana, Karvinen oli myös 1998 ensimmäisen Suomen saavuttaman EM-mitaliryhmän ( pojat 21-v) valmentajana. Tavoite kaudelle 2001 on junioripuolella kova, mitali sekä poikien että tyttöjen EM-kisoista.Lisätavoitteeksi on asetettu kaksi mitalisijaa kansainvälisissä henkilökohtaisissa turnauksissa. Peter Erofejeff on kaudella 2001 juniorimaajoukkueen runkopelaaja. Mitalien tavoittelu on kunnianhimoista, muttei toki missään tapauksessa epärealistista. Poikien puolella kylläkin maajoukkue-ehdokkaiden kokemus ja ulkomaiset näytöt ovat varsin vähäisiä, reikäpelin aikuisten mestari Peter Erofejeff onkin sitten näyttänyt kyntensä myös ulkomailla. Venymistä ja kehittymistä tarvitaan, ja kova työ lieneekin tärkein resepti myös tässä tapauksessa menestykseen.

Ohessa Golfliiton tiedote, sek&auml, maajoukkueryhm&auml,t kaudelle 2001

Liiton valmennusryhmien urheilijat ja valmentajat on valittu. Koska kyseessä on ns. MM-välivuosi, on pelaajapohjaa laajennettu. Leirityksiä, kansainvälistä toimintaa ja taloudellista tukea on tiedossa yhteensä 33:lle pelaajalle. Tuki perustuu sekä edelliskausien menestykseen että tulevaisuuden kehitysennusteeseen. Muutama pelaaja edelliskauden ryhmästä on saanut tehdä tilaa uusille tulokkaille, joista nuorten sarjoista tulleiden lisäksi voi mainita uutta tuloa kärkikahinoihin tekevän Markus Ervastin ja USA:n yliopistossa pelaavan/opiskelevan Ari Savolaisen. Nuorille lupauksille annetaan entistä enemmän näyttömahdollisuuksia ja tukea perustettujen projektiryhmien muodossa. Varsinkin naisten puolella viime vuoden EM-pronssijoukkueen ympärille rakennetulta ryhmältä voi muutaman vuoden aikajänteellä odottaa menestystä kovissakin kansainvälisissä koitoksissa. Projektiryhmien toiminta suunnitellaan yhdessä urheilijoiden, heidän taustajoukkojensa ja liiton valmennusjohdon kanssa. Urheilijat, jotka on valittu ryhmiin, ovat valmiita sitoutumaan ja tekemään töitä pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Tavoite on asetettu menestymiseen vuoden 2004 amatöörien MM-joukkuekilpailuissa Puerto Ricossa. Tulevan kauden tavoitteisiin kuuluu menestyminen henkilökohtaisella tasolla kansainvälisissä arvokilpailuissa ja mitali EM-joukkuekilpailuissa. Ennalta kovimmat odotukset kohdistuvat miesten viime vuoden MM-joukkueen jäseniin, joista tietysti Mikko Ilonen toimii erinomaisena veturina. Mikon suuri haastehan tulee huhtikuun alussa Georgiassa, kun hän ensimmäisenä suomalaisena pääsee ”korkkaamaan” Augustan ykköstiin US Mastersissa. Mikon vanavedessä omaa läpimurtoaan tavoittelee ainakin Tuomas Tuovinen, joka panostaa harjoitteluun ja valmentautumiseen tällä hetkellä täysipainoisesti. Maajoukkuehdokkaiden toiminnasta vastaa jo kahden edelliskauden aikana yhteen hioutunut valmennustiimi, jonka ammattitaiton luotetaan myös seuraavan kaksivuotiskauden ajan. Miesten päävalmentajana ja projektiryhmän vetäjänä toimii Reima Kaija apunaan joukkueen johtotehtävissä ja kapteenin roolissa Mika Wikström. Naisten puolella valmennusvastaavana jatkaa Ville Kalliala, hänen vastuullaan on naisten edustusjoukkueen valmentaminen. Arto Teittinen lähtee luotsaamaan nuorten naisten projektiryhmää. Hän toimii myös naisten maajoukkueen kapteenina. Valmennusjohtoon lukeutuu oleellisesti tätä nykyä myös fyysisen valmennuksen asiantuntija Petri Lehikoinen, jonka asenteella ja hyvillä harjoitusohjelmilla urheilijamme saavat hyvän pohjan kovan harjoittelun läpiviemiseen.

GOLFLIITON LIITTOVALMENNETTAVAT 2001

Miehet Naiset Ervasti Markus, MeG Isaksson Nina, ArGC Hirvonen Heikki, HyG Johansson Nina, SGC Ilonen Mikko, LG Koivuranta Pia, JGS Juhola Jussi, TG Kuosa Jenni, EGS Karhu Ville,KG Salonen Hanna-Leena, KG Kakko Roope, HGK Korhonen Mikko, SHG PROJEKTI 2004 NAISET Kylliäinen Panu,SHG Laitto Tommi, SGC Blomqvist Minea, SGC Rantanen Jukka-Pekka, NRG Degerman Jutta,EGS Salonen Henri, IG Hallanoro Milla, AG Sundström Thomas, NG Halmela Sonja, HGK Tuovinen Tuomas, HGK Ruuttila Kaisa, LGV Ulvio Antti, StLG PROJEKTI 2004 MIEHET YLIOPISTOURHEILIJAT Erofejeff Peter, EGS Karjalainen Toni, VG Mäntylä Heikki, RG Kuitunen Hanna-Riikka, TawG Stenman Erik, TG Mommo Janne, NRG Saari Jani, KGV Savolainen Ari, TGK Tuutti Ursula, KG

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje