Sinkut kokoontuvat taas Talmaan - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Sinkut kokoontuvat taas Talmaan

Sinkkujen kilpailu pelataan toistamiseen Talmassa.

Golfaavien sinkkujen yhdistys, Golfbot on osoittautunut lyhyen, vuonna 2003 käynnistyneen toimintansa aikana varsin toimivaksi ja tarpeelliseksi yhteisöksi. Jäsenmäärä on lähes tuplaantunut viimeisen vuoden aikana ja on keväällä 2007 jo yli 300. Toiminta on ympärivuotista, monipuolista ja se on levinnyt myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ”Sinkkuja” suomalaisista golfareissa on hyvinkin yksi viidesosa koko harrastajamäärästä, joten kasvupotentiaalia on vielä runsaasti. -Pelaamme ja harjoittelemme yhdessä, järjestämme kursseja, kilpailuja, matkoja, yhteisiä illanviettoja. Yksin pelaamaan lähtemisessä kynnys on paljon korkeammalla, tietää Anne Svahn joka on on Golfbotin aktiivisin toiminnan pyörittäjä. Golfbotilla on omat nettisivut jonne pääsevät vain jäsenet. Sieltä löytyy peliseuraa ja oma keskustelupalsta. Jäsenmaksua ei ole, Golfbot järjestää kaiken toimintansa omakustannushintaan ilman kaupallisia pyrkimyksiä. -Golfkenttä on varmasti yksi luonnollisimmasta paikoista järjestää treffit. Golfatessa syntyy helposti hyviä ystävyyssuhteita, vakavampiakin suhteita. Vaihtuvuuttakin luonnollisesti on, pareja on muodostunut, tietoni mukaan kaksi golfvauvaakin. Toiminnan perusperiaate on kuitenkin se, että yhdessä tekeminen on golfissa huomattavasti mukavampaa kuin yksin pyöriminen, Svahn jatkaa. Golfsinkut järjestävät yhteisiä pelejä ja kisoja, kursseja sekä yksityisopetusta. Kevään golfmatka suuntautui Turkin Belekiin, seuraava kohde on suunnitelmien mukaan Thaimaa. -Omien sivujen kautta jäsenistön kanssakäyminen on vilkasta ja nopeaa, peliseuraa löytyy helposti ja ihmiset pysyvät aktiivisina. Anne Svahn on Golfbot yhdistyksen sielu.Kesäkuun 16:s päivä järjestetään toistamiseen Sinkut Open. Pelipaikkana on Talman Laakso-kenttä ja sarjoja sekä palkintoja on runsaasti. -Viimevuotinen kisa oli kaikin puolin, säätä myöten menestys ja nyt pistetään vielä paremmaksi. 18 reiän kisassa ei ole ole tasoitusrajaa, haluamme pitää katon korkealla ja seinät leveällä. Luonnollisesti parhaat scratch-pelaajat palkitaan, Svahn mainostaa. Jälkipelit tekevät päivästä varsin ”täyteläisen”. Kisan yhteisstartti on klo 9.00, palkintojenjako lounaan jälkeen n. klo 15.00. Perinteinen Kaivohuone Helsingissä toimii illanviettopaikkana. -Innostus tätä kisaa kohtaan on ollut jo ennaakkoon melkoista. Hauska, positiivishenkinen päivä mukavasssa seurassa on tavoitteemme, Svahn kiteyttää. Golfbot järjestää myös samana päivänä klo 10-13 peruskoulutusta ja peliä Talman par-3 kentällä. Lisätietoja Golfbotin toiminnasta ja kilpailusta saat oheisesta linkistä. Golfpiste on toistamiseen yksi Sinkut 07 tapahtuman yhteistyökumppaneista.

Golf-Talma

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje