Riikka Hakkarainen ja Jenni Kuosa hakevat yllätystä World Cupissa - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Riikka Hakkarainen ja Jenni Kuosa hakevat yllätystä World Cupissa

Riikka Hakkarainen on World Cupissa mukana jo kolmatta kertaa.

Naisten World Cup käynnistyy perjantaina 22 joukkueen voimin Etelä-Afrikassa. Joukkuemäärää on kasvatettu kahdella, Gary Player Country Clubia on pidennetty 70 metriä ja kenttäjärjestystä on muutettu siten, että isoja ratkaisuja voi tapahtua vielä 419 metrisellä, veden yli lyötävällä päätösreiällä. . Eksoottisimpia mukanaolevia golfmaita ovat Kenia, Brasilia ja Paraquay. Järjestäjät eivät onnistuneet toiveessaan saada mukaan maailman parhaat naishuiput. Annika Sörenstam, Lorena Ochoa, Karrie Webb sekä Se Ri Pak valitsivat harjoittelun tammikuisen kisan sijaan. Kolmen kierroksen ajan pelimuodot ovat singellyöntipeli, nelinpeli lyöntipelinä selä bestball lyöntipelinä. Viimevuonna päätöspäivänä pelattu singel venähti niin pitkäksi, että televisioinnin takia nyt otettiin riskit pois. USA lähettää matkaan konkarit ja perheenäidit Julie Inkster sekä Pat Hurst. Inkster on Yhdysvalloissa melkoinen naisgolfin ikoni ja edelleen 46-vuotiaana erittäin kilpailukykyinen missä tahansa kisassa. Ruotsin Helen Alfredssonilla ja Carin Kochilla on paljon yhteisiä menestyksiä Solheim Cupista. Kolmannen suosikkiparivaljakon muodostavat Ranskan Gwladys Nocera ja Stephanie Arricau. Hyvin mielenkiintoinen pelaaja on Paraquayn 20-vuotias Julieta Granada joka voitti LPGA Tourin päätöskisan ja miljoona dollaria. Riikka Hakkarainen on harjoitellut kilpailua varten jo pitkään Floridassa. Loistavan kauden 2006 pelannut Riikka on suomalaisduosta se pelaaja joka pelannee tasaisemmin ja tekee bestballissa parít. Jenni Kuosa on ailahtelevaisempi, birdiejä syntyy yleensä riittävästi, kysymysmerkiksi muodostuukin se, pystyykö Kuosa välttämään turhat bogeyt ja tuplat. Suomalaiset ovat ennakkoasetelmissa selkeitä haastajia, jo kymmenen joukkoon nouseminen olisi huippukova suoritus. Hakkarainen on sijoittunut ET:lla yhteensä yhdeksän kertaa kymmenen joukkoon, yksi näistä on viimevuotinen Teneriffan kisan voitto. Kuosalla on 50:sta kisasta yksi yhdeksäs tila kotikisasta Talista, toinen top-10 ET:n karsinnoista. Pohjoismaista ovat mukana myös Ruotsi, Norja ja Tanska. Ruotsi ja hyvällä onnistumisella myös Tanska ovat kärkipäässä, Suomi ja Norja ennakkoon keskikastissa tai välttemässä häntäpään sijoituksia. Kilpailu pelataan nykymuodossaan kolmatta kertaa.Toissavuonna kisan voitti lähinnä Ai Miyazaton vahvan panoksen ansiosta Japani. Annika Sörenstam ja Liselotte Neumann ottivat varsin selkeä voiton viimevuonna Sun Cityn kentällä. Voittajaneen joukkueen parivaljakko jakaa keskenään 240.000 dollaria. Viimeisetkin saavat 8.500 taalaa. Urheilukanava näyttää World Cupista suoria lähetyksiä seuraavasti: Pe 19.1 klo 12.40-16.55 La 20.1 klo 13.45-17.00 Su 21.1 klo 12.40-15.50 Su 21.1 klo 20.30-21.45 ( loppuratkaisu…)

Naisten World Cup

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje