Rekisteröityneitä jäseniä yli 125.000 - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Rekisteröityneitä jäseniä yli 125.000

Junioreita on golfkentillä entistä enemmän. Kuva Freedropin järjestämästä tapahtumasta.

Valmentaja Jarkko Raskilla on riittänyt töitä, Vihdin jäsenmäärä kasvoi yli kahdella tuhannella.Suomen Golfliiton jäsenseurojen 31.8.2007 antamien jäsenilmoitusten mukaan seuroissa on nyt 125 297 jäsentä. Kaudella 2007 lajin pariin tuli 8 824 uutta harrastajaa. Kasvua edellisvuodesta on 7,6 %. Merkillepantavaa ja positiivista on se, että jäsenmäärän kasvua on havaittavissa entistä lähempänä niitä seutuja joilla pelaajat asuvat. Kolmesta suurimmasta seurasta kaksi, Hattula sekä Vihti ovat kohtuullisen ajomatkan päässä suurimmalle osalle jäsenistään. Määrällisesti kuluneen kauden kasvu oli neljänneksi suurin kautta aikojen. Vain vuosituhannen vaihteen huippuvuosina 2000 ja 2001 sekä vuonna 1990 on jäsenmäärän kasvu ollut kovempaa. Golfliiton jäsenseurojen jäsenmäärä on kasvanut jokaisena vuonna liiton perustamisen jälkeen (1957). Vuoteen 1985 asti kasvu oli suhteellisen tasaista. Vuosina 1986-1990 vuosittainen harrastajamäärä kasvoi keskimäärin 35 %. Voimakkaan kasvun aika alkoi uudemman kerran 1990-luvun jälkipuoliskolla. Vielä vuonna 2000 harrastajamäärä kasvoi lähes 15 %. Vuosi sitten kasvua oli 5,8 %.

Junioreiden m&#228,&#228,r&#228, hyv&#228,ss&#228, kasvussa

Junioreiden määrä kasvoi kaudella 2007 komeasti. 526 uutta tyttöä ja 668 uutta poikaa hakeutui golfin pariin. Uusia junioreita saatiin kaikkiaan 1194. Kasvuprosentiksi tuli 7,7. Junioreiden kokonaismäärä on nyt 16 664. Tyttöjen kohdalla kasvua edellisvuodesta oli peräti 16,4 % ja pojissa 5,4 %. Junioreiden osuus koko harrastajamäärästä on 13,3 %. Luku on täsmälleen sama kuin viime vuonna. Lajin hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että junioreiden määrä kasvaa tasaisesti ja että yhä useampi juniori myös osallistuu aktiivisesti seuratoimintaan. Golfin pariin tuli 2 885 uutta naispelaajaa (kasvua 9 %). Kaikkiaan naisgolfareita on nyt 34 956 eli 27,9 % kokonaisjäsenmäärästä. Kun mukaan lasketaan tytötkin, naispuolisia golfareita on 38692 ja kasvua 9,7 %. Alueellisessa kasvuvertailussa Keski-Suomi piti viimevuotiseen tapaan ykköspaikkansa, mutta muiden alueiden keskinäinen järjestys meni kokonaan uusiksi. Uusimaa nousi kakkoseksi ja oli määrällisessä kasvussa omilla tuhatluvuillaan. Yhä useampi golfari löytää oman seuransa entistä lähempää asuin- ja työympäristöään. Alueet 1. Keski-Suomi, kasvu 12,5 %, uusia 2801, yht. 25141 2. Uusimaa, kasvu 11,8 %, uusia 4053, yht. 38456 3. Pohjoinen, kasvu 6,4 %, uusia 699, yht. 11542 4. Lounais-Suomi, kasvu 5,0 %, uusia 733, yht. 15489 5. Itä-Suomi, kasvu 3,2 %, uusia 729, yht. 22785 6. Pohjanmaa, kasvu -1,7 %, uusia -191, yht. 11421 Suurimmaksi seuraksi nousi Keski-Suomen alueeseen kuuluva Hattula Golf, viime vuoden kakkonen, jonka jäsenmäärä ylitti 4000 rajan. Vihti Golf Club kasvatti jäsenmääräänsä 2016 golfarilla. Keskimäärin suomalaisissa golfseuroissa on 1002 jäsentä. Naisia ja tyttöjunioreita on koko jäsenmäärästä 27,9 prosenttia &copy Getty ImagesSuurimmat seurat 1. Hattula Golf, 4044 jäsentä, lisäys viime vuoteen 376 2. Eerikkala Golf, 3860 jäsentä, lisäys viime vuoteen 62 3. Vihti Golf Club, 3060 jäsentä, lisäys viime vuoteen 2016 Jäsenmäärien osalta aikavälin 1.9.2006-31.8.2007 välinen aika näyttää erinomaiselta. Toinen, vielä merkittävämpi mittari saadaan kauden päätyttyä kun kentät ilmoittavat kokonaispelaamisen määrän. Tämä luku ei ole viimevuosina valitettavasti kulkenut samaa käyrää jäsenmäärien kanssa. Jäsenmäärän kasvuun vaikuttavia tekijöitä on useita. Seuroissa on panostettu pr-toimintaan ja mielenkiinnon herättämiseen lajia kohtaan sekä oman toiminnan kehittämiseen ja laajentamiseen. Koko golfyhteisö tekee jatkuvasti merkittävää työtä kasvun edistämiseksi ja lajin sisäisten palveluiden parantamiseksi. Myös golfin terveysvaikutukset ja soveltuvuus eri ikäluokissa erinomaiseksi kuntoliikuntamuodoksi on tunnustettu yhä laajemmin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje