Rannevamma Michelle Wien uran uhkana? - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Rannevamma Michelle Wien uran uhkana?

Sergio Garcian putit livahtelevat niukasti ohi reiän, Michelle Wien koko uran uhkana ovat rannevammat © Getty Images

Michelle Wie aloitti Hawaijin kisan mainiosti tuloksella 69, mutta putosi kahdella viimeisellä 73-78 jatkoonpäässeistä viimeiseksi. Edellisvuosi meni täysin penkin alle, samoin kauden 2006 jälkipuolisko. Kun World Rankingia kauden 2006 alkuvaiheilla alettiin pitää, oli Wie tuolloin 16-vuotias hawaijilainen listan kakkonen Annika Sörenstamin jälkeen. Nyt sijalu on 76:s -Loukkaantumiseni jälkeen se ( ranne) ei tule koskaan olemaan entisensä. En tiedä mitä alkavalla kaudella tulee tapahtumaan, Wie selitteli lehdistölle Hawaijin kilpailun jälkeen. Wien kunnianhimoisia vanhempia on pidetty tyttärensä uran suurimpina uhkaajina, heillä on ollut näkemystä antaa ohjeita ja potkuja useille Michellen lähipiiriiriin kuuluville. Nyt Wien omatkin näkemykset tuntuvat heittävän jo päivittäin häränpyllyä. Toisen kierroksen jälkeen hän oli vielä erittäin toiveikas lauantain pelin suhteen, todeten lyöneensä palloa erinomaisesti. Seuraavana päivänä jo ranne uhkaa koko uraa… Kaudella 2007 Wie onnistui 19:n kisakierroksensa aikana alittamaan parín vain kahdesti, cutin hän selvitti kolme kertaa. Kolmen perättäisen vuoden (2004-2006) aikana Michelle Wie oli useasti kisaamassa LPGA Tourin kisojen, jopa Majorien voitosta päätöspäivänä. Kertaakaan hän ei siinä kuitenkaan onnistunut. Valmentajaguru ja Wien lähin apuri David Leadbetter tokaisi vuoden 2007 alkuvaiheilla, että Michellen pitäisi pelata pelkästään LPGA Tourin kisoja ”joista hän hyvinkin voittaisi 8-9 kertaa kauden mittaan”. Kovat ovat siis olleet uskomukset Leadbetterillakin teinitähden peleihin. Golfpisteen veikkaus on, että seuraavien kahden vuoden aikana Wie ei voita kertaakaan, koko urallakin ykköstilat voivat jäädä noukkimatta. Niin paljon selityksiä ja ”backupeja” on heitelty ilmaan, että Wie saattaa hyvinkin vetäytyä loukkaantumisiiinsa vedoten Stanfordiin koulunpenkille.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje