16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

PGA Tourin avauskilpailu helposti Ogilvylle

Ernie Elsilla on Hawaijilla edessään kaksi kilpailua ja kentän avajaiset © Getty Images

Geoff Ogilvy oudoksui suurta johtomarginaaliaan, mutta voitti silti kauden avauksen kuuden lyönnin erolla. &copy Getty Images Australian Geoff Ogilvy ei ollut Mercedes-Benz Championshipin finaalipäivänä yllätettävissä, vaikka sunnuntain kierros käynnistyi häneltä hieman takkuisesti. Ogilvy ei ollut aikaisemmin johtanut kiertueen kisaa kuudella lyönnillä kolmen kierroksen jälkeen ja siihen asennoituminen toi pelaamiseen epävarmuutta. Ogilvy oli tehnyt ainoastaan yhden bogin kolmen ensimmäisen pelipäivän aikana, mutta finaalikierroksen kahdella ensimmäisellä reiällä hän oli jo tuplannut kisan bogimääränsä. Viidennen ja kuudennen reiän birdiet tasoittivat tilannetta, kunnes hän sortui kahdella seuraavalla reiällä jälleen bogeihin. ”Minulla ei ole koskaan ennen ollut kuuden lyönnin johtoa tällaisessa vaiheessa, se on oikeastaan aika epämukava tunne. Olin kasin jälkeen enää yhden lyönnin johdossa ja tunsin taas oloni sellaiseksi niin kuin se on minulla yleensä turnauksissa. Olin kuitenkin yhä johdossa ja ajattelin, että hoidan tämän homman”, Ogilvy sanoi. Ysille Ogilvy iskikin lopullisen sinetin voitolleen tehden eaglen. Sisääntulossa hän lasketteli taas reippaammin, sillä 15:lle saakka australialainen oli tehnyt viisi birdietä. ”Pelasin nuo kuusi reikää turnauksen parasta peliäni.” Kun kauden avauskilpailua on pelattu vuodesta 1999 lähtien Kapaluassa, on Ogilvy kolmas pelaaja Ernie Elsin (2003) ja Vijay Singhin (2007) ohella, joka on onnistunut pitämään siellä johtonsa turnauksen alusta loppuun saakka. Vuoden 2006 US Openin mestarille Mercedes-Benz Championshipin voitto oli viides PGA Tourilla. Ogilvy (-24) tienasi voitollaan 1,12 miljoonaa dollaria, ja nousi maailmanlistalla sijalle 6. Anthony Kim lähti sunnuntaina haastamaan Ogilvyä hyvin, sillä hän oli kahdeksannella reiällä enää lyönnin päässä aussista. Ogilvyn laitettua lisää usvaa putkeen, ei Kimiltäkään löytynyt enää riittävää vastavetoa. Miltei albatrossin viimeisellä reiällä tehneelle AK:lle joka tapauksessa jaettu kakkostila yhdessa Davis Love III:n kanssa, kuusi lyöntiä voittajan takana. Davis Love III noussee maailmanlistalla kakkostilansa avulla sijan 55 tuntumaan, näin hänen mahdollisuutensa päästä kauden ensimmäiseen major-turnaukseen, Mastersiin, kohenevat tuntuvasti. Sunnuntain parhaasta kierroksesta, 65, vastasi Sean O’Hair (-17), joka oli lopputuloksissa neljäs. Mukana olleista kolmesta pohjoismaalaisesta (ruotsalaisesta) paras oli Carl Pettersson, joka sijoittui tuloksellaan -10 17:nneksi. Marko Kuivasaari

Ogilvy lis&#228,si johtoaan tuntuvasti Havaijin voittajien kisassa

Geoff Ogilvy on löytänyt Havaijilla lentokelin. &copy Getty ImagesGeoff Ogilvyn kolme perättäistä birdietä takaysillä olivat muille kilpakumppaneille Mercedes-Benz Championshipissä kuin myrkkyä, kun Havaijin Kapaluassa kisailtiin turnauksen kolmatta kierrosta. Pientä ratkaisun makua alkaa olla jo ilmassa, kun tuloksen 65, eli kahdeksan alle par’in taituroineen Ogilvyn johto kasvoi kuuteen lyöntiin. Ogilvy (-19) lähti kolmannelle kierrokselle lyönnin johdossa ennen D.J. Trahania, ja pelasi lopulta turnauksessa toistamiseen bogittoman rundin. Aussin johto olisi voinut olla suurempikin, sillä hänellä oli kolmella viimeisellä reiällä aivan realistiset saumat tehdä kullakin birdiet. Näillä hän joutui tyytymään kuitenkin vain kolmeen par’iin. 18 oli ainoa par 5 -reikä, jolla Ogilvy ei tehnyt lauantaina birdietä. Myös Justin Leonard pelasi lauantaina Ogilvyn tavoin 65. Hän teki kahdeksan birdietä 14 viimeisellä reiällä, olettaen jo olleen sisällä terävimmässä voittokamppailussa. Päivän ensimmäinen vilkaisu tulostaululle 18. väylällä sai Leonardin kuitenkin yllättymään siitä, että Ogilvy oli laittanut vettä myllyyn aivan samassa tahdissa kuin hänkin. Ogilvyn tuntumassa kisan puolivälissä ollut Trahan (-13) ei kyennyt kolmannella kierroksella 70 lyönnin alitukseen ja hän jakaa toisen sijan yhdessä Leonardin kanssa ennen viimeistä rutistusta. ”Kisa on niin kauan kesken, kunnes viimeinen reikä on pelattu. Minulla ei ole koskaan ennen ollut näin suurta johtoa finaalikierroksen alla, joten kokemus on täysin uusi”, Ogilvy sanoi. Neljännen sijan jakaa neljä pelaajaa tuloksella -12. Nelikosta Camilo Villegas, Davis Love III, Kenny Perry ja Anthony Kim, Villegasilla oli mahdollisimman nihkeä avaus. Ykkösen tupla ei kuitenkaan jäänyt liiemmin kalvamaan kolumbialaista, joka mätti vielä takaysillä viisi birdietä putkeen. Kolmantena kahden kierroksen jälkeen ollut Ernie Els notkahti lauantaina kehnoon puttityöskentelyyn. Hän sortui 73 lyönnin tuloksellaan ainoana yhdessä Adam Scottin ja Ryuji Imadan kanssa siihen joukkoon, jotka eivät eilen alittaneet kentän par-tulosta. Tuulinen sää teki lauantaina mailavalinnat perin ongelmalliseksi, mutta sunnuntaiksi on ennustettu Kapaluaan jopa ukkosmyrskyä. Tämän vuoksi viimeisen kierroksen startteja aikaistettaneen tuntuvasti. Marko Kuivasaari

Ogilvy piti johtonsa Havaijilla

D.J. Trahan esitti fieldin parasta peliä Havaijin kisan toisella kierroksella. &copy Getty Images Australian Geoff Ogilvyn peli sujui kisan toisella kierroksella nuottien mukaan aina 17. reiälle saakka, jossa hän kirjasi turnauksen ensimmäisen boginsa. Oikukas tuuli ei antanut jatkolyönnissä oletettua signaalia, ja griinille tarkoitettu wedge jäi n. 80 metriä liian lyhyeksi. Viimeisellä griinillä Ogilvy -11 (67+68) pääsi puttaamaan kaukaa eaglea, mutta lopulta käteen jäi vain par. Lopun kaksi kolmen putin griiniä ei kuitenkaan suistanut australialaista turnauksen kärjestä, vaan hän johtaa kisaa lyönnin marginaalilla ennen hyvin päivän päätteeksi noussutta D.J. Trahania. Trahanin -10 (70+66) perjantain tähtihetki koitti takaysille, jonka hän selvitti 32 lyönnillä. Viisi viimeistä reikää jenkki pelasi neljä alle, sisältäen 15:nnen eaglen. Tulos 66 oli koko päivän kovin kierros. Kolmantena oleva Ernie Els sähläsi toisella kierroksella pariinkin otteeseen, mutta pelasi kuitenkin 69. Els on tuloksellaan -9 (68+69) kaksi lyöntiä Ogilvyä perässä. Mitään erityisen yllättävää ei Mauissa pelattavassa kilpailussa ole toistaiseksi nähty, ellei sellaisena voida pitää vahvan viime kauden pelanneen Vijay Singhin par (73+73) vaisuutta. Maailmanlistan sijalla 5 olevan Singhin kesyä peliä selittää mitä ilmeisimmin kipeytynyt polvi, joka leikataan välittömästi Yhdysvaltain kiertueen kauden 2009 avauskilpailun jälkeen. Kisassa on mukana myös kolme pohjoismaalaista pelaajaa. Kolmikosta Carl Pettersson, -2 (T18), Richard S. Johnson, – 2 (T18) ja Daniel Chopra, +2 (28:s) tuskin kukaan uusii Chopran viimevuotista ruotsalaisvoittoa. Marko Kuivasaari

Geoff Ogilvy k&#228,rjess&#228, Hawaijilla

<b>Geoff Ogilvy on ollut viime vuosina menestyksekkäin australialaispelaajista</b> &copy Getty Images”><b>Geoff Ogilvy</b> nousi kaudella 2006 lähes suuresta tuntemattomuudesta World Tourin reikäpelimestariksi, myöhemmin kauden aikana hän valloitti <b>Phil Mickelsonin</b> nenän edestä vielä US Openinkin. 31-vuotias aussi on syystäkin nimetty suurten kilpailujen mieheksi, kaudella 2008 hänen uransa neljäs ykköstila tuli World Tourin lyöntipelikisasta. Ogilvyn menestys ja varsinkin US Openin voitto tuli kuin tilauksesta. Ausseilla on ollut varsin kuiva jakso varsinkin majoreissa viimeisen 15 vuoden aikana. Ennen Ogilvya täytyy mennä vuoteen 1995 asti jolloin Steve Elkington oli paras PGA:n mestaruudessa, Greg Norman oli kahdesti paras British Openissa jonka onnistui 1991 valloittamaan myös Ian Baker-Finch. Ogilvyn kuntokäyrä on osoittanut talvikaudella ylöspäin, aussi voitti kotimaansa PGA:n mestaruuden, oli Kiinassa HSBC Champions kilpailussa kolmas ja Australian avoimissa kolmas. Mercedes Championships luokitellaan melkoisen isoksi kisaksi, joten maailmanlistan 11:lla on taas mahdollisuuksia saada iso titteli kotiin. Avauspäivänä Ogilvyn 67 (-6) riitti kärkipaikkaan, alle parín pelanneita oli 33:sta startanneesta kaikkiaan 19. <b>Ernie Els</> (-5) sai hyvän startin kisalleen, polvivammainen <b>Vijay Singh</b> (even) joutuu etsimään uuden vaihteen tavoittaakseen kärkipään pelaajat. Mestari vaihtuu, sillä svingimuutosta koko kauden 2008 rakennellut <b>Daniel Chopra </b>(+6) ei löytänyt viheriöitä Plantation Coursella avauspäivänä. </p></p><h2>Vijay Singh leikkausp&#246,yd&#228,lle Mercedes Championshipin j&#228,lkeen</h2><p><img decoding=

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje