Tiger Woods (6x), Phil Mickelson (2x), Jose-Maria Olazabal, John Daly, Scott Simpson, Davis Love III, ja Mark O´Meara. John Rollinsille tappio johtopaikalta oli jo neljäs, nyt se tuli epäonnenkin myötä, pallo pomppi päätösreiíllä väärään suuntaan. Camilo Villegasin peli ei päätöspäivänä vakuuttanut, kahdesti vuonna 2008 voittanut kolumbialainen nousee kuitenkin kolmannen sijan myötä takaisin World Rankingin kärkikymmenikköön. Luke Donald nousi kärkikolmikon vaisun alun myötä jo kahden lyönnin päähän johtopaikasta, mutta kierroksen keskivaiheilla englantilaiselle tuli pari käsittämätöntä heikkoa suoritusta. Seitsemäs sija oli kuitenkin jo kolmas hyvä kisa alkaneen vuoden aikana, Donaldilla voi hyvinkin olla uran kolmas voitto tuloillaan kevään aikana. Näyttöhalut ovat varmasti kovat pitkän loukkaantumisen jäljiltä. Padraig Harrington pelasi sunnuntaina 68 ja nousi 24:ksi. Kolme viimeisestä kuudesta majorista voittanut irlantilainen tähtää kovasti Mastersiin jossa on ollut kahden viimeisen vuoden aikana seitsemäs ja viides. Kolmas perättäinen major-voitto ei olisi enää suurikaan yllätys. Phil Mickelsonille kauden kaksi ensimmäistä kilpailua lähentelevät uran heikointa, karsiutuminen sekä nyt 42:s tila tuloksella 290 joka on Mickelsonille uran huonoin 72 reiän tulos Buick Invitationalissa. Turhaa vielä ennakoida pidemmälle, mutta Mickelson oli mies jolle ennakoitiin menestystä Tigerin sairausloman aikana. Etsikkoaika on pian ohi, paras saavutus viimeisen kahdeksan kuukauden aikana on kolmas tila.
Tiger Woodsin maailmanlistan kärkipaikalta. Tämä tapahtui vuonna 2004 jolloin Singh teki edelleen voimassaolevan PGA TOurin rahaennätyksen 10,9 miljoonaa dollaria voitettuaan kauden mittaan hämmästyttävästi yhdeksän kisaa. TT
John Rollins selvä,ssä, johdossa Torrey Pinesissa
Buick Invitational vaikuttaa vahvasti kahden miehen väliseltä kaupalta. John Rollins nousi kolmen lyönnin johtoon pelattuaan viimevuotisella US Open kentällä lauantaina tuloksen 70. Kaksi päivää johtanut Camilo Villegas tarvitsi neljä lyöntiä enemmän, mutta tulee olemaan sunnuntaina Rollinsin ykköshaastaja, Nick Watney on jo viiden lyönnin päässä. 33-vuotias Rollins on toki kokenut pelaaja ja kaksinkertainen voittaja PGA Tourilla, mutta kolmen kierroksen jälkeisen johtoaseman puolustaminen ei ole häneltä aiemmilla kerroilla onnistunut. Kolmella yrityksellä paras sijoitus on ollut toinen, molemmat ykköstilat ovat tulleet takaa-ajoasemasta. Rollinsin johto olisi voinut olla meneillään olevassa kisassa suurempikin, mutta hän otti seitsemällä viimeisellä kolme kertaa kolme puttia. Viimevuotisesssa Buick Invitationalissa Rollins oli yhdeksäs, joten Torrey Pinesin kenttä varmasti istuu teksasilaisen silmään. Camilo Villegasille voitto sunnuntaina olisi uran kolmas kuten Rollinsillekin. Mikäli Villegas kruunataan ykköseksi, nousee hän 2-4 sijaa maailmanlistalla nykyiseltä 11:lta tilaltaan. Watneylla (-7) on omat mahdollisuutensa yllättää mikäli kärkikaksikolla peli tökkii.
Ilman mahdollisuuksia ei ole myöskään Luke Donaldjoka on ollut Torrey Pinesissa kakkonen vuosina 2004 ja 2005. Tuskaisena hän jätti saman kentän myös kesäkuussa 2008 jolloin US Openin neljännellä kierroksella loukkaantui karheikossa lyödessä ranne. Vamma piti englantilaisen kentän laidalla viiden kuukauden ajan, nyt olisi sopiva revanssin paikka.Donaldista on vuosia odotettu supertähteä, voittaminen on vaan osoittautunut molemmin puolin Atlantia vaikeaksi. USA:ssa ykköstiloja on kaksi, samoin Euroopassa. Kuitenkin Donald on parhaimmillaan ollut maailmanlistalla seitsemäntenä. Phil Mickelson on varsin usein aloittanut kautensa menestyksekkäästi, kuusi kertaa hän on voittanut joko vuoden ensimmäisen tai toisen kisansa. Arizonassa karsiutunut Mickelson on kotikaupunkinsa San Diegon kupeessa pelattavassa kisassa nyt 20:s ilman mahdollisuuksia, eroa Rollinsiin on 11 lyöntiä. Myös Padraig Harringtonilla sunnuntain peli on lähinnä terapiakierros, irlantilaisen sijaluku on 48:s. TT
John Rollins nousi Villegasin uhkaajaksi San Diegossa
Phil Mickelson (-2) ja Padraig Harrington (+2) ovat jatkoonpääsystä huolimatta oletettavasti liian kaukana voittaakseen kisan. TT
Camilo Villeags omilla luvuillaan Torrey Pinesissa
Tiger Woodsin kuuden voiton putken kotiyleisön edessä. Kauden avauskisassaan Bob Hope Classicissa Mickelsonin esitys oli limbo, hän sai vapaan viikonlopun. Kolmella viimeisellä kierroksella Mickelsonilla on luonnollisesti kova hinku näyttää osaamisensa ja saada lievitystä tuskalleen jota tuli mm. edellisvuoden US Openista jossa hän jäi suurten odotusten kisassa 18:ksi. Tulokset ovat siis vertailukelpoisia perjantain jälkeen jolloin kaikki ovat kiertäneet molemmat kentän kertaalleen. Vahvaa panosta voidaan odotella avauspäivän jälkeen toisena olevalta Davis Love III:lta, joka voitti kisan 1996. 20 kertaa PGA Tourilla voittanut 44-vuotias konkari oli vuodenvaihteen molemmin puolin ykkönen ja kakkonen kisoissaan. Maaliskuun loppuun mennessä hänen pitäisi nousta World Rankingilla 50:n joukkoon päästäkseen mukaan Mastersiin. TT
Mickelson ja Harrington suurennuslasin alla Tigerin ”kotikisassa”
San Diegossa, Kaliforniassa pelattavalla Buick Invitationilla on pitkät perinteet, jotka ulottuvat vuoteen 1927 asti. Nykyisellä nimellään kilpailua on pelattu vuodesta 1996. Viimeisistä 12 kilpailusta Tiger Woods on voittanut puolet, viimeisimmät neljä peräkkäin vuosina 05-08. Phil Mickelson taas pelaa kilpailussa peräti 19. kertaa, voittoja hänellä on kolme. Jo lapsena Mickelson oli usein isänsä kanssa katsomassa tapahtumaa Torrey Pinesin kentällä ja haaveili PGA Tourille pääsystä. Tämän vuoden pelit hän aloittaa uudella draiverilla, Callaway FT-9:llä, joka kuulemma tuo paitsi varmuutta avauksiin myös hieman lisäpituutta. Hartioihin ja hauiksiin leveyttä saanut Mickelson myönsi myös treenanneensa fysiikkaa talven aikana pärjätäkseen tourin pitkälyöntisiä vastaan. Viime kauteensa Mickelson ei ollut täysin tyytyväinen. ”Voitin kyllä kaksi kertaa, mutta en onnistunut majoreissa. Tästä vuodesta haluan tehdä loistavan ja parantaa tuloksiani.” Mickelson on usein harvasanainen, kun puhutaan pahimmasta kilpakumppanista Tiger Woodsista, mutta Buick Invitationalin harjoituspäivänä hän kuitenkin myönsi, että ”jotain puuttuu”. ”Tämä kilpailu kaipaa häntä tosiaankin. Tiger on aina pelannut täällä loistavasti. Niin kuin kaikki muutkin, kaipaan sitä, että saan haastaa hänet. Onneksi näyttää siltä, että saamme hänet pian takaisin.” Mickelson on yksi ennakkosuosikeista, vaikka epäonnistuikin viime viikolla kauden avauksessaan. Eurooppalaiset odottavat luonnollisesti, mitä Padraig Harrington tarjoilee tänä vuonna. Irlantilainenkin aloittaa PGA Tourin kautensa Torrey Pinesissa. Hänelle Buick Invitational on uran ensimmäinen Muutenkin suositussa tapahtumassa on koossa kovatasoinen joukko. Kilpailu pelataan Torrey Pinesin kahdella kentällä. South Coursella, mikä on yksi tourin pisimmistä kentistä, pelataan 1+2 kierrosta. Lisäksi jokainen pelaajaa kiertää leppoisammalla North Coursella toisen cutia edeltävän kierroksen. Kamppailu vajaan miljoonan dollarin palkintopotista alkaa tänään torstaina. LG