Sunnuntaina on Talissa odotettavissa varsin mielenkiintoinen golfnäytelmä. Taistelussa ET:n kisan ykköstilasta on vielä hyvinkin jopa 20 pelaajaa jotka ovat neljän lyönnin sisällä tuloksissa -1-5. Hekumalliseksi tilanteen tekee se, että viimeisessä ryhmässä on kaksi suomalaista. Ursula Wkström sai neljännellä reiällä tulleen bogeynsa jälkeen heti kaksi birdietä reiíllä viisi ja kuusi. Peli kulki mainiosti, ja sisääntulon viidellä ensimmäisellä birdejä syntyi kolme lisää. Wikström oli seitsemän alle ja kahden lyönnin johdossa.15:lla hän teki bogeyn keskeltä väylää lyötyään binkkeriin. Kahdella viimeisellä hän jätti ”kentälle” vielä kaksi lyöntiä. 17:lla birdie jäi tekemättä kun ”Unski” otti viheriön vierestä chipin ja kaksi puttia. Päätösviheriöllä kertyi vielä kolme puttia ja bogey. Kotkalainen palasi kentältä silminnähden pettyneenä vaikka tulos -5 oikeuttaa jaettuun johtopaikkaan. -Jäi sekalaiset fiilikset. Ote peliin oli hyvä, se hävisi hieman lopussa ja hieno tulos kääntyi hyväksi, Wikström summaili tulosten 68-69 jälkeen. -Tosi mukavaa on, jos pääsemme pelaamaan Minnin kanssa samaan ryhmään, hän ennakoi vaikka ei tässä vaiheessa vielä tiennyt Blomqvistin viimeisten reikien edesottamuksista. Blomqvist rutisti kaksi lyöntiä paremmin reiät 17 ja 18. Bbirdien jälkeen hän joutui upottamaan viisimetrisen par-putin päätösreiällä . Kierrostulokset olivat 69-68, yhteistulokset suomalaisparivaljakolla samat kuin päivän tähdellä, 27-vuotiaalla Diana Lunalla joka sivusi kenttäennätystä 65.
Ennakkkoon kovimpia voitontavoittelijoita ovat kolmikon lisäksi mm. rutinoituneet Martina Eberl (-4), Rebecca Hudson (-3) , Becky Brewerton (-3) sekä ensimmmäistä voittoaan tavoitteleva Emma Cabrera-Bello(-3) joka on yltänyt ykköseksi Erkko Trophyssa vuonna 2005. Kisan ykkössuosikki Gwladys Nocera (-1) pelasi hyvää kenttäpeliä, mutta laski lukemattoman monia paikkoja käsistään viheriöilä.Kruununa tuli vielä 18:lla peräti neljä puttia Suomalaisia pääsi jatkoon viisi yhdekäsästä, Satu Harju (+3) on 31:s, Jenni Kuosa ja Hanna-Leena Salonen jakavat sijalukua 52:s.
Minea Blomqvistin lyö,nti karkaili vasemmalle
Minea Blomqvistin tulos 68, kolme alle syntyi hyvän lähipelin avittamana. Hyvin harvoin tapahtuu nimittäin niin, että vain seitsemän kertaa oikealla lyöntimäärällä viheriöihin osunut pelaaja saa tuloksekseen kolme alle. -Missasin paljon viheriöitä (11), mutta erittäin usein äärimmäisen niukasti, se toi tilastot aikalailla villin näköisiksi, Blomqvist kertoi. -Ongelmia kyllä oli, file oli usein liian paljon vasemmalle, sinne se pallo lähti ja usein myös jäi, fadea suosiolla tällähetkellä pelaava Blomqvist jatkoi ja lähti vielä hakemaan uutta ajatusta harjoitushetkestä Timo Rauhalan kanssa. -On sikamakeeta pelata päätöspäivänä ”Unskin” kanssa, yes, hihkui Minea Blomqvist asiasta kuultuaan. Kolmikko lähtee liikkeelle sunnuntaina kello 11.00. Ursula Wikström oli täysin samaa mieltä, hän toivoi Minniä peliseurakseen jo ennen pelijärjestyksen varmistumista. Diana Luna väläytti taas taitojaan tuloksella 65. Viimeisellä reiällä tuloksen parantaminen lyönnillä jäi vain karvanmitan päähän.Luna on ollut lupaavan ET-uran alun jälkeen pitkään piilossa. Toisella kaudellaan 2004 Luna voitti Teneriffalla ja oli rahalistalla 11:s. Kolmen seuraavan vuoden aikana sijaluvut ovat olllet paljonpuhuvasti 31:s, 98:s ja 47:s. Ura polki siis paikallaan, kuluvan vuoden aikana se on lähtenyt taas selkeään nousuun.Tilillä on jo kolme sijoitusta kymmenen joukkoon (toinen, neljäs ja yhdeksäs). -Olen harjoitellut varsin hyvin ja pyrkinyt myös kehittämään fysiikkaani, se on tuonut tulosta ja lyöntiinikin selvästi mittaa lisää, mallintöitä Golf Digestille tehnyt hoikka roomatar kertoi Päivän positiivisin suomalaisyllättäjä oli amatööri Satu Harju, joka on pelannut viimeiset viikot, mm. Erkko Trophyn varsin vaatimattomasti. Tulokset 73-72 toivat oikeutuksen viimeiselle kierrokselle. Kolme muuta kotimaista amatööriä Rosa Svahn, Linda Henriksson sekä Anne Hakula karsiutuivat.
14-vuotias Hakula hymyili aurinkoisesti toisen kierroksen tuloksensa 73 jälkeen. Yhteistuloksessa +8 kahdeksan oli kolme lyöntiä liikaa, jatkoonpääsy jäi seuraaviin vuosiin. -Upea kokemus, tästä jäi paljon mieleen. En päässyt oikein paikkoihin, lähestymiset olivat epätarkkoja. Kenttä oli minulle pidempi kuin ne joilla olen tottunut kisaamaan, Hakula myönsi. Birdejä syntyi vain yksi kahden kierroksen aikana. -Seuraavaksi pelaan ensimmäistä kertaa elämässäni SAS Masters Tourin kisan, sitten on vielä edessä FGT:n kilpailu. Toivottavasti pystyn pelaaman itseni mukaan seuraavan vuoden tapahtumaan, Hakula kertoi jatkosuunnitelmistaan. Avauspäivän loppuvaiheilla jo kolme alle ollut Jenni Kuosa tuskaili lauantaina 77 lyönnin edestä, jatkopaikka tuli yhteistuloksella +5 viimeisten joukossa. Parhaan amatöörin paikalle siirtyi Korean S. Yang yhteistuloksella kaksi alle. Thaimaan 12-vuotias Ariya Jutanugarn jakaa 15:tta sijaa kierrostulosen 68-73 jälkeen. Nuoren neidon score oli jo karkaamassa bogien myötä, kahdella viimeisellä par-viitosella hän teki kuitenkin birdiet. 14-vuotias sisko Moriya pelasi itsensä ulos päätöskierrokselta tuloksin 76-73. Jatkosta karsiutuivat myös mm. Trish Johnson sekä viimevuotinen kakkonen Johanna Westerberg, ainoana suomalaisammattilaisista Kaisa Ruuttila.
Kuumat ryhmä,t peliin lauantaina iltapä,ivä,llä,
Kilpailua johtava Espanjan Beatriz Recari lopettaa toisen kierroksensa suurin piirtein samaan aikaan kun Minea Blomqvist, Gwladys NoceraRebecca Hudson lähtevät peliin. Recarin starttiaika on kello 9.10. Jenni Kuosa pelaa seuraavassa ryhmässä klo 9.20. Iltapäivällä Talissa on odotettavissa kuhinaa. Yleisöllä on varsin helppoa seurata kärkipään pelaajia sillä Ursula Wikström (13.00), Ariya Jutanukarn (13.10) sekä Blomqvist, Nocera, Hudson (13.30) starttaavat lähes perätysten ykköstiiltä. Kilpailun ykkössuosikkina voidaan edelleen pitää kahdeksan kertaa reilun kahden vuoden aikana voittanutt Gwladys Noceraa, joka pelasi erittäin varmaa kenttäpeliä avauspäivänä saamatta puttejaan sisään. Rebecca Hudsonin pelissä oli yllättävän paljon heikkoja lyöntejä, kuten hän itse ennen taistoa totesi, peli ei ole kuosissaan. Hudsonin voitto olisi ensimmäisen kierroksen menestyksestä huolimatta yllätys. Kisaa johtavalla Recarilla on monta kiveä käännettävänään kahden viimeisen kierroksen aikana. Kolmatta kauttaan ET:lla pelaava 21-vuotias ei ole koskaan sijoittunut kymmenen joukkoon yksittäisessä kisassa. Kuluvalla kaudella paras sijoitus on 12:s, sijoitus rahalistalla 58:s. Helppo veikkaus on, että espanjalainen putoaa jo toisen päivän kuluessa kohden keskiryhmää. Aivan oma lukunsa on Thaimaan 12-vuotias Ariya Jutanukarn. Hän säästyi avauspäivänä bogeilta, teki kolme birdietä ja sai tuloksen 68.Nuoren tytön suorituksia leimaa äärimmäinen varmuus, ”mishittejä” tulee hyvin harvoin. Tätä tyttöä kannattaa seurata. Olemalla avauspäivän jälkeen kärkikymmenikössä hän on jo tehnyt LET:n ennätyksen, lisää voi hyvinkin olla tulossa. Mikään ylllätys ei olisi sekään, mikäli tämän päivän nousijoihin kuuluisi hänen 14-vuotias sisarensa Moriya, joka hieman epäonnekkaastikin teki perjantaina tuloksen 76.
Pöytää on katettu suomalaismenestykselle, lähinnä Blomqvistille ja Wikströmille. Kun kaksi kierrosta on jäljellä, oleellista on varsinkin se, että pienten marginaalien kisassa yksikin isompi erhe, tuplabogey tai suurempi pudottaa välittömästi hissin lailla alaspäin kärjestä. Blomqvist voitti kaudella 2004 neljä kertaa, Unkarin lisäksi Ruotsissa Telia Tourin kisan sekä kahdesti Etelä-Afrikassa. Tämän jälkeen voittokannua ei ole tullut nosteltua. Amatöörinä voittoja kotimaassa kahminut Wikström ei ole voittanut ammattilaiskisaa, hänellä avautuu viikonloppuna tavoitteidesnsa mukainen mahdollisuus rikkoa rajojaan. TT
FINNAIR MASTERS, 1. PÄ,IVÄ,: Suomalaisittain loistava avaus, Espanjan Recari johdossa
Talissa pelattiin perjantaina märällä kentällä ja kovassa, viileässä tuulessa. Pelaajat hakivat jopa kesken kierroksen lisää vaatetta ylleen. Tuulen vaikutusta lyöntiin mittailtiin mailapoikien kanssa huolellisesti. Olosuhteisiin nähden alkupäivän tulostaso on hyvä. Iltapäivällä tuloslistan kärkeen noussut Recari oli syystäkin tyytyväinen kierrokseensa. Hän pelasi 67 (-4), ensimmäisen yhdeksän reiän aikana syntyi viisi birdietä. ”Lähdin pelaamaan luottavaisena ja itsevarmana. Sain heti alkuun monta birdieputtia sisään ja nautin pelaamisesta”, Recari kertoi iloisena kierroksensa jälkeen. Recari pelaa jo kolmatta kertaa Finnair Mastersissa. ”En halunnut missään nimessä jättää tätä väliin. Tämä kenttä on upea ja järjestelyt loistavat.” Wikström ja Blomqvist tyytyväisiä peliinsä Suomalaisista ilahduttivat etenkin ykkössuosikit Minea Blomqvist ja Ursula Wikström.
Ursula Wikström nousi viimeisen reiän (9.) birdiellään jaetulle johtotilalle, tulokseen -3 (68). Kaiken kaikkiaan Wikströmin kierros oli hyvä. 10.väylältä aloittanut ”Unski” upotti 17. väylällä 1,5-metrisen eagleputin. ”Siihen asti oli hieman tahmeaa, mutta eaglesta sai lisää tsemppiä ja loppu menikin ihan hyvin”, Ursula kertoi. ”Etenkin griinin ympärillä peli oli tänään hyvää, lyönnissä on vielä parantamisen varaa.” Kannustusjoukkojen puutetta ei Unskilla ainakaan ole. Kierroksella kulki mukana vanhemmat, sekä veli ja tämän vaimo. Poika Erni nukkui vaunuissa klubilla toisten isovanhempien kanssa. Kentälle Ursula oli kieltänyt päästämästä poikaa. ”Sehän hihkuis siellä äitiä niin, että muut pelaajat häiriintyvät”, nauroi Unski.
Minean ryhmä,ssä, kova tulostaso
Minea Blomqvist oli odotetusti tapahtuman suurin tähti. Kilpailun ainoan LPGA -pelaajan kanssa kuumassa ryhmässä pelasivat Gwladys Nocera ja Rebecca Hudson, jotka taas kuuluvat Euroopan kiertueen kärkijoukkoon. Ryhmällä oli jo perjantaina kunnon yleisöjoukko perässään. Kierroksen jälkeen Minea toisteli Wikströmin sanoja ja kertoi hänkin kierroksen alun olleen hieman tahmea. Myös Minni teki 17. väylälle eaglen ja sai siitä uutta puhtia peliin. ”Tuuli oli kyllä kova. Näissä olosuhteissa saa melkein aina ottaa yhden mailan enemmän kuin mihin olen Jenkeissä tottunut”, kertoi Minea. ”Mutta hyvä fiilis jäi kierroksesta. Pitää vaan pystyä alusta asti nauttimaan pelistä ja pitämään mieli positiivisena.” Muista ennakkosuosikeista Hudson pelasi -2 ja Nocera -1. Par-tuloksessa tai sen alle on avauspäivän jälkeen yli 20 pelaajaa, joten tasaista taistoa on luvassa viikonlopulle. 12-vuotias thaimaalainen jaetulla kakkostilalla
Turhaan ei nuoria thaimaalaisia amatöörejä hehkutettu ennen kilpailua. Jutanugarnin sisaruksista nuorempi, 12-vuotias Ariya pelasi perjantaina 68 ja on jaetulla kakkostilalla. Kierroksen jälkeen ujot sisarukset tuotiin lehdistön eteen haastateltaviksi tulkin avustuksella. Epäselväksi jäi kikattivatko tytöt tulkin thai-kielelle vai toimittajien kysymyksille, mutta jännittävä ja huvittava tilanne heistä näytti olevan. Vastaukset saatiin ytimekkäinä. ”Olen tyytyväinen. Tavoite oli pelata parissa ja pääsin kolme alle”, totesi Ariya kierroksestaan. 14-vuotias Moriya pelasi 76 (+5). Kylmä ilma ei tyttöjä kuulemma haitannut, mutta tuulen joutui ottamaan tarkasti huomioon griineille lyötäessä.
Myö,s Kuosa ja Salonen hyvistä, asemista viikonloppuun
Iltapäivällä startanneista suomalaisista paras oli Jenni Kuosa, joka pelasi 70 (-1). Kuosa on jaetulla 10 sijalla hyvissä hyökkäysasemissa. Myös Hanna-Leena Salonen pelasi kohtalaisesti (+1) ja voi vielä nousta kärkitaisteluun. Suomalaisamatööreistä parhaiten pelasivat Satu Harju (+2) ja Linda Henriksonin (+3). Suomalaisista nuorin osanottaja on 14-vuotias Anne Hakula, joka pelasi 77 (+6). Hakula aloitti hyvin, mutta päätti tuplabogiin. Myös Rosa Svahn on samalla tuloksella 77 joukon häntäpäässä. Aikaisempina vuosina Talissa parhaiten menestyneellä Kaisa Ruuttilalla ei ollut hyvä päivä. Tulos 79 (+8) pudotti Ruuttilan viimeisten joukkoon. Kahden kierroksen jälkeen jatkaa 60 parasta ja tasatuloksessa olevat (amatöörejä ei huomioida). Ensimmäisen päivän perustella kuusi suomalaista yhdeksästä pääsisi jatkoon, mikä olisi hyvä prosentti. Toivotaan, että hyvä vire jatkuu ja vielä paranee huomenna. -Laura Grönqvist
FINNAIR MASTERS ENNAKKO: Suomalaispelaajat tä,htä,ä,vä,t kä,rkeen Finnair Mastersissa
Talin kisan pressitilaisuus ennen kisaa menee aina väkisinkin Minea Blomqvist-showksi. Tällä kerralla asiaan oli tavallisa enemmän perusteita, onhan Minni noussut vuodenvaihteesta World Rankingilla jo 106 sijaa 59:ksi. -Hyvin on mennyt, olen kauden aikana oppinut paljon uutta, lyömiseen ja suorittamiseen on tullut kuin hups vaan asioita joita en ole ennen kokenut. Perimmäinen juttu on se, että olemme tehneet Timon (Rauhala) kanssa 1,5 vuotta oikein hyvää työtä, Minni kertoi medialle sädehtivään tapaansa. Kymmenen tunnin aikaero Portlandiin ja pitkä matka Suomeen eivät hänen mukaansa enää rasita perjantaina. Lentokentällä tiistaina Minea vietti ylimääräisein puolituntisen, kihlattu Roope Kakko oli lähdössä toiseen suuntaan Tanskaan pelaamaan ja kuulumiset piti vaihtaa kasvotusten. Minni on sukeltanut syvälle kaikissa aiemmissa Talin kisoissa, nyt, jo neljännellä kerralla odotukset ovat korkealla eikä USA:n peleihin verrattuna pieni palkintopotti aiheuta minkäänlaisia motivaatio-ongelmia. -Tämä on minulle ehdottomasti kauden tärkeimpiä kisoja. Kotiyleisön odotukset ja kannustus tuntuva niin hyvältä, Minea jatkoi. Blomqvist on sijoitettu pelaamaan yhdessä Gwladys Noceran ja Rebecca Hudsonin kanssa. He ovat voittaneet ET:lla viimeisen reilun kahden vuoden aikana yhteensä 11 kertaa, Blomqvistin ainoa ykköstila Euroopassa on heinäkuulta 2004. -Kyllä minä nyt olen niin paljon kypsempi ihmisenä ja pelaajana kuin esimerkiksi vuonna 2005 jolloin olisin Talin kisan voittamalla päässyt Solheim Cupiin. Itseänikin arvelutti tuolloin, mietin etten minä vielä sinne ole valmis. Nyt olo on siltä osin ihan erilainen. Vaikka kuluvan kauden aikana ei Solheim Cupia olekaan, ajattelin pelata vielä paremmin myös vuonna 2009. Ursula Wikström on sijoittunut kaudella kolme kertaa kymmenen joukkoon, hän pelaa uransa parasta kautta. Nälkää on edelleen entistä parempiin sijoituksiin. -Talissa saa olla tarkkana lähestymisten ja puttien kanssa, sitä puolta kenttä mittaa oikein hyvin. Kyllä minä kärkisijoja lähden metsästämään, Unski lupasi. Kaisa Ruuttila on sijoittunut kahdesti kymmenen joukkoon Talissa, Hanna-Leena Salonen on puolestaan tehnyt kisassa parhaan yksittäisen suomalaistuloksen, elokuussa 2006 historiakirjoihin jäi tulos 67. -Kenttä on loistokunnossa, viheriöt tosi nopeat. Olen toiveikas senkin johdosta, että sain viikonloppuna Norjassa hyvän kisan alle, Kaisa Ruuttila valoi uskoa tulevaan. Hänen kauden paras sijoituksensa on 22:s, ET kortin uusiminen vaatisi paria todella vahvaa sijoitusta kymmenen joukkoon tai voittoa. Hanna-Leena Salonen ja Jenni Kuosa ovat Ruuttilan kanssa samassa tilanteessa, ilman oikein hyviä onnistumisia loppukaudesta tie vie ET:n karsintoihin.
Gwladys Nocera jä,ä, Eurooppaan
Kun suomalaisnelikolta kysytään vahvinta ulkomaalaispelaajaa, on vastaus yksimielinen: Gwladys Nocera, kolminkertainen voittaja kuluvalla kaudella. Nocera oli keskiviikkona iltapäivällä treenaamassa Talin lähipelialueella. USA:ssa samaan aikaan opiskellut Ursula Wikström on majoittanut ranskattaren kotiinsa. -Tulen aina mielelläni Suomeen. Kenttä on erinomainen ja taas selvästi hyvässä kunnossa. En ota tulostavoitetta tai paineita voitosta, teen parhaani ja katson mihin se riittää, Norjan voiton myötä vain yhden sijan ylöspäin World Rankingilla (102:s) noussut Nocera suunnitteli. Nocera ei ole hyvistä yrityksistä huolimatta vielä voittanut rahalistaa, kuluvalla kaudella Helen Alfredsson on Evian Mastersin ykköstilan johdosta reilusti edellä. Mikäli ruotsalainen jää edelle, on myös kaudella 2009 uusi mahdollisuus, sillä LPGA Tourillle Nocera ei ole lähtemässä karsimaan. -Viihdyn niin paljon paremmin Euroopassa, etten näe mitää syytä vaihtaa, hän pohti. Päätökseen saattaa vaikuttaa sekin, etä Solheim Cupiin vuoden 2009 joukkueeseen otetaan viisi pelaajaa LET:n listan kärjestä. Näiden joukossa Noceran pitäisi vaivata ollla myös syyskesällä 2009. Rebecca Hudson hakee parempaa virettäAlkukaudesta kaksi hienoa voittoa saavuttanut Englannnin Rebecca Hudson yhtyy kentän kehujien kerhoon. Hän oli mukana jo 2005, viimevuonna Suomen reissu jäi väliin kipeän selän takia. -Tämä ei ole missään nimessä pitkä kenttä, mutta erittäin haastava. Pitää olla suora lyönneissä ja saada putteja sisään. Tuloskunto on olllut viimeisten viikkojen aikana vaisumpaa, en ole lyönyt palloa toivomallani tavalla. Ehkä täällä tulee taas käänne parempaan, Noceran ja Blomqvistin kanssa kaksi kierrosta pelaava englantilainen toivoo. Häneltä tulee vahva mielipide voimassa olevaan World Ranking-käytäntöön. -Se on huono, USA:n ja nimenomaan Japanin Tourit ovat aivan liian korostetussa asemassa. Hyvä esimerkki tästä on viikko jolloin voitin, putosin tästä huolimatta yhden sijan alaspäin, Hudson päivittelee. Solheim Cupin karsinta on jo meneillään, edelliskerralla Hudson jäi niukasti ulos. -Kyllä se on jo mielissä, väkisinkin. Turha sitä on kieltää. Seuraavassa joukkueessa halun tietysti olla mukana.
Niklas Rajamä,ki uskoo Lotta Wahliniin
Talin harjoitusalueilla oli hyvä kuhina ensimmäisenä pro-am päivänä, sekä rangella kuin myös viheriöllä ja lähipelialueella. 24-vuotias Lotta Wahlin puttaili pitkän aikaa lyhyeltä matkalta ahvenanmaalaisvalmentajansa Niklas Rajamäen valvovan silmän alla. -Lotta on kehittynyt valtavasti ja uskon hänen vielä parantavan paljonkin nykyisestä. Potentiaalia ja nimenomaan halua pelin kehittämiseksi on paljon, hän jaksaa tehdä töitä, Rajamäki kertoo yksinkertaisesta menestysreseptistä. Ruotsalaiset eivä ole vielä voittaneet Finnair Mastersia, kakkossijan he ovat saavuttaneet kaikilla kerroillla (2005-2007), Wahlin oli viimevuonna kolmas. -Menestys on tullut tällä kaudella, mutta takana on monen vuoden työ joka nyt palkitsee, Wahlin muistuttaa. Naisten Euroopan Tourin rahalistalla Wahlin on seitsemäs , Hudson kuudes ja Nocera siis kakkonen. Italian kilpailun voittanut Saksan Martina Eberl hävisi reilu viikko sitten Walesin osakilpailussa uusinnan Wahlinille, hänen sijalukunsa on viides.Tämä nelikko on vakavimmin suomalaisten tulppana voittajaa arvuuteltaessa.