16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Michelle Wien neljäs yritys Hawaijin avoimissa

Michelle Wie kuuluu kalustoon Hawaijin kilpailussa.Jatkoonpääsy olisi positiivinen yllätys © Getty Images

PGA Tourin kauden ensimmäinen varsinainen kilpailu, Sony Hawaian Open käynnistyy torstaina. Mukana on runsaasti edellisviikolla voittajien kisassa, Mercedes Championshipissa mukanaolleita, samoin rutinoituja Tourin kiertäjiä sekä karsintojen kautta korttinsa vuodelle 2007 saaneita. 17-vuotias Michelle Wie tekee kisassa jo neljännen esiintymisensä, mutta hän ei tälläthetkellä aiheuta samanlaista kohua kuin aiemmilla kerroilla. WIe oli vain 14-vuotias pelattuaan ensimmäistä kertaa tässä kisassa, sillon kahden kierroksen tulos 12 yli ei juuri hätkäyttänyt. Seuraavana vuonna (2004) nähtiin Wien uran paras suoritus, toisella kierroksella hän pelasi tuloksen 68 (-2) ja putosi vain lyönnillä jatkosta. Oli selvää, että Wien esityksille myös miesten kisoissa oli tämänjälkeen tilausta. Vuodet 2005 ja 2006 ovat kuitenkin olleet miesten kanssa kisailtaessa pettymyksiä. Kaudella 2006 Wie pelasi PGA Tourilla, Japanissa ja Euroopassa yhteensä yhdeksän kierrosta viidessä kisassa. Saldo oli masentava, 57 yli joka kierrosta kohden on 6,33 lyöntiä yli parín. Wie on pelannut koko urallaan 12 kertaa miesten kanssa, ainoa jatkoonpääsy on Koreasta edelliskeväältä. Puheet Mastersissa pelaamisesta ja mahdollisesta Ryder Cup paikasta tuntuvat useimmista asiantuntijoista yltiöpäisiltä. -Minusta hän yrittää pelata PGA Tourilla viisi vuotta liian aikaisin. Epäilemättä hän tulee kehittymään, mutta nyt Wien pitäisi saada pelinsä kohdalleen ja pelata naisten kisoissa. Osallistumalla miesten kisoihin hän vain osoittaa ettei tällähetkellä tasonsa puolesta kuulu tänne, jyrisi Stuart Appleby antamassaan lausunnossa. Wie itse on luottavainen mahdollisuuksiinsa. Viimeistä vuotta high schoolia käy teini kävi lomallaan kahden viikon lerillä David Leadbetterin luona Floridassa. -Se oli kuin vuosihuolto. Sain keskittyä golfiin miettimättä kouluasioita. Uskon olevani valmiimpi haastamaan miehet kuin edellisvuonna, uskoo Wie jonka caddienä kilpailussa tulee toimimaan hänen isänsä. Kisan suurimmat suosikit ovat edellisviikon ykkönen Vijay Singh, Jim Furyk, Trevor Immelman, Luke Donald sekä viimevuotinen voittaja David Toms. Singh voitti Sony Hawaiian Openin vuonna 2005 ja oli 2006 kuudes.

PGA Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje