16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Liang Wen-chong paras Singaporessa

Aiemmilla kerroilla Mikko Ilosen pelit ovat pysähtyneet Singaporessa kahteen kierrokseen.Odotukset ova ennen kisan alkua korkealla © Getty Images

Kiinan Liang hymyili leveimmin Singaporen kisan päätyttyä &copy Getty ImagesSingapore Masters päättyi kiinalaisjuhliin. Maan ykköspelaaja Liang Wen-chong on on kunnostautunut aiemmmin Aasiassa ja Japanissa, sunnuntaina hän hallitsi muita paremmin päätöshetkien tapahtumat. Puuskittaisessa tuulessa johtopaikkaa pitivät päivän mittaan hallussaan myös vuoden 2005 voittaja Nick Dougherty, Thongchai Jaidee ja Iain Steel. Kaikki kärkinimet, myös Liang tekivät päätösreiíllä bogeja ja tuplia. Voitto ei tuntunut kelpaavan kenellekään, siitä kisasivat varsin tosissaan edellämainittujen lisäksi päätöspäivänä myös Simon Dyson sekä Juyoti Randhawa. Jaidee pelasi ulos 32 ja oli kisan johdossa, sisääntulo vaati 42 lyöntiä. Tuplabogeyn helpolla 15:lla tehnyt Liang kukisti lopulta Steelin ensimmäisellä uusintareiällä.Malesialainen löi avauksensa veteen. Liangin ykköstila tuotti 139.000 euroa ja kortin Tourille vuoden 2009 loppuun asti. Hän on vasta toinen kiinalaisvoittaja ET:lla, Zhang Lian -Wei voitti samalla kentällä vuonna 2003 Ernie Elsin tiukassa viimeisen reiän taistelussa.

Mikko Ilonen ja Ari Savolainen karsiutuivat Singaporessa

<a href=Mikko Ilonen osoitti Singaporen avauskierroksella olevansa hyvässä iskussa.">Suomalaisilla oli vaikea päivä perjantaina Singapore Mastersissa. Ari Savolaisen avauspäivän tulos oli korjaantunut lyönnillä ylöspäin (71). Toisella kierroksella vaikeammalla pääkentällä, Masters Coursella Savolainen löi peräti 80 kertaa ja tulee karsiutumaan selkeästi. Mikko Ilonen pääsi Savolaisen tavoin aamutuoreille griineille helpommalle Classic Coursella. Alku lupailikin hyvää, kuuden pelaamansa reiän jälkeen hän oli kierrostaan yhden alle, yhteensä kolme. Seuraavaaan seitsemän reiän jaksoon Mikko teki kaksi bogeyta ja viisi bogeyta, mahdollisuudet kärkipään tavoittamiseksi menivät, loppureiíllä suomalainen joutui taistelemaan jatkoonpääsystään. Viimeisillä reiíllä olisi tarvittu kaksi birdietä. Viimeinen niitti tuli päätösreiän tuplan myötä. Lopputulos 70-76 jätttä Ilosen katsomoon viikonlopuksi, eroa jatkopaikkaan jäi luultavasti kuusi lyöntiä. Ilosen esitys oli tuloksellisesti kaksijakoinen. Hän pelasi torstaina vaikeammalla Masters Coursella 13 ensimmäistä reikää neljä alle. Tuon jälkeen tuloskorttiin kirjattiin 23 reiän aikana kahdeksan bogeyta ja tupla, toki neljä birdietäkin. Jokatapauksessa tämä jakso loistoalun jälkeen kuusi yli, viimeiset 18 reikää vielä ennakkoon selkeästi helpommalla kentällä. (Singapore) Mikko Ilosen kisa Singapore Mastersissa päättyi suunniteltua aiemmin. Laguna National Golf & Clubin Classic-kentällä Ilosen tuloksesi kertyi 76 lyöntiä (Kokonaistulos 146 lyöntiä) ja pääsy viikonlopun kierroksille jäi tällä kertaa haaveeksi. Mikko Ilonen harmitteli kisan jälkeen inhimillisiä erehdyksiä jotka johtivat vääriin mailavalintoihin. -Niin lapselliselta kuin se kuulostaakin, homma tyssäsi pariin mittavirheeseen. Kulminaatiopisteeseen saavuttaessa alla oli kaksi bogia ja yhdeksännelle sain vielä tehtyä paikkaavan birdien. Kymmenennellä väylällä paljastui erittäin vakava matemaattinen ongelma; mittakirjassa oli kymmenen yksikön heitto ja sandwedge-lyönti lyhyeltä matkalta jäi saman verran vajaaksi. Bogey taskuun ja momentum kääntyi väärään suuntaan. Kisa oli ohi, sanoo Ilonen. – En ole pitkään aikaan pitänyt kirjaa mitoista, joten sovimme caddien kanssa, että tästä lähtien molemmat pitävät kirjaa. Jos kaksi miestä tekee samalla väylällä saman virheen, menee homma mystiikan puolelle, toteaa Ilonen marssiessaan hotellille buukkaamaan varhaisempaa lentoa Suomeen. Kisaa johtivat aamupäiväpelien ollessa paremmalla puoliskollaan kolmikko Barry Hume, Jyoti Randhawa ja Marcus Fraser tuloksella -10. Varmoja karsiutujia ovat jo toistamiseen Malesian voittonsa jälkeen Peter Hedblom, Johnnie Walkerin sankari Anton Haig sekä Darren Clarke.

Mikko Ilonen tyytyv&#228,inen avaup&#228,iv&#228,n suoritukseensa

Mikko Ilonen oli kierroksensa jälkeen tyytyväinen esitykseensä. -Peli sujui tänään erittäin mallikkaasti. Tein birdiet kaikilla niillä väylillä, joissa tilaisuus tarjoutui. Kenttä on selkeästi haastavampi kuin naapurikenttä, jossa tulostaso oli sangen huikea, sanoo Ilonen. – Pari huonoa lyöntiä pääsi lipsahtamaan ja niistä rangaistiin bogeilla. Joukossa oli toki myös yksi hyvä bogi. Kahdeksannella väylällä löin lähestymisen saariviheriölle pitkäksi ja veteen. Löin korvaavan pallon sadasta metristä lähelle lippua ja puttasin sisään. Maistuva up&down siihen paikkaan, toteaa Ilonen. Erityisesti Masters-kentällä karheikot on kasvatettu korkeiksi. Näin ollen väylillä pysyminen on avain tuloksentekoon. Väylät tosin ovat sangen kapeita, noin 20 metriä kautta linjan. -Putteri kävi tänään todella mallikkaasti; ainoastaan 28 puttia, mikä on hyvä määrä. Epäilen, että kentänhoitajat ovat huomiseksi kuivattamassa viheriöitä rusinoiksi. Ruohotyyppi ei sinänsä ole täällä kovin nopea putattava, mutta viheriöiden väri alkaa kääntyä hiljalleen ruskean sävyiseksi. Kuollut heinä on aina nopeampi kuin tuore, joten saattaa olla, että kisan loppupuolella pallo vierii niillä huomattavasti vauhdikkaammin kuin alkukierroksilla, ennakoi Ilonen tulevia päiviä.

Mikko Ilosen putteri l&#228,mpim&#228,n&#228, Singaporesssa

<a href=Mikko Ilonen osoitti Singaporen avauskierroksella olevansa hyvässä iskussa.">Mikko Ilonen teki kierroksellaan peräti seitsemän birdietä ja sai Ari Savolaisen tavoin tuloksekseen 70, kaksi alle. Kisan johtotulos on 64, sen pelasi Kiinan Liang kentistä helpommalla, Classic Coursella. Ilonen oli tehnyt 11 reiän jälkeen jo kuusi birditä. Heikko jakso, kolme bogeyta neljän reiän jaksoon ( 14-17) pudotti suomalaisen hetkellisesti jopa cut-rajan väärälle puolelle. Viimeisellä Ilonen teki birdien, tulos 70 toi sijaluvun joka on jonkin verran päälle 50:n. Pelaajia on mukana 204, ja Ilosen tuloksen arvo nousee todella paljon kun muistetaan se, että hänen pelaamallan Laguna Coursella päivän paras tulos oli vain kaksi lyöntiä parempi, 68. Perjantaina Ilonen pelaa aamusta helpompaa Classic Coursea. —————————————————————————————— Mikko Ilonen aloitti lupaavasti Singapore Masters kilpailun torstaina paikallista aikaa iltapäivällä. Laguna National kentällä jossa hän on kahdella aiemmalla kerralla karsiutunut Ilonen teki birdiet toisella, kolmannella ja kuudennella reiällä ollen kolme alle ja jaetulla sijaluvulla 20:s. Ilonen teki birdiet vielä seitsemännelllä, kympillä ja 11:lla. Bogeyt reiíllä kahdeksan ja yhdeksän estivät tässä vaiheessa nousun aivan kärkeen. 11 ensimmäistä reikää ja kuusi birdietä lupaa varsin paljon. 14:lla Ilonen löi avauksensa karheikkoon, ei päässyt toisella lähellekään viheriötä ja teki päivän kolmannen bogeynsa. Laguna National kentän raffit on kasvatettu erittäin pitkiksi ja väyliin osuminen on aiempia vuosia tärkeämpää. Mikolla oli 8-10 metriset birdieputit myös reiíllä 15 ja 16, molemmat livahtivat oikealta ohi. Valitettavasti Ilonen missasi 15:n paluputin ja teki bogeyn. 17:lla Ilonen löi vaarallisesti oikealle ja vesiesteen viereiseen bunkkeriin josta nosto jäi 3-4 metriä lyhyeksi, tuloksena taas bogey. Viimeisen reiän birdieputti upposi 5-6 metrin matkalta. Tulokset ovat keskenään vertailukelpoisia vasta toisen päivän jälkeen, sillä kaikki pelaajat kiertävät myös alueen toisen kentän, Classic Coursen. Aasialaiset ovat valloittaneet kärkipään, aamupäivällä Kiinan Liang Weng Chong sai tuloksekseen 64, kahdeksan alle. Kärkikolmikko Liang, Jyoti Randhawa ja Shingo Katayama pelasi torstaina tuloksensa Classic Coursella joka vaikuttaa siis helpommalta kentistä. Ari Savolainen pelaa torstaina Classic Coursea. Hän oli samoin tuloksessa kolme alle kierroksensa puolivälissä. Sisääntulo alkoi takkuisesti kahdella bogeylla. Savolainen nousi kuitenkin uudestaa, teki kaksi birdietä ja oli 16:n jälkeen Ilosen kanssa samassa tuloksessa kolme alle. Bogey 17:lla nosti tuloksen lukuun 70 jolla Ari on avauspäivän jälkeen selkeästi cut-rajan oikealla puolella.

Mikko Ilonen sai Kone Oy:sta yhteisty&#246,kumppanin

<a href=Mikko Ilonen sai keskiviikkona uuden yhteistyökumppanin ja lippiksen. Vasemmalla Tuomas Kahri Kone Oyj.">KONE ja Mikko Ilonen ovat sopineet sponsorisopimuksen. Sopimus allekirjoitettiin Singaporessa golfin Euroopan kiertueen Singapore Masters -kilpailun alla, joka pelataan 8.-11.maaliskuuta. Ilosen yhteistyökumppaneina jatkoivat kauden 2005 notkahduksen jälkeen Vanajanlinna, Cross, Hotelli Kämp sekä Lexus. Ykköstila Indonesiassa nostaa luonnollisesti Ilosta kohtaan mielenkiintoa melkoisesti. Koneen kanssa tehty sopimus lienee suurin tämänhetkisistä. Tiedotteessa ei luonnollisesti puhuttu summista, ei myöskään sopimuksen muusta sisällöstä tai sen kestosta. -Haluamme tukea nuorta lahjakkuutta, jolla on tulevaisuudessa kaikki mahdollisuudet sijoittua Euroopan kiertueen kärkijoukkoon. Jo sponsorointineuvottelujen aikana Ilonen on osoittanut kykynsä nousta uudelle tasolle, mitä tukee etenkin hänen ensimmäinen voittonsa golfin Euroopan kiertueen osakilpailussa kolme viikkoa sitten. Tämä sopii hyvin KONEen kehitysvaiheeseen globaaleilla markkinoilla ja näin yhteistyö tarjoaakin meille loistavia mahdollisuuksia, iloitsee Tuomas Kahri, KONEen markkinointi- ja laatujohtaja. -Olen erittäin ilahtunut yhteistyöstä KONEen kanssa. Määrätietoisen kehityksen johdosta yhtiöstä on kehkeytynyt yksi alansa johtavista toimijoista maailmanlaajuisesti. Golfammattilaisen urakehitys vaatii samanlaista määrätietoisuutta, toteaa Ilonen, -Tietenkin yhteistyöllä on merkittävä vaikutus myös suomalaiselle golfille. KONE pyrkii toiminnassaan erinomaisuuteen kuten golfaaja omassa peliässään. -Sponsorisopimus avaa meille näkymän lajin erityispiirteisiin ja tarjoaa mahdollisuuden asiakastapahtumien järjestämiseen, toteaa Kahri. -Golf on maailmanlaajuisesti tunnettu ja jatkuvasti merkitystään kasvattava urheilulaji. Nousevan tähden sponsoriminen vahvistaa KONEen brändin tunnettuutta ja näkyvyyttä sen avainasiakkaiden keskuudessa Euroopassa ja Aasiassa, hän jatkaa. Vuonna 1910 perustettu KONE on yksi maailman johtavista hissi- ja liukuporrasyhtiöistä. . KONE huoltaa myös rakennusten automaattiovia. Noin 800 palvelukeskuksensa kautta KONE toimittaa vuosittain lähes 40.000 uutta hissiä ja liukuporrasta, ja sen huoltokanta kattaa noin 600.000 hissiä ja liukuporrasta ja 250.000 automaattiovea. Vuonna 2006 KONEen liikevaihto oli 3,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 29 000.

Mikko Ilonen ja Ari Savolainen mukana Singapore Mastersissa

Aasiassa pelataan kevään mittaan vielä neljä ET:n kilpailua joista kolme Kiinassa. Singapore Mastersissa palettia on hieman muutettu, käytössä on nyt kaksi kenttää joilla molemmilla kierrettään torstaina ja perjantaina yhdet kierrokset. Tämän johdosta mukaan mahtuu yli 200 pelaajaa kilvoittelemaan 1,1 miljoonan dollarin kokonaispotista. Suurimmat suosikit ovat alkuvuodesta vielä vaatimattomasti pelanneet David Howell, Darren Clarke, Lee Westwood, vuoden 2005 voittaja Nick Dougherty sekä Simon Dyson. Aasian ykköstykit Thongchai Jaidee sekä Jeev Milkha Singh ovat myös mukana kuten myös edellisvuoden yllätysykkönen, Singaporen Mardan Mamat. Mikko Ilosella on kauden viidestä kisastaan voiton ja seitsemännen sijan lisäksi kolme karsiutumista. Phuketin kisaan lähtökohtatilanne oli sairastumisen johdosta heikko, Laguna National kentiltä on lupa odottaa riuskempia otteita. Ilonen on ollut Singaporessa mukana kahdesti, molemmilla kerroilla pelit ovat päättyneet kahteen kierrokseen, sijaluku on ollut reilusti päälle sadan. Kaikille pelaajille yhden kierroksen kiertäminen heille ennakkoon tuntemattomalla Classic Coursella tuo ylimääräisen haasteen. Darren Clarken ote omaan peliin ollut pahasti kateissa &copy Getty ImagesVoittajakategorialla kauden 2009 loppuun asti pelaava Ilonen ei ole ilmoittautunut seuraavan viikon kisaan joka pelataan Hainanin lomasaarella Kiinassa. Ari Savolaiselle kisa on vuoden kolmas. Pakistanissa ja Filippiineillä menestys on jäänyt vaisuksi, karsiutuminen sekä 67:s sija. Toista kauttaan Aasian Tourilla pelaavan Savolaisen kautta aikojen paras sijoitus Aasiassa on 17:s. Sen parantaminen Singaporessa vaatisi todella kovan luokan onnistumista jo suuren pelaajamääränkin johdosta. Kisan tähdistä etenkin Darren Clarke on ollut jo vajaan vuoden pelikentillä kuin varjo entisestään. Vaimonsa kuoleman johdosta harvakseltaan kilpaillut pohjois-irlantilainen loisti toki Ryder Cupissa jossa voitti kaikki kolme peliään. Lyöntipeleissä neljän ehjän kierroksen saavuttaminen ei ole onnistunut, heinäkuun alun jälkeen paras sijoitus on 20:s, World Rankingillakin Clarke on vasta 52:s. Toivottavasti uusi nousu käynnistyy Singaporesta.

Singapore Masters

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje