26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Lämmin ilma verotti golftapahtuman kävijämäärää

Kosti Kurosen uusin kenttä avataan kesäkuussa Alastaroon.

Niken lyönti-ja testipaikassa riitti lyöntihaluisia, uutuudet kiinnostavat.Swingi 07 tapahtumassa Katajanokalla oli pääsylipuilla rekisteröityneitä kävijöitä lähes 5000. Järjestäjien tavoite oli yli 7000, joten siitä jäätiin melkoisesti. -Perjantaina kävijöitä oli viimevuotista enemmän, joka kertoo jotain kävijöiden viikonlopun muista ulkoilusuunnitelmista. Kevään lämpimin viikonloppu vei ihmisiä kentille, kahtena viimeisenä päivänä jäimme asetetuista tavoitteista, kertoo Golfreseptin Markku Nord. Wanha Satama on sijainniltaan sinällään keskeinen, toisaalta kaupungin ytimeen ajaminen on ruuhka-aikoina hankalaa, parkkipaikkojen löytäminen on Katajanokalla aina oma haasteensa. Eniten väkeä ja ruuhkaa oli niiden osastojen ympärillä joissa oli tapahtumaa tai tarjoiluja. Golf Coat Oy:n Aki Kuivaniemi kertoi olleensa täystyöllistetty simulaattoripisteessään, jossa kävi viikonlopun aikana yli 800 messuvierasta kokeilemassa taitojaan P3Pro-lyöntikisassa. Hyvin väkeä oli myös Niken lyöntipisteessä jossa launch monitorin avulla halukkaille haettiin sopivia draivereita. Neliönmuotoiset uutuustuotteet herättivät mielipiteitä puolesta ja vastaan. Mailoista lähtevä melkoisen kova ääni jakaa varmasti mielipiteet. -Kun mailaa lähtee hankkimaan, on varsinkin kallimpien tuotteiden osalta erittäin tärkeää se, että testin kautta hakee itselleen sopivan työvälineen, muistutti Niken Tuomas Mäki osastolla.

Golfliiton senioreilla aktiivista toimintaa ja uusi lehti

Marja Virta ja Armas Loponen kertoivat messuilla SGS:n toiminnasta.Suomen Golfliiton Seniorit esittelivät messuilla toimintaansa. Jäseniä yhdistyksessä on jo yli 6300 ( vuonna 2006), viidessä vuodessa määrä on lähes kolminkertaistunut. Kasvuvaraa on nyt ja tulevaisuudessa lähes rajattomasti. Jäsenedut 25 euron vuosimaksua vastaan vaikuttavat erinomaisilta. -Meillä on 38 pelioikeutta 11:llä eri kentällä Suomessa. Niitä voi kukin jäsen käyttää kenttää kohden kolmasti 0-10 euron maksua vastaan. Järjestämme talvi-ja kesäpäivät, matkoja mielenkiintoisiin kohteisiin ja tietysti oman Tourin, kertoo SGS:n hallituksessa vaikuttava Marja Virta. Järjestö on julkaissut omaa lehteään vuodesta 2000 alkaen. Kaudella 2007 lehti sai uuden toimivamman ulkoasun. Lehdessä on täysipainoista asiaa ja hyviä tunnelmapaloja, puhuttelee varmasti kohderyhmää. -Matkamme ovat osanottajien ja matkatoimistojen mielestä varsin onnistuneita, ne myydään hetkessä loppuun. Otamme edelleen uusia jäseniä, tavoite on aktivoida liikuntaan ja golfiin 55 vuoden ikään ehtineitä miehiä ja 50 vuotta täyttäneitä naisia. Tervetuloa mukaan, viestittää Marja Virta.

Pia Koivuranta valmentaa Nordcenterissa

Pia Koivuranta muuttaa Tammisaareen ja aloittaa valmennustyöt Nordcenterissa.Moninkertainen amatöörimestari eri sarjoissa, ammattilaispelaajana viimeiset vuodet vaikuttanut Pia Koivuranta on kotiutunut kesäksi Suomeen. Kortti Euroopan Tourille meni edelliskauden jälkeen, karsinnoissa hieman heikosti menneen avauskierroksen jälkeen Koivuranta vielä epähuomiossa allekirjoitti väärän kortin. -Talven vietin perinteisesti Costa Blancalla Espanjassa. Tein caddiemasterin töitä ja opin katselemaan golfarien maailmaa siltäkin kantilta. Aloitan Nordcenterissa valmennuksen Timo Karvisen assarina, haaste on todella mielenkiintoinen, Pia kertoi kuulumisistaan Yes-merkin puttikisaa vetäessään. Valmennustyö ei ole uutta Jyväskylän liikuntatieteellisellä opiskelleelle Koivurannalle, hän toimi ammattilaisuransa alkuvaiheissa yhden kesän Sakari Ahon apuna Ruissalossa. -Nordcenterissa on tietämäni mukaan hyvä vipinä ja innostus golfin opiskeluun. Teen junnutuntien lisäksi myös erilaista klinikkaa ryhmille sekä yksityistunteja. Kilpagolfiakaan hän ei vielä ole täysin jättämässä. -Olen saanut työnantajalta luvan pelata ainakin Felix Ladies Openin Turussa sekä Finnair Mastersin Talissa. Tämä on ensimmäinen kesäni Suomessa sitten vuoden 1998, uskon viihtyväni erittäin hyvin, kotipaikka muuttuu nyt Tammisaareksi, Koivuranta selvitti tilannettaan

Jukka Routamaa avasi omat henkisen valmennuksen sivut

Jukka Routamaa avasi henkisen valmennuksen sivuston internettiin.Jukka Routamaa on noussut näkyvästi esiin parin viimeisen vuoden aikana henkisen puolen valmentajana. Hänen talliinsa kuuluvat kotimaisista huipuista Tuomas Tuovinen, Mikko Korhonen, Jarno Hovila sekä Satu Harju. Routamaa on kierrellyt seuroissa luennoimassa, pitänyt alustuksia firmojen ryhmille, sekä myös avoimia koulutustilaisuuksia. -Tämä on ala joka kasvaa ja koskettaa kaikkia pelaajia sekä lajin parissa olevia, Routamaa tietää Perjantaina kun messut käynnistyivät Routamaa avasi uudet www.mentalcoach.fi sivut joilta löytyy tietoa aiheesta. Sivuilla on alkuvaiheissa paljon tekstiä, perusteluja ja vakuuttelua sille kuinka tärkeä osanen peliä henkinen puoli on. Itseopiskelun apuvälineeksi sivustoa ei ole tarkoitettukaan, vaan ajatusten herättäjäksi, mielenkiintoa kohottamaan. Routamaa pitää avoimia luentotilaisuuksia, niistä seuraava on 9.5.klo 19-21.00 Hilton Helsinki Kalastajatorpalla.

Alastaroon avataan Suomen pisin kentt&#228,

Alastaroon , paikallisen moottoriradan viereen on rakennettu muutaman vuoden ajan 18 reikäistä golfkenttää. Ensimmäiset yhdeksän reikää ( kentän 10-18) avataan kesäkuun aikana, toinen puolisko elokuun lopulla. Tiiauspaikkoja on kaikkiaan viisi, kultaisilta merkeiltä kentän kokonaismitta on peräti 6685 metriä joka on enemmän kuin millään muulla suomalaisella kentällä. Selvää tietysti on, että vain joitain promillejä kierroksista pelataan näiltä merkeiltä. Kentän suunnitellut Kosti Kuronen on innoissaan kuin pikkupoika maastosta johon hän on saanut 18 reikää piirtää. -Tämä kuiva ja lievästi kumpuileva mäntykangasmaasto on ilman muuta paras mahdollinen golfkentän sijoituspaikka. Alastarosta tulee monella tavalla upea kenttä, huipuille haastava takaa pelattuna, harrastaja löytää siitä myös nautintoja ja saa miettiä moneen kertaan strategisia valintojaan ennen lyöntejä, Kuronen kertoi messuilla. Valmennuksesta Alastarossa vastaa Aura Golfissa ja Paraisilla pitkän uran tehnyt Ari Mäki. Alastaron sijainti on sekä mahdollisuus että uhka. Se sijaitseet Turku-Tampere tien läheisyydessä, Turkuun on vajaan tunnin ajomatka, Poriin ja Raumalle lähes samanmittainen. Selvää on, että saavuttaakseen hyvän käyttöasteen myös lähikuntien ihmisten sekä kesämökkiläisten ja turistien on aikojen saatossa todettava kentän palvelut kilpailukykyisiksi.

Alastaro Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje