Kari Hyökki paras eurooppalainen pituuslyönnin MM-kisoissa! - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kari Hyökki paras eurooppalainen pituuslyönnin MM-kisoissa!

Vaikka Antti Saleva karsiutuikin pituuslyönnin MM-kisoissa, piti Suomen lippua korkealla Kari Hyökki. Nykyisin Uppsalassa asuva Hyökki oli lopulta hienosti 15:s Las Vegasissa lyödyissä MM-mittelöissä. Uran koripalloilijana Suomessa ja Ruotsissa tehnyt Hyökki oli oman ensimmäisen eränsä toinen ja seuraavassa vaiheessa kolmas. Hyökin pelit päättyivät perjantaina neljännellä kierrokselle, jolla hän jäi eränsä viimeiseksi. Paikka seuraavassa lohkossa olisi auennut 14 jaardia pidemmällä rykäisyllä. Lohkon tippujat kokoavassa keräilyerässä Hyökki onnistui jälleen ja nousi 15. parhaan joukkoon. Aiemmin tänä vuonna Euroopan hallimestaruuden pituuslyönnissä voittanut Hyökki oli kisojen paras eurooppalainen. Ilari Ceder

Katso Kari Hyökin svingi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje