Junior Tourilla saa pelata nyt 21-vuotiaaksi - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Junior Tourilla saa pelata nyt 21-vuotiaaksi

13-vuotias Anne Hakula ja 14-vuotias Krista Bakker saavat pelata halutessaan vielä monta vuotta juniorikilpailuja. Nyt lahjakkaat tytöt pääsevät testaamaan taitojaan omalla tasollaan, tosin vanhempien pelaajien joukossa. (Kuva Lari Eteläniemi)

Golfliitto on päättänyt nostaa Junior Tourin yläikärajan 21 vuoteen. Ikärajamuutoksella halutaan tarjota mahdollisuus jatkaa kilpagolfin parissa niille 19–21 -vuotiaille, jotka eivät vielä pääse Finnish Golf Tourille. Kaudella 2008 Junior Tourilla pelataan vain yhdessä sarjassa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että samoissa kilpailuissa pelaavat nuorimmillaan 13-vuotiaat ja vanhimmillaan 21-vuotiaat nuoret. Paikan ykköskiertueelle voi ansaita edellisen vuoden menestyksen sekä Alue Tour -pisteiden kautta, tasoituksella ei enää pääse mukaan. Vain SM-kilpailuissa kisataan sarjoissa alle 16-vuotiaat, alle 18-vuotiaat ja alle 21-vuotiaat. Kiertueella otetaan käyttöön kiintiöt eri ikäryhmille, esimerkiksi siten että alle 16-, 18- ja 21-vuotiaita pääsee kutakin vähintään 16 pelaajaa mukaan kilpailuihin. (Nämä määrät koskevat poikia, sillä tyttöjä on huomattavasti vähemmän.) Tämä turvaa eri ikäryhmien mukanaolon. Junior Tourin kautta on jatkossakin mahdollista saada kategoria FGT:lle. Haastajakiertueen asemaan ikärajojen muutos ei vaikuta. Jotta kilpailupaikka aukeaisi mahdollisimman monelle, on Etelä-Suomi jaettu Alue Tourilla kahteen osaan. Tämä helpottaa myös pääkaupunkiseudun kisapaikkavajetta. Golfliiton kilpailukoordinaattori Mika Wikströmin mukaan uudistus on otettu monessa seurassa positiivisena vastaan. 18 vuotta täyttäneillä lahjakkailla golfareilla on jatkossa enemmän mahdollisuuksia kiertää kilpailuja ja kerätä kokemusta. Muutos perustuu myös valmennuspäällikkö Juha Juvosen päätelmään siitä, että suomalaiset golfarit kypsyvät taidoiltaan usein myöhemmin kuin esimerkiksi eteläeurooppalaiset. Tämä johtuu siitä, että suomalaisten kausi on lyhyempi ja vastaava pelimäärä saavutetaan myöhemmin. Ikärajamuutos on kilpaurheilun kannalta positiivinen. Juniorisarjojen yhdistäminen, ikärajan nostaminen sekä kategoriajärjestelmän siirtyminen keräävät samoihin kilpailuihin kaikki pelitaidoiltaan parhaat nuoret. Nyt jopa alle 15-vuotiaat lahjakkuudet pääsevät tasoiseensa seuraan ja testaamaan osaamisensa kovassa porukassa. Vielä muutama vuosi sitten liiton kilpailuissa oli tiukat ikärajasäännöt, jotka estivät pelaajan kilpailemisen omalla tasollaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje