16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Helen Alfredsson nousi jännittävän Evian Mastersin voittajaksi, Blomqvist tänäänkin vaisu

Natalie Gulbis puolustaa Evian Mastersin voittoa viime kaudelta. © Getty Images

Helen Alfredsson osoitti Ranskassa kuuluvansa yhä naisten golfin terävälle huipulle. &copy Getty Images 43-vuotias Helen Alfredsson näytti nuoremmilleen mallia Ranskan Evianissa käydyssä LPGA Tourin eurooppalaisessa osakilpailussa ja voitti kolmen naisen uusinnassa joskus viidenneksi major-turnaukseksikin kutsutun Evian Mastersin. Alfredsson oli 13. reiän jälkeen viisi lyöntiä kilpailua tuossa vaiheessa johtanutta Na Yeon Choita jäljessä, ja hänen kannaltaan voitto ei näyttänyt mitenkään uskottavalta. Ruotsalainen pelasi viisi viimeistä väylää kuitenkin kolme alle par’in ja puolestaan eteläkorealainen kaksi yli. Lopulta Alfredsson, Choi sekä Brasilian Angela Park päätyivät tasatulokseen -15 ja uusinta oli edessä. Alfredsson ratkaisi uusinnan edukseen kolmannella play off -reiällä (18.), tehtyään 18:lla neljännen birdiensä tunnin sisällä. Käytännössä Alfredsson päätti kilpailun viiteen peräkkäiseen birdieen, sillä hän teki birdien myös viimeisen kierroksen 17. reiällä. Ensimmäisen kerran jo 15 vuotta sitten LPGA Tourilla voittanut Helen Alfresson otti Ranskassa uransa kuudennen ykköstilansa Yhdysvaltain kiertueella. ”Tämä on yksi urani suurimmista voitoista. En pysty sen enempää nyt kuvailemaan tunteitani, hetki on minulle hyvin herkkä”, Alfredsson sanoi lehdistötilaisuudessa. ”Tuntuu fantastiselta voittaa 19- ja 20- vuotiaat pelaajat uusinnassa, kymmenen vuotta viimeisimmän Evian-voittoni jälkeen.” ”Voitin ensimmäisen Evian Mastersin vuonna 1994, silloin ei vielä kukaan arvannut kuinka merkittävä kilpailu tästä vielä joskus tulee. Teimme parhaamme, että saimme houkuteltua tänne hyviä pelaajia, jopa amerikkalaisia. Ja katsokaa, mitä Evianissa on saatu aikaan.” Aiemmin tällä kaudella toiseksi U.S. Women´s Openissa sijoittunut Alfredsson kuittaisi palkintorahoja Ranskassa 487 500 dollaria. Minea Blomqvist epäonnistui eilisen tavoin tämän päivän rundillaan, pelaten kilpailun huonoimman kierroksensa, 77 lyöntiä. Tänään viisi bogeytä tehnyt suomalainen ei saanut korttiinsa ainotakaan birdietä. Yhteistuloksellaan +5 Blomqvist sijoittui turnauksessa 66:nneksi. Toivottavasti Minea saa peliinsä jo ensi viikonvaihteen British Openissa riittävästi tasaisuutta ja Evianin toisen kierroksen kaltaisia pelipäiviä, jotta Sunningdalessa menestyminen kävisi mahdolliseksi. Marko Kuivasaari (27.7.2008)

Angela Park takaa-ajettavana Ranskassa

Angela Park on syntynyt Brasiliassa, vanhemmat ovat korealaisia &copy Getty ImagesEdelliskauden tulokas LPGA Tourilla, US Openissa toiseksi ja kolmanneksi sijoittunut Angela Park on pitänyt kahden päivän ajan komentoa Ranskassa Evian Mastersissa. Tasaisuus on ollut valttia, kierrostulokset 66-68-68 antavat ennen viimeistä päivää yhden lyönnin johdon ennen Taiwanin Candie Kungia. -Olen pyrkinyt säilyttämään malttini, kiirehtimättä asioiden edelle tulee parasta tulosta, Brasiliassa syntynyt Park painotti kolmannen kierroksen jälkeen. Naisgolfissa on uusia nuoria pelaajia nousee pintaan kovin paljon jopa isoissa kisoissa. Edelliskaudella Morgan Pressel voitti vain 18-vuotiaana kauden ensimmäisen Majorin, kuluvalla kaudella Ya-Ni Tseng oli 19-vuotiaana paras LPGA McDonald´s Championshipissa. Evian Masters on painoarvoltaan Majoreihin verrattava, Park voi hyvinkin saavuttaa lähes 500.000 dollarin arvoisen voiton niinikään 19-vuotiaana. Sunnuntaina mahdollisuutensa on myös konkareilla Julie Inksterilla sekä Helen Alfredssonilla jotka ovat kolmen ja neljän lyönnin päässä. Varsinkin Inkster on vaarallinen, hän himoitsee kovasti voittoa joka olisi ennätyksellinen.Kukaan naispelaaja ei ole voittanut LPGA Tourin kisaa 48-vuotiaana. Ikä on vain numero nimen perässä, Julie Inkster tavoittelee voittoa 48 vuotiaana. &copy Getty ImagesSupersuosikki Lorena Ochoa on ahtaalla, eroa kärkeen kuusi lyöntiä ja edellä kuusi pelaajaa.Samassa tuloksessa on kolmasti voittanut Paula Creamer. -Minun täytyy pelata todella hyvä tulos saavuttaakseni kärjen. Se on kuitenkin hyvin mahdollista, lauantaina putit jäivät liian usein reiän reunalle, Ochoa kertoi lehdistötilaisuudessa. Meksikolainen on pienessä ”lamassa”, alkuvuodesta hän voitti peräti kuusi kertaa. Toukokuun puolivälin jälkeen ykköstiloja ei kuitenkaan ole tullut. Minea Blomqvistin (74-69-76) kolmas kierros oli vaikea, birdejä syntyi vain yksi. Sunnuntaina hyvä kierros nostaisi häntä hyvinkin 10-20 sijaa ja antaisi itseluottamusta torstaina käynnistyvään British Openiin. Maailmanlistalla Minni on 62:s, jo jatkoonpääsy Ranskassa saattaa taas kohentaa hänen asemiaan yhdellä tai kahdella sijalla. TT

Minea Blomqvist kirkkaasti jatkoon Evian Mastersissa

Minea Blomqvist alitti ensimmäistä kertaa Evianin kentällä 70 lyönnin rajan &copy Getty ImagesMinea Blomqvist paransi kierrostulostaan viidellä lyönnillä perjantain toisella kierroksella ja selviytyi vaivatta jatkoon palkintosummaltaan maailman toiseksi suurimmassa naisten kilpailussa. Minni pelasi perjantaina 69 oltuaaan vielä 12:n jälkeen neljä alle. Tuplabogey 13:lla katkaisi nousua, birdien määrä kasvoi lopulta kuuteen, sijaluku kisan puolivälissä on 36:s. Eroa kisaa johtavaan Angela Parkiin (134) on yhdeksän lyöntiä.Park valittiin kaudella 2007 LPGA Tourin tulokkaaksi. Toisella sijalla on kenttäennätyksen 63 tehnyt Helen Alfredsson joka on löytänyt jostain peliinsä uuden kevään. Hän oli voittaa US Openin, Evian Mastersissa menestyminen ei olisi uusi juttu, voittoja on tästä kisassta 43-vuotiaalla Alfredssonilla 90-luvulta kaksin kappalein. Suurimmat suosikit löytyvät muutaman lyönnin takaa. Lorena Ochoalla (138) on eroa neljä lyöntiä, Paula Creamerilla viisi ja Annika Sörenstamilla kuusi. Minea Blomqvist on vain kerran aiemmin, vuonna 2005 päässyt mukaan Evianiin. Tuolloin hän oli kilpailussa 53:s. Perjantain 69 lyöntiä on Minnin ensimmäinen 70 lyönnin alitus kisassa. Jo ennestaään muhkeassa tilipussissa on ennen viikonloppua 326.000 dollaria., esimerkiksi 15:s tila toisi lisää yli 40.000 dollaria .World Rankingilla Minni on 62:s, mikäli vire jatkuu nähdynlaisena, voi paikka WR:n 50:n ensimmäisen joukossa toteutua hyvinkin pian.

Lorena Ochoalta vakuuttava alku Evian Mastersissa, Blomqvist pelasi 74

Lorena Ochoa on ensimmäisen pelipäivän jälkeen Evianissa tutulla paikalla. &copy Getty Images Maailman parhaat naisgolfarit kamppailevat tänä viikonloppuna Evian Masterissa paitsi maineesta ja kunniasta, myös kilpailun 3 250 000 dollarin yhteispotista. Ranskan kilpailu on yhdessä U.S. Women´s Openin kanssa kiertueen rahakkain turnaus tällä kaudella. Surutyötä läheisen ihmisen poismenon jälkeen aikansa tehnyt Lorena Ochoa alkaa olla taas normaalissa pelikunnossaan. Vakuuttava kierros, 65, vei hänet johtoon Evianissa avauspäivän jälkeen. Ochoa rummutti bogittomalla kierroksellaan kaikkiaan 7 birdietä, joista kuusi syntyi jälkimmäisellä ysillä. ”Vaikka aloitin heti ykkösellä birdiellä, niin alku tuntui vähän raskaalta. Löysin lisää rentoutta peliini, kun tein birdiet 10. ja 11. väylällä, samalla sain enemmän itseluottamusta. Tietysti olen tyytyväinen päivän kierrokseeni ja johtopaikkaan. Siellä olisi myös tarkoitus pysyä”, helpottunut Ochoa sanoi lehdistötilaisuudessa. Kilpailun kärkipäästä löytyy useita eri kansallisuuksia, sillä lyönnin päässä Meksikon Ochoasta ovat Etelä-Korean Sun-Ju Ahn, Brasilian Angela Park sekä Taiwanin Candie Kung. Viime vuonna Evian Mastersin voittanut USA:n Natalie Gulbis on hyvissä asemissa jatkoa silmälläpitäen. Tuloksellaan 69 hän ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla T13. Minea Blomqvist valmistautui kotimaassaan huolella Ranskan kilpailuun. Blomqvist ei ollut kuitenkaan ensimmäisellä kierroksella aivan parhaimmillaan pelaten 74 (+2). Minnin avausrundiin sisältyi neljän birdien ohella jopa kuusi bogeytä. Cut’in selvittämistä ajatellen suomalaisen pelissä on tapahduttava huomenna selkeä ryhtiliike. Marko Kuivasaari

LPGA Tourin t&#228,hdet saapuvat Ranskaan

Viime vuonna kilpailun voittanut Yhdysvaltain Natalie Gulbis joutui odottamaan lähes kuusi vuotta ennen kuin ensimmäinen ykkössija LPGA Tourilla tärppäsi. Gulbis oli ennen avausvoittoaan kärsinyt selkävaivoista, mutta hän päihitti Jeong Jangin sudden-death -uusinnassa ikimuistoisella tavalla, tekemällä hole-in-onen. Tuolloin 450 000 taalaa voitollaan ansainnut Gulbis lunasti myös itselleen paikan kauden päättävään ADT Championshipiin. Huomenna alkavan kilpailun 90 pelaajaa edustavat kaikkiaan 21 eri kansallisuutta. Heistä 46 LPGA:n jäsentä on voittanut yhteensä yli 300 kilpailua Yhdysvaltain kiertueella, mukaan lukien 46 major-voittoa. 15. kerran järjestettävä Evian Masters on kuulunut kiertueen viralliseen ohjelmaan vuodesta 2000 lähtien. Tuona aikana seitsemän eri pelaajaa on nostellut turnauksen voittopokaalia, mutta Annika Sörenstam on pystynyt ainoana voittamaan Evian Mastersin useammin kuin kerran. Kilpailun osallistujalista on laadukas, kuten Lorena Ochoan, Annika Sörenstamin, Paula Creamerin ja Seon Hwa Leen mukanaolo asian kertoo. Nelikolla on koossa tämän kauden kisoista jo yhteensä 11 voittoa. Mukana on myös kohti kauden parhaan tulokkaan titteliä matkalla oleva Yani Tseng, jolle esiintyminen Evian Mastersissa on ensimmäinen. Tseng on aiemmin tällä kaudella voittanut McDonald´s LPGA Championshipin ja sijoittunut neljässä muussa kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon. Pienen kilpailutauon pitänyt Minea Blomqvist on levännyt ja harjoitellut kotimaassaan fokuksenaan Evian Masters ja viikon kuluttua pelattava British Open. Kausi Yhdysvaltain kiertueella on ollut Blomqvistille mainio, sillä suomalaisella on koossa kolme sijoitusta kymmenen parhaan joukossa. 326 234 dollarin ansiot oikeuttavat Blomqvistin tienestilistan 36. sijalle. Kiertueen puttitilastossa hän on Inbee Parkin, Cristie Kerrin ja Hee-Won Hanin jälkeen jaetulla neljännellä tilalla. Minea starttaa huomiselle avauskierrokselleen yhdessä Se Ri Pakin ja H.J. Choin kanssa klo 10.22 paikallista aikaa. Yhdeksi LPGA Tourin tärkeimmäksi kilpailuksi kehittynyt Evian Masters on 3 250 000 dollarin palkintopotillaan kiertueen rahakkain turnaus yhdessä U.S. Women´s Openin kanssa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje