16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfauto pitää Markku Ilosen mukana pelissä

Markku Ilonen ( seisomassa) heiluttelee muutaman viikon ajan mailan asemasta autonrattia ja kainalosauvoja.

Markku

Markku Ilonen aloitti golfin lähes samanaikaisesti poikiensa Samin ja Mikon kanssa Takkulassa noin 20 vuotta sitten. Myös vaimo Raija Ilonen pelaa aktiviisesti, mutta on vielä työelämässä, Markku puolestaan eläkkeellä polvivammojensa johdosta.

Tasoitus on luvussa 12,7 , kierroksia tulee vuoden mittaan noin 50, tämän lisäksi hän viettää varsin paljon klubilla muuten aikaansa.

”Golf on minulle hyvin sosiaalista toimintaa, kavereiden kanssa pelaaminen ja ajanvietto ennen ja jälkeen pelien täyttää kesäkaudella hyvin päivät. Kuulun seuraan nimeltä Golfkeilaajat, talvisin pyörittelemme siis vähän isompaa palloa,” Ilonen kertoo.

Kuluvalla kaudella Markku Ilonen on kärsinyt akillesjännevaivasta. Sitä hoidettiin alkuun kortisoonilla, muutama viikko sitten havaittiin ensin epävirallisen , sen jälkeen myös virallisen diagnoosin kautta, että akillesjänne on poikki.

”Alkuun eivät uskoneet kun tätä itsekin arvelin. Sanoivat, että siinä tapauksessa et jalallasi astuisi metriäkään. Hyvin jalka kuitenkin tuolla tuli perässä, mutta virallisen tutkinnan jälkeen se on kipsissä, pelit auttamatta tältä kaudelta ohi”, hän harmittelee.

Mikko Ilonen hankki golfauton

UranGolfkentällä kavereiden kanssa eläminen on Markulle niin tärkeä asia ja elämänsisältö, että poika Mikko Ilonen päätti tehdä asiaa helpottavan hankinnan. Nimeään kantava yritys osti uudenkarhean EZ-GO merkkisen golfauton jonka yhdet avaimet ovat Markku Ilosen hallussa, auto sijoitettuna Takkulan kentän uusille golfautotallipaikoille.

Kyseessä on uusinta mallia oleva luontoystävällinen sähköauto. LG:n jäsenillä on tämä mukaanlukien omia autoja neljä.

”Seuralla on lisäksi kaksi vanhaa bensakäyttöistä. Ne ovat niin usein varattuina, että sen päälle ei voi laskea. Ero vanhoihin on valtava, tämä uusi ei pidä minkäänlaista ääntä. LG:ssa on katsottu hyvin tulevaisuuteen, tallissa on 12 paikkaa autoille eikä varmastikaan mene pitkään kunnes ne täyttyvät. Niin se vaan on, että väki vanhenee ja autojen luonnollinen tarve kasvaa. Meillä vanhimmat pelaajat ovat 92- ja 87-vuotiata. Molemmat ajelevat autolla eivätkä muuten kykenisikään pelaamaan”, Markku Ilonen jatkaa.

Alkaneen syksyn aikana Ilosella ei ole mahdollisuutta heiluttaa mailaa, mutta hän uskoo olevansa tiukasti mukana perusporukkansa päivittäisissä leikeissä Takkulan kentällä. Edellisviikon torstaina Golfkeilaajat kohtasivat keilailun kautta tutun porukan, TöPan Helsingistä.

”Elän hengessä mukana klubitalolla. Kun pelit alkavat, seuraa niiden etenemistä autoni kanssa kentän laidalta samalla kavereiden kanssa kuulumisia vaihdellen. Minulle oma auto on iso asia. Sosiaalisuus on niin osa peliä, että tuntuisi tyhjältä istua klubilla tai yksin kotona, hän myöntää.

Euroopan Tourin tuloslistaa-aina häntäpäästä aloittaen

MikkoLoppuviikosta oli pitkästä aikaa muutakin tärkeää ohjelmaa. Markku Ilonen seuraa tarkkaan poikansa Mikon edesottamuksia netistä ja televisiosta, näin myös Sveitsin kisaa.

Hän on ollut paikanpäällä Mikon voittaessa British Amateurin, British Openissa sekä myös Mastersissa. US Openiin Iloset eivät lyhyen varoitusajan vuoksi kerenneet. Kuluvalla kaudella hän konkkasi sinnikkäästi narujen takana Skandinavian Mastersissa josta on tullut lähes vuosittainen kohde.

”Ovat ne olleet kaikki hienoja matkoja, unohtumattomia kokemuksia. Augusta tietysti, paraatipaikoilta kisaa seuraten. Pitkän matkan Mikko on tehnyt siitä naskalista joka aloitti golfin Takkulassa. Ilman seuran ja nimenomaan liiton valtavan hienoa taloudellista panostusta hän ei olisi Euroopan Tourilla. Amatöörien valmentautumis-ja kilpailukulut ovat niin valtavan suuret, että meillä ainakaan ei olisi ollut niihin varaa, Markku Ilonen kiittelee.

Euroopan Tourin kisoja seuratessaan hänellä on vakiintuneet tavat.

”Seuraan kisaa tarkasti netistä joka on omassa huoneessani. Televisio on takkahuoneessa, se on koneilta rauhoitettua aluetta. Kun Mikko pelaa, seuraan osittain televisiota, mutta hyvin tarkasti myös netistä hänen tekemisiään. Ainoa oikea tapa mielestäni tässä on se, että lukee tuloslistaa häntäpäästä aloittaen. Toivoen koko ajan, että oman pojan nimi tulisi vastaan mahdollisimman myöhään. Tämä on piintynyt malli joka on minulle jo pakonomainen, Ilonen linjaa.

Loppuviikosta Markku Ilosella oli kolme hyvää päivää ruutujen ääressä ( to,pe ja su), lauantain sukelluksenkin jälkeen Mikko Ilonen nousi yhdeksänneksi. Seuraava jännityskohde on Hollannin kisa joka käynnistyy torstaina.

”Golfkentällä pyrin käymään päivittäin viikolla. Loppuvuodeksi oli suunnitteilla lomailua ja Mikon kisojen seuraamista paikanpäällä Singaporessa ja Hua Hinissa ( Black Mountain). Ne jäävät nyt väliin, tällä jalalla pelataan golfia aikaisintaan kevättalvella”, Markku Ilonen ennakoi.

Teemu Tyry

Mikko Ilonen, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje