Pitkittynyt talvi piti myös hämeenlinnalaiset kentät tänä vuonna tavallista pidempään suljettuina. Viime viikon torstaina ensimmäisenä avasivat Aulangon Hugo-kenttä sekä kaupungin kyljessä oleva Hattula Golf. Lauantaina oli Tawast Golfin vuoro.
Aulangon Eversti-kenttä on ollut käytännössä jo viikon päivät pelikelpoinen, mutta tärkeät kentänhoidolliset kevättyöt haluttiin saattaa kaikessa rauhassa päätökseen.
Everstillä kauden ensimmäinen peliryhmä lähtee liikkeelle perjantaina klo 10. Tästä eteenpäin peliaikoja on varattu tasaisesti aina klo 19:ään saakka, mutta täysin tyhjiäkin lähtöjä on vielä tarjolla.
Sää pysyttelee Kanta-Hämeessä myös viikonloppuna koleana, mutta Everstillä pelataan jo lauantaina kauden ensimmäinen kilpailu. Tämä kausi on aulankolaisille erityisen merkityksellinen, sillä vuonna 2006 valmistuneesta Everstistä otetaan heinäkuussa ensimmäisen kerran kunnolla mittaa SM-golfin merkeissä.
SM-lyöntipeli on edellisen kerran järjestetty Hämeenlinnassa 12 vuotta sitten, jolloin mestaruudet ratkottiin Tawast Golfissa. Paavolankulmassa sijaitsevalla kentällä tehdään parhaillaan isoja muutoksia, jonka vuoksi mm. yksi väylä ja muutama lyöntipaikka on korvattu väliaikaisratkaisuilla.
Syksyllä kokonaan uusittu Tawastin 12:s viheriö avataan myöhemmin kesällä.
”Tiilaakson” kentistä vain Vanajanlinnassa pidetään ovet edelleen säpissä. Linna Golfissa vietetään kauden avajaisia toukokuun toisena lauantaina.
Marko Kuivasaari