26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Audi Tourilla uusi Kuningas?

Marko Helen ja Marko Kuningas taistelivat uusinnassa Pickalan osakipailun voitosta.

Onko Audi Tourilla uusi kuningas? Siltä alkaa vaikuttamaan, sillä Aura Golfin Marko Kuningas on osallistunut kahteen kisaan, joista oli ensimmäisessä toinen (Aura Golf) ja vei voiton toisessa (Pickala Golf) uusinnassa. Vuosikausia SM-tasolla kilpaa pelannut pitkänhuiskea turkulainen on löytänyt hyvän vireen ja on suuri ennakkosuosikki jopa Audi Tourin kokonaisvoittoa ajatellen. Kuningas nousi Rankingissa saman tien kakkoseksi. Pickalan osakilpailu ratkesi vasta uusinnassa, kun sekä Kuningas että Hämeenlinnan Marko Helén pelasivat Pickalan Seaside kentän tulokseen 74 (+2). Kuningas ratkaisi homman jo ensimmäisellä uusintareiällä tekaisten komean birdien. Helénille kakkossija oli jo Audi Tour kauden toinen. Kolmostilaa jakoi 4 pelaajaa tuloksella 76, joukossa mm. Talin ”rookie” Petri Lehto sekä viime vuoden finaalikisan voittaja Kytäjän Andy Fowlie. Helén siirtyi Rankingin kärkeen pistein 180,50. Kuningas seuraa toisena vain 3 pistettä perässä. Rankingkolmonen on Pickalan MID-reikäpelien vuoksi väliin jättänyt Niko Helin, vielä kuudeskin pelaaja (Mika Brunou) yltää sadan pisteen rajalle. Kaikki merkit viittaavat siihen, että kuluvasta Audi Tour kaudesta tulee kaikkein aikojen kovatasoisin ja tasaisin. Mielenkiintoista nähdä kuka taustalta nousee haastamaan Kuninkaan ja Helénin, jotka juuri tällä hetkellä vaikuttavat Audi Tourin vahvimmilta pelaajilta. Seuraava Audi Tour osakilpailu pelataan 14.7. Master Golf Clubilla Espoossa. Ilmoittautuminen kisaan on jo meneillään.

www.auditour.fi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje