26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Asiantuntija: Tuotemerkki Tiger Woods on vahingoittunut

Kun mestarin arki alkaa, olisi tähän instituutioon saatava jälleen tasapaino takaisin. © Getty Images

Tiger Woodsin autokolarin jälkeiset tapahtumat ovat olleet viime aikoina median lempilapsi kaikkialla maailmassa. Maailman ylivoimainen ykköspelaaja ei ollut halukas selittelemään auto-onnettomuuteen johtaneita syitä, kunnes 24-vuotias kalifornialainen tarjoilija astui julkisuuteen todisteineen. Jaimee Grubbs myi tarinansa US Weekly -lehdelle paljastaen hänellä olleen yli 2,5 vuotta kestänyt suhde tähden kanssa. Niklas Olovzon, tuotemerkkien kehittelyyn ja sponsoriyhteyksiin erikoistuneesta konsulttiyrityksesta S&B:stä on seurannut viimeaikojen Tiger Woods -keskustelua omasta ammatillisesta näkökulmastaan. Hän kertoo Svensk Golfissa antamassaan haastattelussa, että Woodsin imago on kärsinyt viime aikojen tapahtumien vuoksi melkoisen kolauksen. ”On selvää, että Mr. Täydellisyytenä pidetty Woods on kokenut kovan takaiskun. Lajissaan ylivoimaisen huippu-urheilijan ja virheettömänä pidetyn persoonan ei oleteta ajautuvan tällaisiin seikkailuihin”, Olovzon sanoo. Olovzonin mielestä asialla on luonnollisesti toinenkin puolensa. Jos kannattajat tuntevat tulleensa ainakin jossain määrin petetyiksi, on suhteen paljastuminen myös Tigerin itsensä kaltaiselle sankarityypille henkisesti kova paikka. ”Olen joskus toivonut Woodsilta hieman toisenlaista poikkeavaa käytöstä. Jos hän olisi vaikka tuhonnut hotellihuoneensa, olisi se kenties kuitattu jopa hänen kohdallaan tervetulleena inhimillisenä piirteenä. Mutta esiin tulleet seikat edustavat amerikkalaisten perhearvojen keskuudessa erittäin negatiivista kuvaa.” <b><b>Kasvot kansan eteen</b> Olovzon sanoo, että Woodsin tasoisen urheilusankarin kohdalla eivät riitä tämän kotisivuillaan esittämänsä anteeksipyynnöt. Suurimmissakin skandaaleissa on avoimuudella ollut parhaiten kantavat siivet. ”Iso TV-show olisi hyvä konsti – USA:ssa asiat toimivat niin. On olemassa esimerkkejä, kuten <b>David Beckham, Hugh Grant</b> tai <b>Bill Clinton</b>, jotka ovat puhuneet julkisesti omista virheistään. Tällöin negatiivisilla tapahtumilla ei ole ollut niin pitkäaikaista vaikutusta.” Oma lukunsa on sitten Woodsin sponsorit, jotka ovat varsinaisesti tehneet hänestä yhden maailman rikkaimmista urheilijoista.  ”Luulen vahvasti, etteivät sponsorit vähään aikaan rummuta Woodsia omissa mainoskampanjoissaan. Tuskin siinä ajan kuluessa silti mitään dramaattista käännettä tapahtuu.” Olovzon on kuitenkin vakuuttunut siitä, että Woodsin tavaramerkki ei tule enää koskaan palaamaan ennalleen. Vaikka Woodsin kaltaisen toimet kuuluvat täysin perheen sisäisiin asioihin, on hän aiemmin mainitsemallaan tavalla saanut huomata kuinka raskasta on olla kohulehtien riepoteltavana. Siltä tosiasialta ei kuitenkaan voi millään välttyä, että suurimmat urheilusankarit ovat ainakin julkkiksen kotimaassa kaikkien yhteistä omaisuutta. <i>Marko Kuivasaari</i><span class=

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje