Vuonna 2011 pelatun ja viimeiseksi jääneen Finnair Mastersin (2005-2011) voittaja Caroline Hedwall taisteli sunnuntaina tiukasti LPGA TOurin Pekingin kisan voitosta. Mirim Lee oli kahdella viimeisellä reiällä paitsi parempi, myös onnekkaampi kukistaen ruotsalaisen lopulta kahdella lyönnillä. 17:lla Leen lyönti pysähtyi rantakivile, josta hän taiteili parin. 18:lla Hedwalla hävisi lähipelikisan , Lee selvisi bunkkerista kahdella reikään, Hedwall ei.
”Viimeisten reikien tapahtumat olivat sellaisia, että ne olisivat voineet hyvin kääntyä myös minun hyväkseni. En ollut vielä voittovuorossa, mutta tämä kisa antaa taas itseluottamusta,” Hedwall totesi.
Kolmas kausi LPGA Tourillla on ollut loukkaantumisista kärsineelle Hedwallille varsin vaikea. Kahdella ensimmäisellä kaudella hän oli sijoittunut kahdeksan kertaa kymmenen joukkoon. Kiinan kakkostila oli tämän vuoden ensimmäinen.
Hedwallin kohdalla odotukset nousulle isoksi tähdeksi saivat pontta ensimmäisestä ammatttilaiskaudesta, jolloin hän voitti kolme kertaa LET:lla ja oli isossa roolissa Euroopaan voittaessa Solheim Cupin. Hän oli mukana myös vuoden 2013 joukkueessa, joka kukisti USA:n vierasottelussa.
Pekinginssä pelattu Reignwood LPGA Classic oli ensimmäinen kuudesta peräkkäisestä Aasiassa pelattavasta LPGA Tourin kisasta. Aasialaiset ovat olleet erittäin vahvoja loppukaudesta, he ovat voittaneet seitsemästä viimeisestä kisasta kuusi.
Rahalistan kärjessä on Stacy Lewis (2,2 milj. D), seitsemän dollarimiljoonäärin joukosta löytyy kuudennelta sijalta Anna Nordqvist. Hedwallin sijoitus on viikonlopun jälkeen 35. ( 355 000 D.)
Teemu Tyry
Jotakin tehdaan ruotsissa oikein. Eihan siita ole kauan kun Hedwall pelasi suomessa ja oli saman tasoinen kuin suomen huiput ja nytHedwall on valovuoden edessa suomalaisia kolegoitaan. Pitaisiko suomessa alkaa miettimaan minkalaiset tunarit golfkenttia manageeraa ja yleisesti toimii golfin edistaja. Josku tuntuu etta enemman edistetaan koffia kuin golffia.
Eiköhän ne jäljet johda sinne golfliiton kulmille jossa myös valmentajia edustava yhteisö pitää majaansa.. Olisko kerrankin aika tehrä jotain. Ukot vaihtoon ja valmentakoulutus samalle tasolle kun muualla maailmassa – ei ne muutaman viikonlopun kurssilla mitään opi.. Ei taaskaan tapahdu mitään – hyväveli systeemi suojelee toinen toisiaan. Sää oot tosihyvä jaba, mitäs tykkään munsta meiningillä..
Taasko täällä itketään valmentajista ja hyvävelisysteemeistä, vai iskikö ahdistus ja pikkuvelisyndrooma taas pintaan? Suomalaiset golffarit voivat vain ihailla ruotsalaisten suorituksia ja miettiä mitä voisivat tehdä itse itse paremmin. Vaikka te vaihtaisitte kaikki nykyiset vastuuhenkilöt, ei täältä Suomesta tulisi yhtään golffaria enempää kansainväliselle huipulle. Ei meidän mentaliteetilla. Täällä homma on mm. aivan liian tekniikkaorientoitunutta. Puuhastellaan me vaan ihan rauhassa omalla tasollamme ja palaveerataan. Yritetään nauttia siitä mitä se tuottaa, tai… Yksilötasolla se työ tehdään, mutta meillä ei vain yksinkertaisesti ole sitä tietotaitoa ja kulttuuria, kuinka se pelaaja viedään sinne seuraavalle tasolle. Halukkaat voivat kurkistaa sinne verhon taakse ja yrittää hakea sitä tietoa lisää henkilökohtaisesti. btw. Meillä on ruotsalainen päävalmentaja. Eikö suomalaiset osaa ottaa sieltä tulevaa tietoa vastaan, vai eikö sitä sitten ole? Veikkaan edellistä.