Marita Frimodig käytti MasterChefin voittoa ponnahduslautana uuteen elämään.
Joulukuussa 2024 Marita Frimodig seisoi elämässään poikkeuksellisessa risteyksessä. Toisella puolella oli pitkä ura sähkötekniikan insinöörinä ja teollisuusjohtajana. Kuukausipalkka, tuttu työ ja vuosikymmenten kokemus. Toisella puolella odotti golfklubin ravintola.
Ratkaisu kuulosti monen korvaan uhkarohkealta. Frimodig ei kuitenkaan nähnyt sitä riskinä.
”Ajattelin, ettei minulla ole mitään hävittävää. Eläke oli jo tienattu ja lapset lähteneet maailmalle. Tiesin vain, että jos en tarttuisi tähän mahdollisuuteen, harmittelisin sitä loppuelämäni”, hän sanoo.
Päätös syntyi nopeasti. Hän harkitsi asiaa pari yötä, hyväksyi kenttäyhtiön kutsun ja ryhtyi Uudenkaupungin Golfklubin ravintoloitsijaksi.
”En ole päivääkään kaivannut entiseen työelämään.”
Frimodig sanoo suoraan, ettei alanvaihtoa olisi tapahtunut ilman yhtä televisio-ohjelmaa. Vuoden 2024 MasterChef Suomen voitto antoi hänelle enemmän kuin pokaalin ja 10 000 euron palkintosumman. Se antoi varmuuden siitä, että pitkäaikainen intohimo voisi muuttua ammatiksi.
Ajatus oli kytenyt pitkään. Teollisuusjohtajan arki oli muuttunut raskaaksi. Kvartaalitalous rytmitti elämää. Tuotantoa piti tehostaa, henkilöstöä vähentää tai rekrytoida kysynnän mukaan. Tuloslaskelma seurasi mukana lähes päivittäin. Hänestä alkoi tuntua, että ”tämä on nähty”.
Samoihin aikoihin Uudenkaupungin Golfklubilla avautui tarjouskilpailu ravintolatoiminnasta. Frimodig jätti tarjouksen. Yllätyksekseen hän voitti.
”Päätin, että ihmisellä on oikeus toteuttaa unelmiaan. Alanvaihto tuntui lopulta varsin loogiselta ratkaisulta.”
Uudenkaupungin Golfklubi on myös hänen kotiseuransa. Hän on ollut klubin jäsen jo 30 vuotta. Siksi hän ei kokenut astuvansa vieraaseen ympäristöön.
”Nämä ovat minun ihmisiäni. En tullut tuntemattomaan yhteisöön.”
Sama päti myös kaupungin yrityselämään. Vuodet teollisuuden johtotehtävissä ja muun muassa Kauppakamarin paikallisosaston puheenjohtajuus olivat tehneet hänestä tutun kasvon Uudessakaupungissa. Tuntematonta oli vain yksi asia. Ravintolan pyörittäminen.
Hiljaisempina hetkinä toimintatapa muuttuu. Silloin keskustellaan.
Vaikka ympäristö vaihtui, moni asia pysyi samana. Frimodig huomasi nopeasti, ettei johtaminen muutu kokonaan, vaikka tehdashalli vaihtuu ravintolan keittiöön.
”Ihmisten johtaminen on edelleen työn ydin, mutta tunnelma on täysin erilainen. Teollisuudessa henkilöstö tavallaan peritään. Ravintolassa olen saanut rakentaa ympärilleni juuri sellaisen työyhteisön kuin halusin.”
Hän puhuu tiimistään lämpimästi. Keittiössä työskentelee viisi ihmistä, asiakaspalvelussa kolme. Lisäksi muutama työntekijä huolehtii taukotuvan ja ravintolasalin käytännön asioista. Yhteinen tavoite on selvä. Työpaikalla pitää viihtyä.
”Tehtaan kokoonpanolinjalla työntekijä voi joskus puurtaa omissa ajatuksissaan, mutta ravintolassa ei voi olla sarvi otsassa. Tunnelman täytyy pysyä positiivisena koko ajan. Asiakas huomaa heti, jos jollain on huono päivä.”
Keittiössäkin tarvitaan johtajaa
Frimodig ei usko pehmeään johtamiseen kaikissa tilanteissa. Kun lounasruuhka alkaa, keittiössä ei enää äänestetä.
”Keittiö on vaarallinen työympäristö. Siellä on kuumaa ja terävää. Kun on kiire, yksi ihminen päättää, mitä tehdään, kuka tekee ja missä järjestyksessä. Se olen minä.”
Hiljaisempina hetkinä toimintatapa muuttuu. Silloin keskustellaan. Ideoita saa esittää ja uusia reseptejä kokeillaan.
”En halua, että täällä tehdään asioita vain siksi, että minä sanon niin. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus tuoda omaa osaamistaan mukaan.”
Frimodig pitää MasterChef-kilpailua ennen kaikkea oppikouluna, joka kasvatti hänen itseluottamustaan keittiössä. Kuva: Juuli Aschan
Hän vertaa ravintolaa orkesteriin. Jokainen tuntee oman roolinsa. Jos yksi artisti epäonnistuu, muut auttavat.
”Minun tehtäväni on varmistaa, että kaikilla on hyvä olla töissä”, hän sanoo ja muistuttaa, että johtaa orkesteriaan toisten rinnalla, ei edestä.
Maku ratkaisee aina
MasterChef toi Frimodigille ennen kaikkea uskoa omaan tekemiseen. Hän ei ole koulutettu huippukokki, mutta luottaa yhteen asiaan. Omaan makuaistiinsa.
”Kilpailu antoi minulle valtavasti itseluottamusta. Opin valtavasti klassisesta keittiöstä, mutta oma käsitykseni vahvistui siitä, että osaan tehdä hyvänmakuista ruokaa.”
Frimodig vastaa ravintolan reseptiikan kehittämisestä ja etenkin kastikkeita valmistuu paljon hänen käsissään. Annokset maistetaan huolellisesti. Jos jokin ei toimi, sitä muutetaan. Joskus reilustikin.
”Maku edellä mennään aina. Niin sanoin MasterChefissä ja sitä mieltä olen edelleen.”
Vaikka MasterChef nosti Frimodigin suuren yleisön tietoisuuteen, hän ei puhu kilpailusta niinkään voittona kuin oppikouluna.
”Nuoret kilpailijat tulivat paikalle hienojen veitsien kanssa ja puhuivat ruokalajeista, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Ajattelin, ettei tästä tule mitään.”
Kilpailussa ei kuitenkaan ehtinyt seurata muita. Jokainen keskittyi omaan suoritukseensa. Frimodig huomasi etenevänsä kierros kierrokselta yhä pidemmälle.
”Jouduin aina soittamaan kotiin ja kerroin, etten tulekaan vielä. Aluksi ajattelin, että jos pääsisin ensimmäiseen Master Classiin asti, se olisi jo hieno saavutus.”
Matkat laajensivat näkökulmaa
Frimodigin ruokafilosofia syntyi kotona. Hän kuuluu sukupolveen, jonka lapsuudessa eineksiä ei juuri tunnettu. Ruoka valmistettiin alusta asti itse. Äiti ja isoäidit opettivat perustaidot.
Sitten maailma avautui. Frimodig oli 13-vuotias, kun perhe muutti Swasimaahan isän työn vuoksi.
Eteläisessä Afrikassa ruokapöytään ilmestyi ruokia, joita suomalainen teinityttö ei ollut aiemmin nähnyt. Yksi muisto on jäänyt erityisen kirkkaana mieleen. Kapkaupungin satamaravintolassa viereiseen pöytään kannettiin valtava grillattu rapu.
”Halusin samanlaisen. Se tuotiin pöytään vasaran kanssa. Rapu oli niin suuri, että jalat roikkuivat lautasen ulkopuolella. Sitten vain opeteltiin syömään.”
Afrikassa tuli maistettua myös esimerkiksi impalan maksaa.
Olen tällainen silakkamuija.
Paras ystävä Afrikassa oli Filippiineiltä, ja hänen äitinsä opetti valmistamaan perheen perinneruokia. Myöhemmin työ vei Frimodigin Texasiin, josta mukaan tarttuivat meksikolaiset ruokavaikutteet. Kaukoidän työmatkat puolestaan avarsivat käsitystä aasialaisesta keittiöstä. Kaikki näkyy edelleen hänen ruoassaan.
”Jos teen nopeasti ruokaa kotona, valitsen usein meksikolaisia tai intialaisia makuja. Kun taas juhlistetaan jotain, päädyn klassiseen ranskalaiseen keittiöön.”
Silti yksi asia ei ole muuttunut. Perinteinen suomalainen kotiruoka pitää pintansa.
”Olen tällainen silakkamuija”, hän nauraa.
Frimodig on ollut mukana hankkeissa, joiden tavoitteena on palauttaa silakka takaisin suomalaiseen ruokapöytään. Klubiravintolan listalla nähdään välillä myös kaalikääryleitä ja muita perinneruokia.
Laatua ilman turhaa hienostelua
MasterChef-voittajalta voisi odottaa näyttäviä annoksia ja fine diningia. Frimodig ajattelee toisin. Golfarin tarpeet ja toiveet ovat hänen mukaansa varsin yksinkertaiset.
”Kierroksen jälkeen ei haeta mitään monen tunnin gourmet-elämystä vaan hyvää ruokaa, jossa maut ovat kohdallaan.”
Siksi listalta löytyy hampurilaisia, klubileipiä, pastoja ja muita arjesta tuttuja annoksia. Mutta ne tehdään huolellisesti. Hän toivoo myös, että suomalainen klubiravintolakulttuuri muuttuisi. Liian moni ajaa hänen mielestään suoraan kotiin syömään.
Frimodigin tavoitteena on tehdä klubiravintolasta koko paikkakunnan kohtaamispaikka. Kuva: Brasserie Golf
”Olisi hienoa, jos klubilla syömisestä tulisi luonnollinen osa pelipäivää. Osa käyttää ravintolan palveluita paljon, osa ei koskaan. Siinä välissä on aika harva metsikkö.”
Uudessakaupungissa kehitys näyttää hänen mukaansa oikealta. Moni pelaaja ajoittaa lähtöaikansa niin, että ehtii lounaalle. Ja myös paikkakuntalaiset, jotka eivät pelaa golfia, ovat löytäneet ravintolan.
Onnellisuus näyttää nykyään erilaiselta
Vaikka myös talvella auki oleva ravintola on työllistänyt Frimodigin ympärivuotisesti, hän ei puhu kiireestä valittaen. Päinvastoin. Hän puhuu onnellisuudesta.
”Olen nyt onnellisempi kuin jos olisin jäänyt entiselle alalleni.”
Ajatus toistuu useamman kerran keskustelun aikana. Hän ei haikaile takaisin johtoryhmiin sekä jatkuvaan henkilöstöpaineeseen. Ainoastaan yksi asia vanhasta elämästä joskus houkuttaa.
”Neljän viikon kesäloma. Silloin ehtisi pelata enemmän golfia.”
Muuten hän katsoo eteenpäin. Ei kymmenen vuoden suunnitelmien kautta, vaan yksi kausi kerrallaan.
”En olisi kymmenen vuotta sitten millään uskonut, että pyöritän joskus golfklubin ravintolaa. Elämä osaa yllättää, ja juuri se tekee siitä kauniin.”
Samaa hän yrittää välittää myös nuoremmille työntekijöilleen. Elämää ei kannata suunnitella liian valmiiksi. Kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen.
Ehkä juuri siinä kiteytyy myös Marita Frimodigin tarina. Se ei kerro pelkästään MasterChef-voitosta. Eikä golfklubin ravintolasta. Se kertoo ihmisestä, joka uskalsi vaihtaa turvallisen uran unelmaansa silloinkin, kun moni muu olisi jo jäänyt odottamaan eläkepäiviä. Ja huomasi vasta silloin löytäneensä työn, jota ei enää vaihtaisi pois.
Lue seuraavaksi: Jaakko Männistö jätti Melbournen bisnesmaailman ja pilvenpiirtäjät – nyt tavoitteena on tehdä Kalajoesta golfmatkailun menestystarina