Euroopan kiertueen rahalistalla voitosta kamppailevat pelaajat, jotka eivät aidosti edes kilpaile kiertueella.
Kuudella miehellä on mahdollisuus voittaa kokoa kauden mittainen Race to Dubai -pistelista. He ovat Collin Morikawa, Billy Horschel, Tyrrell Hatton, Min Woo Lee, Matt Fitzpatrick ja Paul Casey.
Finaaliin siis starttaa 53 miestä, joista 47:llä ei ole mahdollisuutta voittoon.
PGA Tourilla kauden päättävien playoff-kisojen toimintalogiikka on toisenlainen. Siellä finaalikisat on pisteytetty niin, että koko kausi oikeastaan ratkeaa vasta finaaleissa. Tässäkin mallissa on epäkohtansa. Vastaavaa kolmen tai neljän finaalikisan mallia kokeiltiin European Tourillakin, mutta kaikessa hiljaisuudessa siitä on luovuttu. Nyt asetelmat finaaliin luodaan ja voittomahdollisuudet pedataan kauden mittaan.
Tämän voisi ajatella olevan reilumpi malli kuin PGA Tourin vaihtoehdon, jossa koko keskinkertainen alkukausi pyyhkiytyy pois parilla onnistumisella finaaleissa? Todellisuudessa ET:n malli on hyvinkin ongelmallinen.
Tämänvuotisten voittajakandidaattien joukossa nimittäin on vain kolme aitoa Euroopan kiertueen pelaajaa. Vieläpä niin, että heistä ainoastaan Min Woo Lee on keskittynyt kilpailemaan nimenomaan Euroopan kiertueella.
Pisteet rankingiin kuitenkin kerätään käytännössä ihan muualta kuin Euroopan kiertueen peruskisoista. Tämä taas latistaa ET:n peruskisojen arvostusta.
Rankingia johtava Collin Morikawa, toisena oleva Billy Horschel ja kolmantena oleva, joskin finaalista pois jättäytynyt, Jon Rahm eivät ole varsinaisia ET-pelaajia, mutta he saavat osallistua kilpailuihin, koska ovat maailmanlistalla 50 parhaan joukossa. Kaikki kolme ovat mukana kategorialla, jonka pelaajat ovat pelanneet urallaan korkeintaan 25 European Tourin kilpailua, kun mukaan ei lasketa majoreita ja WGC-kisoja.
Moni ET-pelaaja pelaa 25 kisaa kaudessa. Niistä on kuitenkin vaikea kerätä riittävästi pisteitä rankingissa pärjätäkseen.
Kun majorit ja WGC-kisat rajataan pois, Collin Morikawa on pelannut kuluvalla kaudella kaksi ET-kisaa. Horschel on pelannut kolme ja rankingissa seitsemäntenä oleva, ja viimeisenä pelaajana kokonaiskilpailun voittomahdollisuudet omaava Paul Casey neljä. Ei kisoja Hattonilla ja Fitzpatrickillakaan ole kuin kuusi mieheen.
Nykymallissa PGA Tourin pelaajat voivat helposti tulla napsimaan rusinat pullasta ja dollarit aavikolta.
Rankingin kärjessä olevat pelaajat ovat toki pelanneet suurissa kilpailuissa äärimmäisen hyvin. Kiertueen pistelaskujärjestelmä painottaa majoreita ja WGC-kisoja niin avokätisesti, että kiertueen kokonaiskisan voi voittaa käytännössä piipahtamalla parissa kisassa finaalin lisäksi.
Pienimmän, 2000 pisteen, kategorian kisan voitosta saa 335 pistettä. Majoreissa lähes saman saa sijoittumalla seitsemänneksi. Collin Morikawan pokkasi The Openin voitosta 1665 pistettä. Saman pistemäärän voi ansaita nappaamalla viisi voittoa pikkukisoissa.
Tietenkin on niin, ettei major-voittoa voi tai pitäisikään verrata ET:n peruskisan voittoon. Ehkä se hyvinkin on viiden peruskisan arvoinen, ellei arvokkaampi. Kiertueen pelaajien ja ennen kaikkea kokonaiskilpailun mielenkiinnon ja mielekkyyden kannalta on kuitenkin kestämätöntä, että Euroopan kiertueen mestaruuden tulee todennäköisesti voittamaan pelaaja, joka ei todellisuudessa edes pelaa kiertueella.
Nykyinen toimintamalli mahdollistaa sen, että PGA Tourin pelaajat voivat helposti tulla napsimaan rusinat pullasta ja dollarit aavikolta helposti ja ihan vain siksi, että Euroopan kiertue kokee ilmeisesti heidän tuovan kiertueelle lisäarvoa, mielenkiintoa ja arvostusta. Käytännössä asetelma kääntyy itseään vastaan.
Muutamia vuosia sitten kiertue edellytti pelaajilta vähintään kuutta normikisaa, jotta he voisivat olla mukana kokonaiskilpailussa. Vastustuksen johdosta säännöstä luovuttiin. Nykytilanteen valossa kuuden kisan minimäärä tuntuisi perustellulta.
Nykyinen asetelma on vinoutunut, eikä se luo kiertueen jäsenille – mainittakoon että Euroopan kiertue on kaiken lisäksi pelaajien omistama – aitoja mahdollisuuksia pärjätä kilpailussa PGA Tourilla pelaavia maailmanhuippuja vastaan.
Ranking-järjestelmä ja kilpailuiden pisteytys toivottavasti muuttuu merkittävästi tulevilla kausilla, ehkä jo ensi vuonna, kun peruskisojen palkinto- ja pistepotti nousee tuntuvasti uuden pääsponsorin merkittävän taloudellisen panostuksen myötä.
Käytännössä ratkaisu olisi se, että peruskisojen painoarvoa parannettaisiin suhteessa majoreihin ja muihin suurkisoihin. Toinen vaihtoehto on palauttaa vaatimus, että osallistuakseen kauden kokonaiskisaan pelaajan on pelattava minimissään vaikkapa kuusi kiertueen peruskisaa.
Selvää on, että jotain Race to Dubai -kokonaiskilpailulle on tehtävä, jottei koko titteli vesity lopullisesti.
Lue seuraavaksi: Rennompi lähestymistapa on vapauttanut Pulkkasen peliä ja tiputtanut kierroskeskiarvoa yli lyönnillä
Naulan kantaan (taas), Sammy! Toivon jutun myötä MWL:n voittoa.
Toisaalta ja toisaalta. Juttu on täyttä asiaa, mutta miten johtopäätökset? Onko se vitsi, että finaalissa ja Race to Dubain lopputilanteessa on mukana muutama maailmantähtikin vai se, että homma ratkaistaisiin maailmanlistalla kaukana takana olevien pelaajien kesken. Tietenkin varmaan kaikki toivovat, että tähdet esiintyisivät nykyistä enemmän ET:n kisoissa. Mutta mielestäni tänä korona-aikana harvoinkin on parempi kuin ei ollenkaan.
Luulisi, että tilanne miellyttää myös kisan lähtölistan toiseksi huonoimpaa pelaajaa (owgr:n mukaan). Pääseehän Hattu-Tapio nyt mittaamaan tasoaan kovien kaverien kanssa.
Täysin samaa mieltä asiasta. Valitettavasti muutokset ET:lla ovat menneet täsmälleen päinvastaiseen suuntaan. Kun PGA-kiertueen tähtipelaajat sitten tulevat starttirahojen perässä vetämään ne pari pakollista ET-kisaansa Lähi-itään, koko TV-lähetys vielä rakennetaan näiden ympärille. Kaipa nuo maailmantähdet sitten houkuttelevat enemmän yleisöä ruutujen äärelle jopa ET-kisoissa lomaillessaan kuin tavalliset ET-kiertuejyrät.
Liittyneekö tuo hieman siihenkin, että britit eivät haluaisi tunnustaa parhaiden omien palaajiensakin pelaavan nykyään päätoimisesti PGA Tourilla?