Kenia Open avasi kauden Challenge Tourilla. Lindellin caddiena reissussa ollut Arto Teittinen kertaa porvoolaisen kisatapahtumat.
Oliver Lindell oli arvottu lähtemään iltapäivälähtöjen toisessa ryhmässä ykköstiiltä. Lähtöaika oli tasan klo 12, joten kovin aikaisin ei tarvinnut herätä eikä kentälle lähteä. Odotukset ja mieli olivat korkealla, kun suuntasimme kohti Muthaiga Golf Clubia rämisevällä bussilla munuaisten etsiessä toisiaan kaikissa kolmessa tuhannessa kuopassa ja töyssyssä, jotka matkalta löytyvät.
Lounaan ja lämmittelyn jälkeen kaikki olikin valmista. Startti ei ollut aivan toivottu, kun heti kahdella ensimmäisellä väylällä tuloskorttiin merkittiin bogeyt. Ne kuittaantuivat kahden seuraavan väylän birdieillä, mutta sitten aloituslyöntien epävarmuus alkoi vaatia veronsa. Pallot löysivät tiensä niin oikealle kuin vasemmallekin karheikkoon ja puiden sekaan. Niistä paikoista ei birdieistä kannattanut haaveilla.
Par-tuloksetkin olivat taistelun ja hyvän puttipelin ansiota. Ja kun kierroksen jälkeen tulostaululle merkittiin tulos neljä yli parin, oltiin suurista odotuksista vajottu suureen pettymykseen. Kilpailun kärkitiloista taistelemisen sijaan oli edessä kamppailu jatkoon pääsemisestä. Matkaa cut-rajaan oli neljä lyöntiä ja kun toisena päivänä tulostaso yleensä hieman paranee, niin jatkoon pääsemiseksi tarvittaisiin ehkä viisi tai jopa kuusi alle kierros.
Toiselle kierrokselle starttasimme niin ikään toisena ryhmänä ja lähtöaikamme oli klo 7.10. Aikainen aamulähtö tietäisi virheettömiä viheriön pintoja ja yleensä tyyntä keliä – ja aikaista herätystä. Kellon soidessa klo 4.44 en ollut aivan varma, että tuleeko tästä hyvä päivä. Väsytti, selkää pakotti ja löytyipä oikeasta jalasta pieni rakkokin. Pysyin kuitenkin vaiti omista ongelmistani ja raahauduin pelaajan perässä klo 5.30 kuljetukseen kentälle. Varttitunnin aamuöinen kenialainen katurodeo kuitenkin karisti kaikki unihiekat silmistä ja selkälihakset saivat samalla kaipaamansa hieronnan.
Toisen päivän aloitimme väylältä 10, joka on 493-metrinen par-5, jota pystyy pelaamaan hieman lyhyempänä, jos oikaisee oikealta. Sinne Oliverkin lyöntinsä suuntasi, mutta hieman liikaa oikealle, sillä pallo jäi karheikkoon. Matkaa ei jäänyt kuitenkaan kuin 180 metriä lipulle vesiesteen taakse. Rauta-7 käteen ja lippua kohti. Hetken jo luulimme molemmat pallon jäävän lyhyeksi vesiesteeseen, mutta se laskeutui nätisti viheriölle ja vieri vielä hieman lähemmäksi pysähtyen vajaan puolentoista metrin päähän reiästä. ”Tästä se lähtee”, tokaisi Oliver ja upotti eagle-putin keskelle reikää.
Väylällä 12 rauta-avaus jäi hieman lyhyeksi ja matkaa reikään oli vielä 190 metriä. Oliverin rauta-6 oli kuitenkin timanttinen toimittaen pallon vain 80 sentin päähän reiästä. Putti kuppiin ja kierros tilanteessa kolme alle kolmen reiän jälkeen. Seuraavatkin väylät tarjosivat kaikki hyviä birdie-mahdollisuuksia, mutta vain par-tuloksia. Pelaaja sekä ehkä caddiekin alkoi hieman tuskastumaan niukasti ohimenneisiin putteihin. Kun ei läheltä, niin sitten kauempaa. Väylällä 17 kahdeksanmetrinen birdieputti sukelsi reikään ja olo huojentui huomattavasti.
Sen jälkeen seurasi pitkä par-tulosten jakso. Seiskatiille kävellessämme mietimme, että kun jäljellä on kolme väylää, on ikään kuin kolme varapatruunaa enää käytettävissä ja yhdellä niistä on osuttava birdie-tulokseen. Paras mahdollisuus olisi ehkäpä heti juuri seiskalla, jossa tulokseksi tuli kuitenkin vain par.
Kasin draivi oli hyvä ja pitkäkin, mutta suuntautui aivan liiaksi oikealle. Kuului vain pamaus, kun pallo osui puun oksaan, mutta mitään pomppua tai kimpoamista emme havainneet. Toivoimme hartaasti, että pallo olisi lyötävissä, jotta mahdollisuus pariin säilyisi. Mutta kas kummaa, kun lähestyimme pallojen alastuloaluetta, siellähän oli yksi ylimääräinen pallo väylällä. Oliverin pallo olikin kimmonnut väylälle ja oli lyötävissä viheriölle. Kun kenttä antaa mahdollisuuden, se pitää käyttää. Rautakasilla Oliver löi pallon neljään metriin ja laittoi putin sisään. Kahdeksan väylän ajan metsästetty birdie oli tosiasia ja viimeinen varapatruuna piti vain pelata par-tulokseen.
Pieni seikkailurata viimeisestä väylästä silti muodostui, kun avaus aukesi liikaa oikealle pitkään karheikkoon, josta lähestyminen jäi lähes 20 metriä lyhyeksi. Chippikin oli puolitoista metriä pitkä, joten par-tuloksen tekemiseen tarvittiin onnistunut alamäkiputti. Yhteisesti katselimme linjat ja Oliverin toteutus oli ensiluokkainen ja onnistunut.
Bogey-vapaa kierros tulokseen viisi alle toi kokonaistulokseksi yhden alle par-tuloksen, joka loppujen lopuksi riitti selkeästi viikonlopun peleihin, joihin riitti tulos yksi yli. Viikonlopun taistoihin selvittivät tiensä myös Kim Koivu tuloksellaan kolme alle parin sekä Kalle Samooja tuloksellaan yksi alle. Roope Kakon pelit päättyivät kahden kierroksen jälkeen.
Mieli korkealla
Edellisen päivän onnistumisen jälkeen kolmanteen kisapäivään lähdettiin jälleen usko, toivo ja mieli korkealla. Mutta kun avauslyönnit eivät löydä väylää, viheriöosumia ei tule ja puttipeli tökkii, ei tuloksena ole mitään mieltä ylentävää. Tulos seitsemän yli parin on näissä karkeloissa anteeksiantamattoman huono ja sijoitus romahtikin kilpailun toiseksi viimeiseksi ja kauaksi, kovin kauaksi niistä sijoituksista joita tavoiteltiin.
Kenialainen bunkkeriharava.
Kolmannella kierroksella tulivat tutuiksi myös kentän omalaatuiset bunkkeriharavat tai oikeammin bunkkerilanat, joilla caddien oli tarkoitus hiekkaesteet tasoittaa. Kenialainen kenttäkeksijä oli yhdistänyt heinäseipään ja vesiputken varsin toimivalla tavalla. Hiekkaan ei tullut tuttuja uria niin kuin haravalla, mutta tasaista santaa saatiin sulavasti aikaan. Kun varoja on vähän, on innovatiivisuudelle isosti käyttöä.
Viimeinen rypistys
Neljäs kierros aloitettiin aamuvarhaisella tasan seitsemältä Portugalin José-Filipe Liman kanssa. Pääsimme lähtemään ensimmäisinä, joten edessä olevia ei tarvinnut odotella. Molemmat pelaajat olivat halukkaita pääsemään pois kentältä kohtuullisen nopeasti, joten vauhti oli sitä luokkaa, että paikallinen caddie joutui välillä juoksemaan ja minäkin sain pienillä töpöjaloillani kipittää parhaani puuskuttaen ohuessa ilmanalassa, jotta pysyin edes kohtuullisesti vauhdissa mukana.
Kireän kisavauhdin keskeytti vain Oliverin välillä villinkin vinot avauslyönnit, joiden jatkamiseen meni sekunti suunnittelua ja tovi toteutusta. Kun tuloksella ei niin ollut väliä, se näkyi hetkittäin tekemisessä. Etuysin jälkeen olimme kaksi yli parin. Kymppiväylän upea eagle herätti hieman haluja hyvästä lopetuksesta ja kun siihen saatiin kaksi birdietä tueksi, olimme jo finaalikierroksella kaksi alle ennen kahta viimeistä reikää.
Seitsemännellätoista Oliver halusi yrittää avausta suoraan viheriölle, koska edellispäivänä ryhmässämme pelannut Grant Forrest sen teki varsin vaivattoman näköisesti. Nelosrauta vaihtui siis draiveriin ja täysi yritys päälle. Lyönti oli jälleen pitkä, mutta nyt liian vino vasemmalle ja päätyi vesiesteeseen. Palloa pystyi kuitenkin jotenkuten lyömään vesikasvien seasta, mutta liian puhdas osuma lennätti pallon lähes ulos kentältä ulkoraja-aidan viereen. Vaikeasta asennosta oli helppo epäonnistua ja niinpä vaadittiin vielä neljä lyöntiä ennen kuin pallo oli kupissa ja tuplabogey tuloskortissa. Viimeinen väylä menikin sitten vain pelaillessa. Kierrostulokseksi kertyi silti kohtalainen 71, mikä oli myös kentän par. Kokonaistuloksella kuusi yli parin saavutettiin 69. sija.
Kalle Samooja saavutti hienon jaetun kolmannen sijan ja otti napakan kiinnityksen viidentoista parhaan joukkoon Challenge Tourin rankingissa, jonka 15 parasta saavat pelioikeuden Euroopan Tourille vuodelle 2019. Sinne on toki Oliver Lindellinkin tavoite, mutta sitä ennen täytyy saada avauslyönnit aisoihin ja armeijan aamut kulutettua loppuun. Molemmat asiat lienevät hoidossa, kun seuraava CT-kisa pelataan kolmen viikon kuluttua Kiinassa.
