Aurinko ei ollut vielä virittänyt ensi säteitään, kun kenttäkuljetusbussi starttasi kohti Oakmont Country Clubia. Aamun ohjelma alkoi olla jo rutiininomainen: herätys hieman ennen viittä, aamutoimet, tuomarivarusteiden tarkastus, pakkaus ja hotellin eteen bussikuljetukseen ennen kuutta.
Kolmantena kisapäivänä ryhmäni starttiajakseni oli annettu 7.33 tiiauspaikalta 10. Ryhmähän oli jo kahdelta päivältä tuttu kaksi jenkkiä (Hicks ja Allred) sekä yksi tanskalainen (Hansen). Startterin luona tervehtiessämme toisiamme oli tunnelma kuin ikiaikaiset ystävykset olisivat jälleen kokoontuneet.
Matkaan päästiin aivan aikataulun mukaisesti, mutta jo aloitusväylällä alkoi tanskalaisen peli yskiä. Väylälle 10 tuloskorttiin merkittiin tuplabogey ja kokonaistulos nousi hänellä +11:een, kun jatkoonpääsyyn ennustettiin aamulla tulostauluilla tarvittavan tulos +7. Kun vielä seuraavat väylät sujuivat häneltä bogey, tupla ja bogey, oli tanskalainen auttamatta ulkona jatkokierroksilta jo heti kierroksen alkuvaiheissa.
Samaan aikaan herrat Hicks ja Allred pelasivat mainiosti ja tehtailivat birdieitä yhtä aikaa tai erikseen ja nousivat molemmat kamppailemaan jatkoonpääsystä ja Justin Hicks jopa ihan kärkipään sijoista. Hyvän ja huonon pelin yhdistelmä oli kuitenkin ottanut aikaa niin, että olimme neljän pelatun väylän jälkeen kadottaneet näköyhteyden edellä meneviin ja jääneet aikataulusta seitsemän minuuttia. Kerroin ryhmälle tämän ”ilouutisen” ja kas kummaa, Tanskan Hansen lopetti keskittymisrituaaliensa käytön kokonaan ja alkoi laittaa palloavain pian liikkeelle. Myös amerikkalaiset nyökyttelivät ymmärtäneensä yskän. Liekö hoputtaminen vaikuttanut Jason Allredin peliin sen verran sekoittavasti, että hänkin suunnilleen pelasi itsensä pois jatkosta pelaamalla kolme peräkkäistä väylää neljä yli. Näin hänkin oli noussut tilanteeseen +12 ja vain satumainen loppukierros toisi hänelle jatkopaikan.
Ryhmämme pelinopeus parani selkeästi puhuttelun jälkeen ja jo väylällä 17 jouduimme odottamaan pienen tovin edellä kulkevia pelaajia. Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä väylät 17 ja 18 sujuivat lopulta ryhmältämme sekä huonosti että hitaasti. Radiopuhelimeeni sain jo pyynnön pyytää ryhmältä lisää vauhtia ykköstiin avausten jälkeen. Näin lupasin tehdä.
Pyyntöä en koskaan päässyt esittämään, sillä ensimmäisenä lyöntivuorossa ollut Jason Allred ikään kuin jähmettyi lyöntipaikalle ja käveli pois lyömättä avauslyöntiään. Hän viittilöi minulle, että soittaisin jollekin. Olin sen verran kaukana, että en ymmärtänyt kenelle pitäisi soittaa, mutta en voinut lähestyä pelaajaa, kun muut ryhmän jäsenet päättivät lyödä avauslyöntinsä eikä tiiauspaikalle voinut mennä muiden lyödessä. Muiden saatua avauslyöntinsä suoritettua pääsin kysymään, mikä on hätänä. Allred kertoi selän menneen yhtäkkiseen jumiin, kun hän asettui lyöntiasentoon ja pyysi saada fysioterapeuttia tai ainakin jotain rentouttavaa lääkettä avuksi. Ilmoitin tilanteen radiopuhelimella ja sain vastauksen, että apua olisi tulossa piakkoin. Kun oli kulunut nelisen minuuttia ja ketään ei vielä näkynyt, kaksi muuta pelaaja sanoivat menevänsä palloilleen. Annoin pelaajille luvan mennä.
USGA käyttää golfin säännöissä suositeltua 15 minuutin lääkintähuoltomahdollisuutta, jos pelaaja saa äkillisen sairaskohtauksen tai tapaturman kierroksen aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaajaa voidaan hoitaa 15 minuuttia näissä tilanteissa ilman, että hän saa rangaistuksen pelin viivyttämisestä. Mutta tuon 15 minuutin jälkeen pelaajan on tehtävä päätös jatkaako hän peliä vai ei. Lääkkeet saatiin tiiauspaikalle kahdeksan minuutin kohdalla ja samalla katsojien seasta löytyi jonkinlainen kansanparantaja, joka analysoi tilannetta jonkinlaiseksi noidannuoleksi ja yritti venyttää selän jumia auki. Samaan aikaan väylällä odotellut ryhmäni parivaljakko päätti lopettaa odottelun ja lähteä etenemään reiän loppuun saakka ilman tuomariaan ja yhtä pelaajaa.
Minä odottelin niin ikään apuvoimia tuomaritoimintaan tässä tilanteessa. Paikalle saapuikin USGA:n yksi sääntöjohtajista Thomas Pagel, joka lupasi hoitaa pelaajan jatkon tai keskeyttämisen ja pyysi minua ottamaan oman ryhmäni kiinni. Lähdin kävelemään kohti 400 metrin päässä sijainnutta viheriötä loivaan alamäkeen ja kun näin, että pelaajat olivat jo viheriöllä lähes lopettaneet pelinsä, laitoin ihan hölkäksi. Väylän varrella olleet vapaaehtoiset sekä nauroivat että kannustivat minua tuon parinsadan metrin sprintin aikana.
En päässyt hölkälläni aivan perille, kun radiopuhelimen korvanapista kuului Thomaksen ääni, joka kertoi lääkkeen alkavan vaikuttaa ja pelaaja löi juuri avauslyönnin ja minun pitäisi hakea pelaajani tuon mäen päältä mukaani. Siispä käänsin hölkkäni ylämäkeen ja lönköttelin mäkeä ylöspäin sen verran, että näin mihin Jason Allred oli avauslyöntinsä lyönyt. Saatuani puuttuvaan lampaaseeni näköyhteyden käännyin katsomaan viheriölle ja huomasin pelaajien jo lähteneen sieltä pois.
Samalla, kun kummastelin tapahtunutta, annoin merkin Jasonille, että hän voi lyödä. Valvoin hänen pelinsä reikään saakka ja sitten jatkoimme seuraavalle väylälle olettaen löytävämme ryhmämme loput jäsenet sieltä.
Tiiauspaikka oli kuitenkin tyhjä ja pelaajamme olivat keskellä väylää täydessä pelin tuoksinassa. Vihelsimme ja huidoimme, jotta pelaajat huomaisivat meidät ja niin kävikin. Jason löi pallonsa kauniisti keskelle väylää ja niin olimme saaneet ryhmämme kiinni. Taisi olla ensi kertaa U.S. Openin historiassa, kun saman ryhmän pelaajat ovat kahdella eri väylällä samanaikaisesti. Kolmosväylän tiiauspaikalla tuli vielä ihan oikea kisalääkäri fysioterapeutin kanssa varmistamaan pelaajalta, että kaikki on OK. Lääkkeet olivat laukaisseet jumia sen veran, että pelaaja kertoi uskovansa, että pystyy pelaamaan kierroksen loppuun.
Loput reiät oikeastaan menivät koko ryhmältä Justin Hicksiä tukiessa hänen kamppaillessaan jatkoon pääsystä. Muuthan olivat jo mahdollisuutensa menettäneet. Yhden birdien avittamana Hicksin loppukierros sujui mallikkaasti tekemällä par-tuloksia par-tulosten perään. Niinpä viimeiselle väylälle lähtiessä hänen kokonaistuloksensa +4 näytti selvältä jatkoon menijältä, vaikka ennuste katkolle olikin pudonnut +6:een.
Avauslyönnissä oli kuitenkin havaittavissa aika suurta jännitystä, lyönti oli väkinäinen ja paljon lyhyempi kuin normaalisti. Jatkolyönti oli pitkä ja se kyllä ylti viheriölle, mutta ensimmäinen putti jäi aivan luokattoman lyhyeksi. Toinenkaan putti ei ollut kovin hyvä, mutta kolmas jo osui ja kokonaistuloksella +5 hän saavutti paikan jatkokierroksille U.S. Openissa ja varmuuden kohtuulliseen palkkasekkiin. Viimeinenkin jatkoon päässyt pelaaja kuittaa tililleen noin 20 000 dollaria palkintorahaa. Toivotan onnea Justinille loppukierroksille.
Kaikkien pelaajien saatua kaksi kierrosta valmiiksi laittoi USGA töpinäksi. Uudet kolmannen kierroksen lähtöajat olivat valmiita 20 minuuttia viimeisen ryhmän saapumisesta ja pelaamaan lähdettiin kolmen pelaajan ryhmissä kahdelta tiiltä 50 minuutin kuluttua edellisen kierroksen päättymisestä.
Silti oli selvää, että kaikki eivät ehtisi kierrostaan loppuun ennen pimeän tuloa. Itselleni tehtäväksi aseteltiin kolmanneksi parhaiden pelaajien tarkkailijana toimiminen. Tarkkailija avustaa varsinaista ryhmän mukana kulkevaa tuomaria kertomalla jo ennakkoon, millaisia sääntötilanteita on odotettavissa. Tarkkailijan on oltava siellä, mihin pallojen oletetaan tulevan alas ja hän raportoi tuomarille, jos pallo päätyy johonkin erikoiseen tilanteeseen sekä katsoo ettei kukaan liikuta palloa tahallaan tai vahingossa.
Tätä hommaahan tekevät myös forecaddiet, joten loppupäiväni meni enimmäkseen erilaisten vapaaehtoisten kanssa jutellessa. Pelaajat Jim Furyk, Andy Sullivan ja Daniel Summerhays löivät riittävän tarkasti eivätkä pallot päätyneet mihinkään ei-toivottuihin paikkoihin. Pelaamista jatkettiin aina auringonlaskuun saakka. Ryhmäni pelaajat ehtivät pelata 14 väylää ennen kuin peli keskeytettiin pimeyden vuoksi. Pelejä jatketaan huomisaamulla kello 7.00, joten aikaiset aamuherätykset saavat jatkoa.
Täällä Arto Teittinen, Pittsburgh
