26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Viiden kentän yhteenliittymä lanseerasi tuntuvan edun: kuukauden ilmaiset pelit kaikille kentille

Pelioikeuden haltijat saavat ensi kaudella käyttöönsä ainutlaatuisen ja ennennäkemättömän edun.

HyviGolf, Hirvihaara Golf, Lahden Golf, Nurmijärven Golf ja Tawast Golf ovat sopineet uudenlaisesta ja toistaiseksi ainutlaatuisesta etuudesta. Ensi kaudella näiden kenttien pelioikeuden haltijat pelaavat veloituksetta neljällä muulla kentällä kuukauden kullakin. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Aamuposti-lehti.

”Tämä vastaa palveluna sitä, mitä nykygolfari hakee eli pelaamista myös muilla kentillä. Kyseessä on varsinainen superetu, sillä vaihto on veloitukseton”, Nurmijärvi Golfin toimitusjohtaja Esa Meriläinen kertoo.

”Seuraavan kuukauden vaihtokenttä ilmoitetaan edellisen kuukauden viimeisenä päivänä. Kukaan ei pääse etukäteen suunnittelemaan kesän pelejä muille kentille. Ajanvaraus menee kunkin kentän normaalien vieraspelaajien varausehtojen mukaisesti. Yhtä kenttää rasittaa vain yhden toisen kentän vieraat kerrallaan”, HyviGolfin toimitusjohtaja Mika Nieminen valottaa.

”Parhaimmillaan omat pelaavat yhtä paljon muualla kuin yhteistyökumppaneidemme pelaajat meillä, joten yhteistyö ei kuormita omaa kenttää”, Nieminen jatkaa.

Kaikilla yhteistyössä mukana olevilla kentillä niin sanottujen sitoutuneiden pelaajien määrä on suuri eli osakkeen omistajia ja vuokrapelioikeudella pelaavia harrastajia on paljon. Etu on suunniteltu ja räätälöity juuri heille. Niemisen mukaan palvelulla halutaan tehdä sitoutuneesta pelaamisesta houkuttelevampaa.

Etu on ulotettu koskemaan myös vuokrapelioikeudella pelaavia harrastajia. Niemisen mukaan se on myös osakkeen omistajan etu. Kun vuokrapelioikeudella saa tuntuvia etuja, on pelioikeuden vuokraaminen houkuttelevaa. Parhaassa tapauksessa pelioikeuden vuokraaminen voisi tulevaisuudessa siis tuottaa osakkeen omistajalle hieman voittoa, kun tilanne monella kentällä on toistaiseksi päinvastainen, eli pelioikeuden saa vuokrattua vuodeksi jopa siitä maksettavaa vastiketta edullisemmalla hinnalla.

”HyviGolf on yksi harvoista kentistä, jolla kaikki vuokrapelioikeudet menevät kaupaksi. Haluamme varmistaa, että se tilanne säilyy”, HyviGolfin nieminen sanoo.

Golfyhtiöissä vallitsee yhteinen tahtotila sille, että sitoutuneen pelaamisen houkuttelevuuden kasvattamiseksi pelaajille on pystyttävä tarjoamaan tuntuvia ja konkreettisia etuja. Erilaisia pelinavauksia on tullut enenevässä määrin, mutta kyseinen viiden kentän yhteenliittymä on ainutlaatuinen alallaan.

”Tämä yhteistyö sataa kaikkien laariin”, Meriläinen näkee.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje