16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Säännöt

USGA:n hyväksymä erikoinen sääntö torpattiin Euroopassa lajin hengen vastaisena

Pallon on mentävä poikkeustilankin aikana reikään, kun pelataan tasoituskierrosta R&A:n sääntöjä soveltavissa maissa. Kuva: Getty Images

USGA:n käytäntö perustuu niin sanottuun most likely score -sääntöön, jota R&A ei tunnusta.

Maailman käydessä taistelua koronavirusta vastaan ovat jotkut avoinna olevat golfkentät kehitelleet toinen toistaan toimivampia ideoita pitääkseen pelit käynnissä vallitsevat rajoitukset huomioiden.

Tehokkain konsti välttyä pallon nostamiselta reiästä on kääntää kupin runko ylösalaisin tai painaa kuppi maahan siten, että sen reuna jää pari kolme senttiä pinnan yläpuolelle.

Myös jälkimmäisessä tapauksessa putin voidaan katsoa menneen reikään, mikäli pallo kolahtaa kohollaan olevan kupin kylkeen. Samalla vältytään koskemasta itse kuppiin, mistä pelaaja voisi saada pahimmassa tapauksessa virustartunnan.

Tämä on saanut Yhdysvalloissa virallisen hyväksynnän, ja tilapäistä ”kuppiratkaisua” toteuttavalla kentällä voi pelata maan golfliiton USGA:n mukaan tasoituskierroksen.

USGA tähdensi, että kyseessä on väliaikainen ratkaisu, kunnes toisin ilmoitetaan.

Suomen Golfliitossa sääntöasiantuntijana toimiva Mika Wikström kertoo, että Yhdysvalloissa käyttöön otettu sääntö ei tule Euroopassa voimaan.

”Tämä USA:n käytäntö perustuu niin sanottuun most likely score -sääntöön. Heillähän myös reikäpelit hyväksytään tasoituskierroksiksi, joten eroavaisuuksia löytyy muiltakin osin”, Wikström sanoo.

Yhdysvalloissa sovellettavan säännön ydinongelma on R&A:n laseilla katsoen siinä, että tällaisessa tapauksessa kaikki kupin kylkeen osuvat kovat chipit ja putitkin olisi hyväksyttävä reikään menneiksi lyönneiksi.

”En pidä tuollaista sääntöä oikein lajin hengen mukaisena. USA:ssa on näissä vähän toisenlainen, pitkään vallinnut vapaampi kulttuuri, mistä tässäkin on kysymys”, Wikström sanoo.

Voit tutustua oheisen linkin takana olevalta videolta USGA:n soveltamaan most likely score (todennäköisin tulos) -sääntöön.

Suomen Golfliiton sääntö- ja tasoitustoimikunta päätti R&A:n antamien ohjeiden mukaan myös, että tuloskortteja käytettäessä niitä ei tarvitse vaihtaa merkitsijän kanssa. Kukin pelaaja pitää kirjaa itselleen ja merkitsijälle. Merkitsijän kuittauksen voi hoitaa verbaalisti paikan päällä tai puhelin-/nettiyhteydellä.

Toimikunta suosittelee, ettei lipputankoja nostettaisi tai poistettaisi reiästä. Ne voidaan myös kerätä kokonaan pois ja antaa pelaajille
tiedon reiän sijainnista, kuten suuremmissa kisoissa (esim. 9 metriä griinin edestä, 6 metriä oikealta).

Muita toistaiseksi voimassa olevia suosituksia:

– Hiekkaesteissä ei tule pitää haravoita.
– Pelaajien tulisi tasoittaa tekemänsä jäljet parhaansa mukaan jaloillaan ja mailallaan.
– Kenttä voi laatia paikallissäännön, jossa hiekkaesteet julistetaan osaksi
yleistä pelialuetta. Tällöin niistä tulee waste-alueita.
– Vaihtoehtoisesti kenttä voi laatia paikallissäännön, jossa huonosti
tasoitetut/tasoittamattomat kohdat hiekkaesteissä katsotaan
kunnostettaviksi alueiksi. Tässä tapauksessa kenttä ei ole tasoituskelpoinen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)

    uolevi1947 says:

    Onkohan nyt golfliitolta unohtunut, että valmiuslaki on voimassa koronan riehuessa maailmalla. Amerikoissa ymmärretään, ettei golfin säännöt ole se tärkein asia pandemian riehuessa. Liitossa ei tätä ymmärretä, jotta mentäisiin terveys edellä.

    BayStream says:

    Tässähän ei tuosta ole kyse. R&A:lta on tullut ohjeet kuinka muualla kuin USGA:n alueella toimitaan ja Suomessakin on annettu tasoituskierroksille helpotuksia niin paljon kuin meille on annettu siihen valtaa. Kenenkään ei ole pakotettu pelata tasoituskierroksia, jos ei halua palloaan reikään asti pelata.

      KL1 says:

      Juuri näin. Jenkeissä ajatellaan, että tasoituskierros menee kaiken edelle. Tuo kupin kääntäminen on täysin hölmö ajatus, tuottaa paljon eagleja, birkkuja ja jopa holareita täysin väärin perustein.

      Putterin päähän kiinnitettävä haarukka on osaavissa käsissä näppärä ja reiän reunoja vahingoittamaton väline pallon nostamiseen reiästä, jos ei uskalla omaan palloonsa käsin koskea (mikä on kyllä osoitus aika valtavasta bakteeri- ja viruskammosta…). Sellaisen haarukan voivat hankkia ne kaikki, joilla on ylitsekäymätön tarve tehdä tasoitustulos aina ja kaikkialla.

    uolevi1947 says:

    Minä tulen ainakin noudattamaan tervettä järkeä ja hyväksyn usga säännön. Luulisi, että ei lähdetä leikkimään koronan kanssa.

      KL1 says:

      Eipä ole täällä Suomessa tullut itselleni vielä vastaan nurin päin käännettyjä kuppeja. Sitä paitsi moista kuppia paljon tärkeämpiä tartuntoja ehkäiseviä toimia olisivat maski- ja etäisyyspakko kaikissa sisätiloissa, saunojen sulkeminen ja muiden kuin täysin välttämättömien sisätilojen sulkeminen golfkentän alueella. Jos korona vielä uudelleen julistetaan yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi (mitä se tällä hetkellä ei ole), niin mentäköön terveys eikä pöhköys edellä.