16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Mika Piltzin opetusvideot - Opetusvideot

Näin treenaat lähipeliä TrackManin avulla

TrackMan auttaa ymmärtämään, miten samalla mailalla voi lyödä hyvinkin erilaisia lähipelilyöntejä.

Lähipeli on osa-alue, jonka hiominen onnistuu hyvin myös sisäolosuhteissa. Chippailua on hyvä treenata lähipeliviheriöllä, mutta lyöntitutka, kuten TrackMan, on tässäkin toimiva apuväline, jota ei kannata ylenkatsoa.

Lähipelissä yhdellä ja samalla mailalla voi lyödä monta erilaista lyöntiä. Näille on myös käyttöä, sillä kierroksen aikana eteen tulee tilanteita, jossa pallo pitää pystyä pysäyttämään viheriölle mahdollisimman nopeasti tai vastaavasti se pitää saada rullaamaan mahdollisimman pitkälle.

Lähipelissä tapoja vaikuttaa pallon käyttäytymiseen on monia. Jotkut siirtävät pallon paikkaa alkuasennossa, toiset taas eivät siihen mielellään kajoa. Mika Piltz lukeutuu jälkimmäiseen ryhmään. Joskin sillä poikkeuksella sääntöön, että kun tavoitteena on saada palloon reilusti alakierrettä, kannattaa lapaa avata ja palloa siirtää hieman eteenpäin alkuasennossa.

Videolta selviää tarkemmat ohjeet itse lyönteihin, mutta olennaisempaa on se, miten TrackMania lähipelin harjoittelemisessa voi ja kannattaa hyödyntää.

TrackMan antaa heti lyönnin jälkeen palautteen lyönnistä. Sitä käyttämällä opit siis nopeasti huomaamaan, miten mikäkin muutos lyönnissä vaikuttaa pallon käyttäytymiseen. Mitä tapahtuu, jos paino jää liian taakse, kuinka paljon pallon rulli pitenee, kun kiinnität huomiota siihen, että kädet pysyvät reilusti pallon edellä osumassa, entä miten paljon rulli vähenee, kun spinniä on kaksinkertainen määrä jne.

Sama pätee toki myös pidempiin lyönteihin, mutta koska lyhyissä lyönneissä on vähemmän vauhtia, kannattaa harjoittelu aloittaa niistä. Mailan ja kehon hallinta on helpompaa, ja voit suhteellisen hyvin luottaa siihen, että pystyt tekemään lyönnissä sen, mitä haluatkin.

Kun sitten opit huomaamaan, miten erilaisia lyöntejä pelkästään yhdellä mailalla on mahdollista lyödä, ja mikä vaikuttaa mihinkin, opit sekä luottamaan itseesi että lyömään näitä lyöntejä käytännön tilanteissa kentällä. TrackMan antaa lahjomattoman palautteen, jota kannattaa hyödyntää myös lähipelin harjoittelussa.

Yksi oiva tapa kehittää lähipeliä on kohdeharjoittelu, siitä asiaa seuraavassa videossa.

Kaikki opetussisällöt löydät opetus-välilehden alta.

Mitä TrackMan kertoo?

Attack Angle

Kertoo mailan tulokulman palloon. Rautamailoilla lyötäessä osumaan on hyvä tulla alaspäin, draiverilla lyötäessä ylöspäin. Karkeasti yleistäen voidaan sanoa, että mitä jyrkemmin alaspäin palloon tullaan, sitä enemmän lyöntiin syntyy alakierrettä.

Club Path

Kertoo, miltä linjalta maila tulee osumaan sivusuunnasta nähtynä. Metrejä syövä slaissi syntyy, kun maila tulee ulkoa sisään.

Dynamic Loft

Mailan lavan asento, eli nostokulma sen osuessa palloon.

Spin

Alakierre on vastustava kierre. Se saa pallon pysähtymään nopeasti griinillä, mutta vastaavasti se jarruttaa ilmalentoa pitkissä lyönneissä. Optimaalisen alakierteen määrä riippuu monesta asiasta, mutta nyrkkisääntönä voi pitää, että draivissa sen määrää kannattaa yrittää vähentää.

Carry

Pallon lentomatka ilmassa.

Total

Lyönnin kokonaismatka eli carry + pallon rullaama matka yhteensä.

Lue seuraavaksi: Älä keskity liikaa vauhtiin, kun haluat draivata pidemmälle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje