Skotlannin luonto sallii monenlaisia lomanviettomahdollisuuksia, mutta ainakaan golfin ystävän ei tarvitse pitkään pyöritellä peukaloitaan. Saarta ristiin rastiin reissatessaan voikin törmätä mitä mielenkiintoisimpiin luomuksiin, joiden tutustumisessa viikko tai kaksi ei ole mitään.
Jos aika ei salli pidempään oleiluun Skotlannissa, voi onnistuneella suunnittelulla ja toimivilla lentoaikatauluilla luoda saarivaltiossa itselleen onnistuneen golfvisiitin – jopa neljässä päivässä.
Matkaa Suomesta Skotlantiin suunnitelleet ovat usein törmänneet pieneen epäkohtaan; suorat lentoyhteydet ovat kiven takana lyhyehköstä välimatkasta huolimatta. Viime keväänä halpalentoyhtiö Ryanair toi kuitenkin tähän ongelmaan korjauksen, avaamalla vakituisen reitin Tampereen ja Edinburghin välille.
Golfpiste lähti Skotlantiin kokeilemaan pitkän viikonlopun toimivuutta pelimatkan roolissa, joka sisälsi yhden kierroksen jokaisena matkapäivänä. Koska tavoitteesta pelata jokaisena reissupäivänä haluttiin ehdottomasti pitää kiinni, ei sukkulointia kovin pitkälle Edinburghin seudun ulkopuolelle voitu ajatella.
Meno- ja paluupäivien starttiaikojen ajoituksessa oli tärkeätä ”pelata aikaa kotiin”. Koska lento Tampereelta Edinburghiin saapui lokakuisena torstaina perille klo 12.40 paikallista aikaa, ei ylimääräiseen viivyttelyyn ollut aikaa. Ensimmäinen startti odotti muutaman kymmenen kilometrin päässä Archerfieldissä klo 14.30, joten kiirettä olikin tiedossa ennen hämärän laskeutumista.
Alkuperäisenä tarkoituksenamme oli pelata uudehkon golfkeskuksen Fidra-kenttä, jolla pelattiin viime kaudella naisten LET-kiertueeseen kuuluva Scottish Open. Kyseisenä päivänä Fidralla tehtiin kuitenkin kunnostustöitä, joten vaihtoehdoksi tarjoutui Dirleton.
Kenttä oli luonteeltaan links-tyyppinen, vaikka meri ei juuri näyttäytynyt edes kenttämiljöössä. Kapeita väyliä vartioivat häijyt gorse-pensaat, jotka pyydystävät uumeniinsa sujahtaneet pallot pysyvästi itselleen. Lay-out oli älykkään oloinen ja kenttä piti pelaajan sopivasti hereillä aina hieman helpomman reiän jälkeen.
Dirleton osoittautui kaikin puolin hienoksi kentäksi, jota ei uskoisi 2000-luvulla avatuksi. On helppo kuvitella, että se nousee ajan saatossa varteenotettavaksi kilpakentäksi naapurinsa Fidran tavoin. Molemmat on rankattu Skotlannin top-50 kentän joukkoon peräkkäisille sijoille.
Archerfieldissä ”pisti silmään” ennen peliä hieman epäskottimainen palvelualttius ja yleisilme. Skotlantilaisten klubien palveluasenteessa ei ole normaalisti mitään vikaa, mutta Archerfieldissä oltiin ainakin vieraspelaajia vastassa jo ulkona. Jokaisen vesihanan esiteltyään aulaintendentti ohjasi meidät klubitalon toiselle puolelle, jossa ryhmän tiille taluttanut startteri löi kourallisen tiitä bägiin ja jakoi muuta rekvisiittaa.
Kierroksen jälkeen istahdimme pramean klubitalon mukaville tuoleille oluelle, toisaalta en ole koskaan tuntenut oloani villapuserossani yhtä ulkopuoliseksi kuin Archerfieldin tyyssijassa. Klubilla oli juuri alkamassa iltajuhlat, jonka vieraiden asusteet olivat kuin suoraan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolta.
Seuraavana päivänä oli vuorossa kiertueemme pisin ajomatka tukikohdastamme North Berwickistä Crailiin.
Crailin kohdalla ei voi sanoa viisastuneensa vahingosta. Jo viitisen vuotta aiemmin Edinburghista Crailiin hitaasti edennyt matkanteko johti uuden starttiajan anomiseen tien päältä. Pääkaupungin muuten mainiot ohikulkuväylät osaavat olla aamuruuhkassa joskus todella tukkoisia, ja niin ne olivat tälläkin kertaa.
Onneksi majapaikan emäntä osasi komentaa meidät liikkeelle tunnin aiottua aikaisemmin. Näin saatoimme soitella matkalla Crailiin uutta peliaikaa vain 10 minuuttia myöhästyneinä…
Crail Golfing Society (1786) on maailman seitsemänneksi vanhin golfklubi, jonka Balcomie-kenttä on käsite. Tällä kertaa tutustumisvuorossa oli kuitenkin 90-luvun lopulla avattu Craighead Links, joka tarjoaa aivan erilaisen kokemuksen kuin isoveljensä.
Vaikka odotukset Craigheadia kohtaan eivät olleetkaan Balcomien kaltaiset, oli sitä todella hauska pelata. Siksi on pienoinen yllätys, että se yltää skottirankingissa vasta sijalle 78. Jonkun mielestä Craigheadia voisi silti pitää jopa Balcomieta tasapainoisempana; jälkimmäisen kolme myöhemmin rakennettua viimeistä reikää kun ovat hieman mielikuvituksettomia ahtaan tilansa vuoksi.
Crailin käynnin jälkeen suuntasimme kulkumme Kingsbarnsiin, jossa oli meneillään Dunhill Cupin toisen pelipäivän kiihkeät tapahtumat. Iltapäivän ollessa jo pitkällä, tuli jollekin nopea tarve käydä klubitalon vessassa. Kun itse kukin kolmihenkisestä seurueestamme oli tehnyt saman toimenpiteen, ihmettelimme käteemme oven suussa lyötyjä tikettejä.
Tiedusteltuamme asiaa, hovimestari osoitti ryhmällemme tietä kohti maukkaan näköisiä herkkuja pursuavaan seisovaan pöytää. Erityisen suosittu näytti olleen juustopiiras, jonka viimeiset viipaleet menivät tuota pikaa suomalaispoikien lautasille.
Hetken kuluttua tunsimme myötätuntoa britti Richard Finchiä kohtaan, joka päivän viimeisessä ryhmässä pelanneena jäi katselemaan hölmistyneenä tyhjää juustopiirastarjotinta. Sorry Richard!
Lauantai-aamu valkeni North Berwickissä tavanomaisen utuisena. Kun starttiaikamme oli Dunbarissa vasta iltapäivän puolella, jäi meille suunnitellusti aikaa kierrellä pienen kaupungin katuja ja kujia. Viereinen North Berwickin West Links oli kutsuvan näköinen, mutta taannoin ohjelmassa olleena se ei mahtunut viikonlopun aikatauluihin.
Ennen lähtöä Dunbariin ehdimme poiketa vielä Glenkinchien viskitislaamossa, jonka aromit ja maistiaiset olivat sopiva intro upealle pelipäivälle.
Dunbar Golf Clubilla oli meneillään jäsenistön lyöntipelikilpailu, mutta kisa tai ei, missään päin kenttää ei ollut vähäisimpiäkään merkkejä kuhnailusta. Skotit osaavat nopean pelaamisen jalon taidon.
Itselleni Dunbarin kenttä tarjoaa kaiken sen mitä golfkentältä voi toivoa. Poikkesin Dunbarissa jo viime vuosikymmenen alussa raapimassa klubitalon ovea, mutta tuolloin se oli muiden haasteiden vuoksi sivuutettava.
Linkseille ominaisesti muutamat ensimmäiset reiät olivat säyseitä, mutta kun meri tuli kunnolla näkyviin, saattoi pelikin toden teolla alkaa. Kentän keskivaiheilla maisemat olivat parhaimmillaan, kunnes pian oli taas keskityttävä olennaiseen. Vaikka Dunbar ei ole kaikkein pisimmästä päästä, murensi navakka tuuli jälleen kerran jaardien merkityksen. Sisääntulossa oli jatkuvasti kaivettava jatkolyöntiin 2-3 numeroa isompaa mailaa.
Kruununa loistavalle kentälle toimi viihtyisä klubitalo. Klubin baarissa oli lämminhenkinen palvelu ja tunnelma, jota maustoi sopivasti n. 20 paikallisen jäsenen eläytyminen lauantain jalkapallo-otteluun tv:n ääressä. Olisin voinut viettää Dunbarin klubilla vaikka koko loppuillan, mutta North Berwickin pubit täytyi ehtiä vielä tarkastamaan.
Matkan päätöspäivän kenttä valittiin mahdollisimman joustavan reitin varrelta lentokentän suuntaan. Vaihtoehdoista ei ollut pulaa, mutta tällä kertaa tie vei Longniddryyn. Harry Coltin, James Braidin, Philip Mackenzie Rossin ja Donald Steelin yhteistyönä syntynyt sisämaakenttä jäi kiertueen kenttien arvostelussa peränpitäjäksi.
Longniddryssä ei ole sinänsä mitään moitittavaa, mutta kovin mieleenpainuvaksi kokemukseksi sitä ei voi lausua. Eräässä Tom Doakin vanhassa kirjassa mainittiin Longniddryn syvät ja isot bunkkerit, mutta niitä oli ajan saatossa pienennetty ja loivennettu ainakin ulosmenon väylillä. Kaikesta huolimatta hyväkuntoinen kenttä, joka on par 68-kentäksi melko pitkä.
Kun pillit oli saatu pussiin, kävi loppumatkan jännityksen aiheeksi vielä se, ennätämmekö kotipihaan sunnuntain puolella. Kun matkantekoon ei tullut minkäänlaisia viivytyksiä myöskään paluussa, toteutui tämäkin tavoite täydellisesti.
Onnistuneen golfmatkan taustalla on laadukas etukäteissuunnittelu, lisäksi kannattaa ottaa huomioon hyvissä ajoin matkalle lähtevien toiveet. Silti pitkälläkään reissulla ei aina ehdi kaikkea. Mutta jos matkustat Suomesta neljäksi päiväksi Skotlantiin, ja ehdit pelata neljä täyttä kierrosta golfia, voit vilpittömästi onnitella itseäsi.
Marko Kuivasaari
