16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Soutu kuminauhalla

Soutuliike vahvistaa yläselän lihaksia.

Kiinnitä kuminauha ovenkahvaan tai johonkin pystytasoon. Koukista hieman polviasia, seiso ryhdikkäästi ja päästä toista hartiaa hieman eteen niin, että kierto tulee yläselästäsi. Vedä hartiaa ja kättä taaksepäin, kunnes lapaluu on tiukasti kiinni rintakehässä ja olkavarsi tulee hieman vartalolinjan taakse. Tunnet lihastyön yläselän alueella. Muista pitää hartiat alhaalla koko liikkeen ajan. Tee 2-3 kertaa 12 toistoa Liike vahvistaa yläselän lihaksia, jotka näyttelevät tärkeää roolia useissa golflyönneissä. Liike parantaa myös selkärangan liikkuvuutta, jolloin lyöntien liikerata -ja sitä kautta teho sekä rentous- paranevat.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje