Hirvihaaran Golfin klubitalo on vanha maatilan pehtoorin asunto – näyttävä, mutta sopivasti pröystäilemätön. On vähän kuin tulisi maalaisserkun luo kylään, ei kartanoon, mutta isoon taloon kuitenkin. Idyllistä maisemaa rikkoo kaivinkone klubitalon nurkalla – syntymässä on uusi puttiharjoitusgriini.
– Se näyttää hyvältä tässä talon kulmalla, on niin kuin enemmän golfpaikan näköinen, naureskelee toiminnanjohtaja Ismo Piira.
Hän sanoo, että vaatimaton klubitalo on hyvällä tavalla kotikutoinen ja sopii kentän henkeen.
– Täällä toimitaan ajatuksella, että oleelliset jutut ensin. Olemme satsanneet kenttään, väylien ja griinien kuntoon. Niistä tulee koko ajan kehuja.
Piira kertoo, että ravintolatoiminta, kuten kaikki muukin kentällä, on seuran omaa, ja kaikki tehdään talouden realiteetit mielessä. Osakaspelaaminen yritetään pitää edullisena, ja hoito- ja rahoitusvastikkeet ovat järkevällä tasolla. Liian suurella velalla rakennetuilla kentillä ei ole tulevaisuutta.
Saamme tasoituskortin mukana ilmaisen väyläoppaan. Siitä pisteet: tukeva ja selkeä, selvästi harkiten tehty vihkonen sisältää tarkat kartat ja paljon kiinnostavaa tietoa.
Peliseuramme, riihimäkeläinen pariskunta, edustaa tyypillisiä kentänpelaajia. Monet tulevat myös Mäntsälästä, Tuusulasta, Keravalta, Järvenpäästä – yleensä Lahdenväylän varrelta. Seurassa on noin 1400 jäsentä, ja kentän käyttäjistä noin kolmasosa on vieraspelaajia.
Ykkösväylä avautuu klubin läheltä kohti vanhaa latoa. Väylä on melko kapea, ja heti tulee todistettua, että raffistakin pystyy lyömään. Etäisyydet on merkitty tarkasti väyläoppaaseen ja oppaasta voi tarkistaa myös sektorin missä lippu on kulloinkin greenillä.
Toiminnanjohtaja Ismo Piira puttiggriinityömaalla kenttähenkilökintaan kuuluvan Satu Viitalan kanssa.
Kakkosväylän alussa olen hetken kirjaimellisesti pihalla tai oikeastaan pellolla, mutta onneksi paikallispelaajat neuvovat suunnistuksessa. Tässä tiiataan siis taaempaa kakkosta ylöspäin, ja vasemmalla tulee vastaan 16, ja oikealta lähtee nelonen… Väylillä ei ole opastauluja, joten opasvihkolle on käyttöä. Siirtymiäkin joutuisi tarkistamaan vihkon kartasta, ellei olisi paikallisia mukana.
Monimuotoisella kentällä riittää kumpuja ja käännöksiä, ja koko ajan soi. Pelaamista ohjaavien ja nopeuttavien kellojen lisäksi ekalla ysillä on kova ääninen tuutti, jolla varmistetaan, että puttaajat ovat poissa griiniltä ennen uuden ryhmän avauksia.
Peli sujuu kohtuullisesti, ja pallot löytyvät ihmeen hyvin. Kaikki vesi on keinotekoista eikä sitä ole paljon. Peltoväylien lisäksi on muutamia melko kapeita metsäväyliä, mutta reunat on siistitty kohtuullisesti, eivätkä raffit ole turhan nieleväisiä.
– Haasteellinen, mutta mukava kenttä, toteaa mies, saatuaan onnistuneen lähestymislyönnin sokkopaikasta.
Ysireiän jälkeen pidetään suositeltu tauko ja nautitaan kahvista ja tuoreesta pullasta. Ravintolassa on joka päivä myös kohtuuhintainen lounas. Kodikasta ja viihtyisää.
Toinen ysi näyttää heti alkuun houkuttelevalta. Se on kaunis ja minun makuuni huomattavasti ensimmäistä loogisempi. Väylät pujottelevat pääosin metsän suojassa ylös alas, ja täälläkin on soittokelloja.
Onnistuneita lyöntejä tulee meillekin muutama ja paikallisille useampikin. Tai niin – mikä on kenenkin mielestä onnistunut lyönti! Tästä aiheesta kirpoaa pelin jälkeen filosofinen keskustelu:
Mies on nimittäin hyvän kotikasvatuksen saanut herrasmies, joka kehuu kaikkea – ruokaa, vierailupaikan emäntää, isännän autoa, matkakohteita, asuntoja ja maisemia. Mutta golfaamisessa kehuminen onkin ongelmallisempaa. Hän perustelee asian niin, että kun hän sanoo, että lyönti on upea niin hänen mielestään se on upea. Ja miksei hän saisi sanoa mielipidettään.
Golfkierroksella kannattaa kuitenkin välillä pitää suunsa kiinni tai ainakin valita sanansa harkiten. Ilmaus ”hieno lyönti” ei välttämättä ilahduta kanssapelaajaa, varsinkaan jos upeasti noussut svingi kaartaa bunkkeriin tai kulman taakse pöpelikköön.
Myös pitkä lyönti on tasoituspelissä suhteellinen käsite, ja ”loistava lähestyminen” on eri asia singelille kuin klubishippaajalle.
Ehkä olisi parempi opetella sanomaan ”näyttää hyvältä” tai ”minä olisin tuohon tyytyväinen”. Ja varsinkin vieraammassa seurassa pitää tunnustella ensin ilmaa.
Mallia katsomassa.
Yritän katsella muiden peliä kuin katsoisin golfkisoja telkkarista. Tosi hyvän lyönnin tunnistaa kyllä – ja sitä voi kehua vuolaasti. Keskinkertaisia kannattaa kehua vain harkituin sanakääntein, ja huonojen lyöntien kommentoinnissa pitää olla tosi varovainen. Ja eritoten pallon ollessa liikkeessä kannattaa pitää silmät auki ja suu kiinni.
Mutta takaisin Hirvihaaraan. Takana on sujuva neljän tunnin kierros, mukavassa seurassa, sopivasti kehuttuna.
Miehen arvio kentästä on pääosin myönteinen:
– Metsä- ja peltokenttä, ei puisto. Tuli hiukan maalaisolo, kaikki ei ollut siistiksi raivattua, mutta kenttähän on aika uusi. Jotkut väylät ovat vaikeasti avattavia, mutta hyväkuntoisia. Kaikki griinit ookoo, toiset vähän nopeampia kuin toiset. Ja väyläopas on mainio.
Minä innostuin varsinkin toisen puolikkaan maisemista. Pelikin alkoi kulkea, ja silloinkin kun vähän takkuili, niin ajattelin, että ai niin, tähän se olisi kannattanut lyödä, ja tästä olisi saanut oikein hyvin tuohon.
Aloin oudolla tavalla pitää kummuista ja sokkeloisista haasteista. Täällä olisi mahdollisuuksia, kun vain oppisi tuntemaan kentän paremmin. Pitäisiköhän tulla uudestaan…
Läksimme hyvillä mielin kotiin päin – päässä soi vanha Kake Singersien piisi Mäntsälä mielessäin.
Klubitalo on vanha pehtoorin asunto, ja siinä ei ole saunatiloja. Pukuhuoneet ja suihkut ovat talon vieressä olevassa parakkimaisessa rakennuksessa.
Hirvihaaran Golf
Mäkinen ja polveileva kenttä metsä-ja peltomaisemassa, lähellä Mäntsälää ja nelostietä. Seura perustettu 2003, ensin tehtiin 9 reikää ja vuodesta 2008 kenttä on ollut täysimittainen.
Green fee: 50 €, klo 18:n jälkeen 25 €
Toiminnanjohtaja Ismo Piira: ”Meillä on hyvä kenttä ja talous kunnossa. Yritämme olla ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä. Juttu on se, että pelaaja tulee meille tyytyväisenä ja lähtee vielä tyytyväisempänä.”
Muuta tekemistä: Tunnin matkan päässä Helsingistä. Mäntsälässä on monia kartanoita, ja mm. Kirvun pitäjämuseo. Toisen maailmansodan jälkeen Mäntsälään asutettiin – kartanoiden maille – 2000 siirtokarjalaista, jotka tulivat pääasiassa Kirvusta ja Koivistosta. Melko lähellä ovat myös kaikki pääkaupunkiseudun nähtävyydet.
Sanna Wirtavuori
