Wikström rikkkoo ruotsalaisrintamaa Ruissalossa - Golfpiste.com

23.–30.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordea Tour

Wikström rikkkoo ruotsalaisrintamaa Ruissalossa

Työnsä osaavasta mailapojasta on paljon apua varsinkin kesähelteillä. Ursula Wikström luottaa miehensä Mikan tukeen.

Ursula Wikström on lauantaina se pelaaja, johon yleisön ja median odotukset kohdistuvat Felix Ladies Finnish Openissa. Avauskierros perjantaina oli lupaava. Viiden birdien ja kolmen bogeyn myötä lyöntejä kertyi 69. Kello 14.00 Wikström oli tuloslistalla kakkosena Ruotsin Elin Andersson edellään.

”Tulokseni oli peliesitykseen nähden varsin hyvä, ei ollut kuumia paikkoja kovinkaan paljon.Bogeyt syntyivät lähipelin säätämisestä, kuutosella ( par-4) arvioin lisäksi pituuden ja tuulen väärin, löin avaukseni liian pitkälle ja veteen. Pari pitkää puttia meni sisään. Päivän tavoite tuli saavutettua, oli kivan rento olo ja score kelpaa”, Wikström mietti.

Vuodesta 2004 ammattilaisena kiertänee Wikströmin ansiolistalta puuttuu voitto, kakkostiloja on viisi joista kolme LET:lta. Sunnuntaina Ursula Wikström on ison mahdollisuuden edessä mikäi myös toisella kierroksella tulee kuutosella alkava tulos.

Muista suomalaisista Noora Tamminen (-1, 4 reikää ) aloitti myös mainiosti.

ENNAKKO:

Työnsä

Suomalaiset ovat menestyneet Nordea Tourilla viimeisten vuosien aikana erinomaisesti. Hanna-Leena Ronkainen sijoittui kiertueella kakkoseksi 2009, Kaisa Ruuttila oli ylivertainen kuningatar seuraavana vuonna. Ruuttila voitti Felix Ladies Finnish Openin 2010, mutta ei ole puolustamassa voittoaan. Ronkainen ylsi ykköseksi jo amatöörivuosinaan, nyt suomalaiset tavoittelevat kolmatta ykköstilaa.

Pelaajia on mukana 82 , yhteensä kahdeksasta maasta. Näistä valtaosa tulee Ruotsista ja Suomesta. Emäntämaan pelaajia on menestystä ja kokemusta hakemassa 36. Kilpailu järjestetään 14:n kerran, ensimmäisenä vuonna suomalaisten määrä oli neljä joten eteenpäin on menty

Ursula Wikström pelasi torstain pro-amissa caddienään miehensä Mika Wikström. Euroopan Tourilla kiertävä Wikström oli edellisen kerran mukana kaudella 2004.

”Turkuun on aina mukava tulla, vaikka edellisestä Felix-visiitistä onkin aikaa. Kenttä on hyvässä kunnossa varsinkin väylien osalta.Hellettä on luvassa, ja se voi osaltaan tehdä viimeisenä päivänä viheriöistä kovat. Lyönti on ok, pientä skarppausta vielä vaatii jotta voi lähteä pelaamaan voitosta. Ei kai sitä muuta tavoitetta voi ollakaan”, Wikström tarinoi.

Wikströmien poika Erni -vietti torstain isovanhempiensa kanssa Muumimaailmassa. Ruissalon nimekkäin pelaaja on Ruotsin Lotta Wahlin jolla on tilillään myös ylivoimainen LET-kisan voitto Turkista parin vuoden takaa.

Amatöörinaisten maajoukkue leireili Ruissalossa tiistaista eteenpäin. Syykin on selvä, kesällä 2013 Turussa pelataan naisten henkilökohtaisista EM-mitaleista.

”Felix Ladies Open on meille vuosittain järjestettävistä kisoista miesten Gant Openin ja avoimen seniorimestaruuden kanssa keihäänkärki, josta olemme syystäkin ylpeitä. Felixin kanssa mennään vuosi kerrallaan. Se on tietty selvää, että kaudella 2013 meillä on vain yksi kansainvälinen naisten kisa”, toiminnanjohtaja Sami Pere muotoilee kisan tulevaisuudennäkymät.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje