Finnish Amateur -The Erkko Trophy on vuosien mittaan kehittynyt Euroopan tärkeimmäksi amatöörikilpailuksi. Itse asiassa vain EGA:n viralliset, koko maanosaa käsittävät mestaruuskilpailut ajavat ehkä Erkko Trophyn ohitse. Erkko Trophy on myös monessa tapauksessa toiminut huippuamatöörien viimeisenä ponnahduslautana matkalla ammattilaisten rahapeleihin. Vaikka Erkko Trophy on miesten kiertopalkinto, on ehkä syytä aloittaa naisista. Vuonna 1981 naisten kilpailun kakkoseksi selvisi 15-vuotias tyttönen Liselotte Neumann, Finspångin kaupungista Ruotsista. Lotta siirtyi muutaman vuoden jälkeen ammattilaiseksi ja voitti vuonna 1988, edelleenkin maailman tärkeimmän naisten kilpailun, U.S. Openin. Talin kilpailun voitti tuolloin, edelleenkin LPGA-tourilla pelaava Eva Dahlöf ja kolmoseksi selviytyi Suomen ensimmäinen naisammattilainen, Arja Sipronen. Muita merkittäviä Erkossa vierailleita ja voittoisia naispelaajia ovat olleet Solheim Cup-pelaajat, Carin Koch (Hjalmarsson) ja Maria Hjorth. Vuonna 1998 voittanut Saksan Miriam Nagl pelaa myös menestyksekkäästi USA:ssa ja oma Minnimme voitti Talissa vuonna 2002. Sven Tumba voitti 1963 Ensimmäinen miepuolinen maailmantähti esiintyi Talissa itse asiassa jo silloin kun kisan nimi oli vielä Broman Cup. Kaksi vuotta sitten Ruotsin kaikkien aikojen tärkeimmäksi golfvaikuttajaksi valittu Sven Tumba tuli Taliin kesällä 1964 ja voitti kilpailun 33-vuotiaana ja lajia vasta kolme vuotta harjoiteltuaan. Sitä ennen hän oli ehtinyt jo voittaa kolme jääkiekon maailmanmestaruutta ja pelannut jalkapalloa myös Ruotsin maajoukkueessa. Broadhurst ja Wolstenholme Ensimmäiset brittipelaajat saapuivat mukaan Erkkoon vuonna 1987. Kolmen miehen ryhmässä olivat mukana mm. Paul Broadhurst ja Gary Wolstenholme. Broadhurst selvisi kisassa toiseksi, vaikka teki viimeisellä kierroksella seiskan reiällä yhdeksän. Hän edusti Eurooppaa Ryder Cupissa voitokkaasti vuonna 1991 ja on tänä vuonna tekemässä paluuta tähän valiojoukkoon. Wolstenholme ei tuolloin vielä pärjännyt, mutta voitti useamman yrityksen jälkeen vuonna 1996. Hän on sittemmin voittanut British Amateurin kaksi kertaa ja aktiiviuraansa edelleen jatkavana häntä voidaan pitää maailman nykyamatööreistä kaikkein menestyksekkäimpänä. Fasth, Garrido ja Howell Vuonna 1991 Erkossa olivat mukana tulevat Ryder Cup-pelaajat, Niklas Fasth ja Ignatio Garrido. Fasth selvisi viidenneksi ja Garridokin kymmenen sakkiin. Garridon Ryder Cup-peli oli sikäli merkityksellinen, että myös hänen isänsä, Angel selvisi aikanaan samaan eliittiporukkaan. David Howell niminen nuori mies tuli vuonna 1995 Erkossa viidenneksi. Tätä kirjoitettaessa hän on Euroopan Tourin rahatilaston ylivoimaisessa johdossa ja matkalla syksyn Ryder Cupiin, jossa oli mukana jo kaksi vuotta sitten. Simon Dyson Toinen ehdokas tämän vuotiseen Eurooppa-USA otteluun on Erkon vuonna 1999 voittanut ”blondi” Simon Dyson. Erinomaisia otteita tänä vuonna on osoittanut myös vuoden 2003-voittaja, Wentworthin hienostoklubin kasvatti, Ross Fisher. Suomen oma major-voittaja Mikko Ilonen voitti Talissa vuonna 1998. Vuoden 2004 voittaja, tämän hetken ykkösamatöörimme Antti Ahokas varmisti juuri pääsynsä maailman kovatasoisimpaan amatöörikilpailuun, US Amateuriin. Antti on jo matkustanut Yhdysvaltoihin ja valmistuu parhaillaan kyseiseen, kolmen viikon päästä pelattavaan koitokseen. Finnsih Amateur Open The Erkko Trophyn viime vuoden voittajia olivat Suomen Jarno Hovila sekä Espanjan Emma Cabrera, joka nähdään myös tänä vuonna voittoaan puolustamassa. Tämän vuoden kilpailu on jälleen hyvin kansainvälinen, mukana on pelaajia Espanjasta, Saksasta, Italiasta, Ruotsista, Tanskasta, Virosta sekä Yhdysvalloista. Siitä, että Erkko Trophystä on kasvanut yksi Euroopan tärkeimmistä riippumattomista amatöörikilpailuista, saadaan paljolti kiittää kisan monivuotisia yhteistyökumppaneita. Blue1, Sokos Hotels, Silja Line ja SanomaWSOY ovat omalla panoksellaan huolehtineet siitä, että suomalaiset golfhuiput ovat vuodesta toiseen saaneet kohdata maailman parhaita amatöörigolfareita kotimaaperällään. Vuoden 2006 kilpailu käydään perinteiseen tapaan maan vanhimmalla golfkentällä Talissa. Kilpailu pelataan kolmipäiväisenä torstaista lauantaihin 3.-5. elokuuta. Tervetuloa Taliin seuraamaan huippugolfia! www.finnishamateur.com finnishamateur@resepti.com
Kaymer, Abu Dhabi, 2010

