7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Tyly isäntä nimeltä Sergio Garcia

Sergio Garcia pääsi tuulettamaan kotiyleisön edessä

style="font-weight: bold; ">Sergio Garcia (-19) laittoi jalalla koreasti kotiyleisön edessä Pohjois-Espanjassa. Kotikentällään pelaava 31-vuotias takoi muut pelaajat kanveesiin kolmannen kierroksen viimeisen 12:n reiän aikana, jotka hän pelasi kahdeksan alle parin.

Kehnosti käynnistynyt kolmas kierros otti tuulta purjeisiin ensimmäisen kerran seitsemännellä reiällä, jossa Garcia teki päivän ensimmäisen birdien. Kasilla espanjalainen jatkoi laittamalla lisää vettä kiukaalle eaglen muodossa.
Takaysin neljä perättäistä birdietä väylillä 13-16 näytti vievän hänet lopulliselle karkumatkalle muista pelaajista. Viimeisen reiän birdie yleisön edessä nosti johtoaseman kahdeksaan lyöntiin.
Samalla kentällä Garcia on voittanut lukuisia turnauksia. Yksi ensimmäisistä miehen muistamista voitoista taisi olla ensimmäinen seuran mestaruus 12-vuotiaana.
Kahdeksan lyönnin johtoasema viimeisellä kierroksella kotikentällä tuskin jättää ketään epäilemaan kilpailun voittajaa ennen viimeistä kierrosta. Suuria murtumisia on luonnollisesti golfin historiassa nähty, mutta kovassa vireessä oleva Garcia ei näytä merkkejä voittamisen pelosta.
Parempi kysymys lienee, kuinka suurella marginaalilla isäntä kukistaa vieraansa? Voitto nostaisi Sergion maailmanlistalla lähelle sijaa 30 nykyiseltä sijalta 49.
Toiselle sijalle ja kärkipariin nousi 66:n (-5) lyönnin kierroksella Thongchai Jaidee (-11). Vaisusti viime vuosina pelannut Thaimaan golflähettiläs on ET:n rahalistalla sijalla 111 ennen huomista viimeistä kierrosta Espanjassa.
Kolmannella sijalla oleva Ross McGowan on tiukan paikan edessä. Vielä vuosi sitten mies taisteli viimeisiin kilpailuihin asti Ryder Cup -paikasta, mutta loukkaantumisten myötä golf ei ole sujunut yhtä hyvin. Rahalistan sijalla 163 oleva englantilainen tarvitsee kipeästi euroja saavuttaakseen paikan 115:n parhaan joukossa.
Päivän suurin pettymys oli Pohjoismaiden toivo Alex Noren. Nousukas ja kovavireinen ruotsalainen mokasi mahdollisuutensa voittoon pelaamalla tuloksen 73 (+2) kolmannella kierroksella. Tulos oli huonoin pelaajista, jotka ovat 20:n parhaan joukossa. Noren jakaa seitsemättä sijaa ennen viimeistä kierrosta ja matkaa toiseen sijaan on edelleen vain kolme lyöntiä.
Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje