30.4.–7.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][9]
KilpailuaSuomalaista

30.4.–7.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Triplabogey tuli Ruuskalle kalliiksi, myös Wikströmin tie nousi pystyyn toisessa karsinnassa

Lauri Ruuska jäi kaksi lyöntiä paikasta Pohjois-Irlannin turnauksen viimeiselle kierrokselle. Kuva: Getty Images

Lauri Ruuska myönsi, että neljännen reiän epäonnistuminen kävi henkisesti liian raskaaksi.

Lauri Ruuska (+2) ja Ursula Wikström (+1) eivät selvittäneet Antrimin kreivikunnassa meneillään olevien DP World Tourin ja Ladies European Tourin turnausten toista karsintaa. Kummallakin oli omissa kilpailuissaan kaksi lyöntiä liikaa 54 reiän tuloksessa.

Päivän kierros vaati top 10:een ISPS Handa World Invitationalin puolivälissä tähyilleeltä Wikströmiltä peräti 78 lyöntiä. Hän teki Galgorm Castle Golf Clubin kentällä kolmen birdien lisäksi neljä bogia ja kaksi tuplabogia.

Wikström jakoi 47. sijan, kun tavallisesta kaavasta poikkeavissa kahden karsinnan kilpailuissa viimeiselle kierrokselle otettiin 35 parasta ja samaan tulokseen päätyneet pelaajat.

Myös Ruuskalla oli samannimisessä DPWT:n kilpailussa hyvin pullat uunissa 36 reiän jälkeen. Top 15:een mahtunut suomalainen aloitti päivänsä birdiellä, mutta koki ison takaiskun neljännellä (kentän 13.) reiällä triplabogin muodossa.

Toiseksi viimeisellä reiällä tullut birdie nosti vielä toiveita jatkopaikasta, mutta toinen peräkkäinen birdie jäi haaveeksi 75 lyönnin kierroksella.

”Oli aika tiukka setup tänään ja paljon kireitä lipunpaikkoja, en päässyt riittävän lähelle. Missasin myös muutaman lyhyen putin, joka vähän tappoi momentumia. 13:lla tein triplan, kun löin peräjälkeen kisan kaksi huonointa lyöntiäni. Se kostautui ankarasti, enkä enää siitä toipunut.”

”Kuitenkin oli hieno päästä pelaamaan tänne ja testaamaan omaa tasoa.  Kiva pelata vaikeita kenttiä. Itse tykkään näistä, kun pistävät pelaamaan vähän eri tavalla.”

Vaikka jääminen ulos finaalikierrokselta oli Ruuskalle pettymys, ei hän vaipunut synkkyyteen. Päinvastoin Tarinagolfin pelaaja otti reissun arvokkaan opin ja kokemuksen kannalta, joka vielä kasvaa korkoa.

Ruuska oli DP World Tourin kisan puolella ainoa suomalaisosallistuja tällä viikolla.

Miesten turnauksen kärjessä jatkaa Galgorm Castella kenttäennätyksen, 61, torstana tehnyt Ewen Ferguson (-11). USA:n John Catlin (-8) on kolmen lyönnin päässä skotlantilaisesta. Naisten kisassa kärkipaikan haltija säilyi niin ikään samana: USA:n Amanda Doherty (-12) lähtee päätöspäivään lyönnin Englannin Georgia Hallin ja Taiwanin Peiyun Chienin (-11) edellä.

Kolmanteen päivään selviytyneiden pelaajien kohdalla finaalikierroksen missaamista ei lasketa tilastollisesti karsiutumiseksi, joten Ruuskan kahden DP World Tourin kilpailun historia on cutin selvittämisprosentin osalta puhdas sata.

Lue seuraavaksi: Lauri Ruuska kamppailee top 10 -sijoituksesta DP World Tourilla

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje