On Teemu Tyryn vuoro paljastaa suosikkinsa, ja se miksi hän ei listaa inhokkejaan.
Huippupelaajien rankkaaminen suosikkeihin ja näiden rajaaminen muutamaan nimeen on lähes skitsofreeninen rasti. Kriteerien luominen kiinnostavuudellekin aiheuttaa päänvaivaa.
Olen aina pyrkinyt seuraamaan tähtien tekemistä pyrkimyksellä oppia ymmärtämään, mitkä ovat heidän vahvuutensa tuloksenteolle. Ne pelaajat, jotka pystyvät ottamaan kapasiteetistaan ”maksimit” irti ovat korkealla arvolistallani.
Suosikkilistoiltani löytyy myös vaihteleva määrä pelaajia, joiden svingistä olen yrittänyt ottaa joitain osasia omaan tekemiseeni.
Merkittävä osanen on luonnollisesti henkilön persoona ja tausta. Kaikilla pelaajilla on oma tarinansa, jotka ovat toinen toistaan mielenkiintoisimpia.
Padraig Harrington on ikisuosikkini. Läpimurtoa Euroopan ja maailman huipulle odotettiin vuosia. Voittoihin nähden epäonnistumisia viimeisenä päivänä tuli valtava määrä. Tästä paheestaan hän pääsi irti ja voitti lopulta kolme majoria kuudesta perättäisestä kausilla 2007–2008.
Harringtonin työmoraali on aina ollut korkealla tasolla, harjoittelunarkomaani on myös ikuinen svinginsä kehittäjä. Mielenkiintoiseksi hänet on minun silmissäni tehnyt intensiteetti tekemiseen, joka paistaa koko olemuksesta.
Irlantilaisesta näkee kauas, että korvien välissä tietokone raksuttaa koko ajan, joskus liikaakin. Olen saanut kahteen otteeseen tilaisuuden haastatella Harringtonia ja tämän lisäksi nähdä hänen opetustaan ryhmälle.
Kun Padraig Harrington puhuu omasta golfistaan ja filosofiastaan tehdä asioita, hän kykenee ilmaisemaan itseään ja tekemisiään kansantajuisesti mennen mielenkiintoisiin ja joskus hyvinkin syvällisiin sfääreihin.
Mieleenpainuvin ja opettavin toteamus, jonka olen Harringtonin suusta kuullut liittyy lyönnin pituuden tavoitteluun.
”Jos haluat lyödä pitkälle, sinun täytyy lyödä kovaa, oikein kovaa. Vaikka pallo alkuun lentäisikin ympäriinsä, on tärkeää saada mailanpäähän vauhtia.”
Lausahduksessa on vinha perä, kunhan sen ymmärtää oikein.
Ariya Jutanugarn on noussut lajin kirkkaimmalle huipulle. Getty Images." width="630" height="418" />Ariya Jutanugarn on noussut lajin kirkkaimmalle huipulle. Getty Images.
Ariya Jutanugarn on yksi niistä tuhansista nuorista tytöistä, joille vanhemmat toimivat innoittajina golfin käynnistämiseen ja siinä menestymiseen.
Ariya ja sisarensa Moriya kävivät kahteen otteeseen Talissa pelaamassa Finnair Mastersin.
Pääsin näkemään tyttöjen ja koko perheen toimintaa kentällä ja sen ulkopuolella melko läheltä. Vaikka vanhemmilla, lähinnä isällä oli vahva visio tyttäriensä viemisellä kohden maailman huippua, olivat myös Ariya ja Moriya aidosti ja täydestä sydämestään ”leikissä” mukana. Kaikesta tekemisestä paistoi läpi kiinnostus itsensä kehittämiseen.
Tekemisen helppous ja lyönnin tehokkuus hämmästyttivät. Minusta tuli fani, joka aina naisgolfia seuratessaan nostaa peukkua Jutanugarnin sisaruksille.
Tuloksentekijöistä kovimpia on ehdottomasti Jordan Spieth, jonka määritän erityisesti golfin pelaajana ja strategina ehdottomaan ykkösketjuun. Putti ja lähipeli ovat vahvoja. Lyöntivalikoima on suppeampi kuin useilla muilla tähdillä.
Spieth on osannut pelata vahvuuksillaan ihailtavalla tavalla josta meillä kaikilla on oppimista. Itseluottamus on hurjalla tasolla, nuorukaisen menestys kaudella 2015 jää golfin historiaan.
Liian paljon liian aikaisin?
Nähtäväksi jää, nouseeko Spieth vielä ykkösketjuun, pysyväksi jäseneksi maailmanlistan kärkiviisikkoon.
Major-voittojen kokonaismäärä uran päättyessä, onko se nykyiset kaksi, yli kymmenen vai jotain siltä väliltä? Kaikki nämä ovat mahdollisia. Veikkaamaan en lähde, vaikka kuluvan kauden ”tasonlasku” ei yllättänyt.
Jordan Spieth on Harringtonin tavoin älykkö ja täydellisyyden tavoittelija. Hänen tarinaansa on kiehtovaa seurata silloinkin, kun menestystä ei tule.
Neljänneksi suosikikseni nostan Lee Westwoodin. Pallonlyöjistä parhaita, svingissä on osasia, joita haluaisin itselleni. Harringtonin tavoin hän on aina hyvällä tuulella , käytös korrektia silloinkin kun oma peli (lähipeli yleensä) ei toimi.
Major-voitto näyttää jäävän saavuttamatta, Ryder Cup on englantilaisen joulu ja juhannus.
Jos minä saisin rangelta kentälle vietyä Westwoodin draivit, olisi elämä niin paljon helpompaa.
Inhokkipelaajia tai niitä, jotka eivät sytytä en lähde listaamaan. Mielestäni kaikista pelaajista on opittavaa, sellaisistakin jotka ulkoisesti tai peliltyyliltään eivät ensinäkymältä nappaa.
