26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Tasaista Linkseillä

Tommy Fleetwoodilla on edessään mahtava viikonloppu hänen taistellessaan suuren ET-kisan voitosta

Kolmella kentällä käytävä Dunhill Links Championshipin toinen päivä oli Tommy Fleetwoodin. CT:n kautta korttinsa ET:lle varmistanut lupaava englantilainen takoi Kingsbarnsissa tauluun mahtavan 63:n lyönnin kierroksen siirtyen jakamaan kilpailun johtoa. ”Viimeiset pari viikkoa ovat olleet aika stressittömiä. Nyt tiedän jo varmasti missä pelaan ensi vuonna, joten kysymys on oikeastaan kuulunut, että miten onnistun käyttämään voittopaikat”, superlahjakas Fleetwood kertoi toisen kierroksen jälkeen. Fleetwoodin kanssa tasoissa on Pohjois-Irlannin Michael Hoey. Kärkikaksikon tulos -12 oikeuttaa lyönnin johtoon ennen kolmantena vaanivaa Louis Oosthuizenia. Viikonloppuun lähdettäessä 27 pelaajaa on viiden lyönnin sisällä kärjestä. Hyvissä keleissä pelatut kaksi ensimmäistä kierrosta ovat sallineet pelaajille helpon työn tehdä kovaa tulosta kovasti rullaaville links-kentillä. Kilpailussa ovat edelleen ”hyvin” mukana myös maailman kärkikolmikko Luke Donald (-4), Lee Westwood (-7) ja Rory McIlroy (-7). Kilpailun kolmas kierros käydään vielä kaikkien pelaajien kiertäessä amatööripariensa kanssa. Viimeiselle kierrokselle taistelemaan joukkuekilpailun voitosta selviää vain osa joukkueista. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje