16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Tapio Pulkkasella tapahtumarikas kierros Valderramassa – "Wedget oli hyviä ja putti kolisi"

Tapio Pulkkanen jatkaa hyvistä asemista Sergio Garcian isännöimän ET-kisan toiselle kierrokselle. Kuva. Getty Images

Myös paikan Open Championshipiin saanut Mikko Korhonen on avauspäivän jälkeen karsintarajan yläpuolella.

Tapio Pulkkasen ensimmäisellä kierroksella Real Club Valderrama -kentällä käynnistyneessä Andalucia Mastersissa ei tapahtumia puuttunut. Lukema 70 (-1) saattaa kertoa jopa konservatiivisesta suorituksesta, mutta vilkaisu tuloskorttiin kertoo jotain aivan toista.

Pulkkanen aloitti kierroksen mainiosti oltuaan viiden reiän jälkeen kolme alle. Ensimmäisen kenttäpuoliskon (Pulkkasella 10–18) loppu oli kuitenkin hankala, sillä hänelle kirjattiin vielä ennen kierroksen puoliväliä kolme bogia.

Jälkimmäinen yhdeksikkö käynnistyi kahdella birdiellä, joita seurasi välittömästi bogey. Tilanne ”rauhoittui” kahden parin ajaksi, kunnes kirjavan kierroksensa päätteeksi hän teki kuvaavasti sarjan birdie-bogey-birdie-bogey.

Pulkkasen kierroksen reikätulosten vähemmistö koostui poikkeuksellisesti pareista, joita merkittiin vain viisi. Birdiejä syntyi seitsemän ja bogeja kuusi.

”Aika vuoristoratakierros tänään. Birdiejä pystyin tekemään paljon lyhyillä rei’illä. Wedget oli hyviä ja putti kolisi”, Pulkkanen sanoi.

”Vaikeilla väylillä avaukset olivat aika paljon puissa ja sieltä tuli bogeja. Vähän täytyy chippaamista parantaa huomiseksi.”

Pulkkasen tavoin 29. sijaa jakavan Korhosen olennaisimmat kierrostapahtumat osuivat viimeiseen kolmannekseen, missä hän teki päivän kaikki neljä birdieään. Tämän lisäksi 70 lyönnin kierroksen saldo karttui kolmella bogilla.

”Päivä oli aika vaikea. Löin varsinkin alussa heikosti. Hyvä taistelu ja hyvä takaysi. Kentästä on täällä aina hyvä fiilis ja se kyllä sytyttää
pelaamaan”, uransa ensimmäiseen Openiin heinäkuussa osallistuva Korhonen sanoi.

Kaksikko Pulkkanen-Korhonen on kilpailun johdossa olevaa Ranskan Victor Pereziä (65) viisi lyöntiä perässä. Seitsemän joukkoon matkaa on kolme lyöntiä.

Sovimme, että viestittelemme huomisen kisakunnosta tässä illan aikana tai viimeistään aamusta.

Sijaa 73 jakavat Kalle Samooja ja Kim Koivu (72/+1) ovat lyönnin päässä ennustetusta cut-rajasta.

Erityishuomio Valderramassa kiinnittyi Samoojan caddieen Greig Stanfieldiin, joka ryöstettiin ja pahoinpideltiin tiistaina. Samoojan fysiikkavalmentajan Eero Partion piti sijaistaa polvensa loukannutta Stanfieldiä, joka lähti kuin lähtikin polvi paketoituna töihin ja sinnitteli kierroksen loppuun asti.

”Hän (Stanfield) lähinnä lähti kokeilemaan, miten jalka kestää. Vähän oli kyllä hapoilla lopussa. Sovimme, että viestittelemme huomisen kisakunnosta tässä illan aikana tai viimeistään aamusta”, Samooja kertoi tiedotteessa.

Itse kierroksen esitys tyydytti Samoojaa.

”Hyvää peliä oli kyllä. Vaikea baana tuo on. Varsinkin iltapäivällä, kun griinit ovat vähän palaneet,”

”Tiiltä tuli pari virhettä, niin niistä joutui tsemppaamaan, mutta hyvillä fiiliksillä kohti huomista.”

Kärjessä olevan Perezin takana on ruuhkaa, sillä lyönnin päässä niskaan hengittää viisi pelaajaa, joukossaan kilpailun voittoa puolustava Sergio Garcia.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje