21.–28.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][3]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Syntymäpäiväsankari Korhonen taisteli Celtic Manorin tuulissa hyvän tuloksen

Mikko Korhonen ei aivan saanut upotettua birdie-puttiaan Twenty Ten -kentän 18. reiällä. Kuva: Getty Images

Myös Tapio Pulkkanen eteni Cazoo Openissa kirkkaasti viikonlopun kierroksille.

Mikko Korhonen jatkui vahvoja otteitaan Walesin Newportissa meneillään olevassa Cazoo Open supported by Gareth Bale -turnauksessa. Hän löi European Tourin kisan tuulisella toisella kierroksella tuloksen 70, mikä oikeuttaa – päivän pelitapahtumien ollessa edelleen kesken – jaettuun viidenteen sijaan.

Kokonaistilanteessa -6 oleva Korhonen aloitti perjantain kierroksen birdiellä ja teki birdien edellispäivän tapaan myös Celtic Manorin Twenty Ten -kentän viidennellä reiällä. Hän käytti seiskalla tulleen bogin myötä etuysiin 35 lyöntiä.

Samalla lyöntimäärällä sujuneella toisella kenttäpuoliskolla tapahtumia oli vähemmän. Korhonen siirtyi 11. reiän birdien jälkeen kierroksellaan kaksi alle tilanteeseen, mutta palasi miinus yhteen tehtyään 17. reiällä viimeisen parista poikenneen reikätuloksen bogin muodossa.

Perjantaina 41-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä Korhonen oli kaikin puolin tyytyväinen aikaansaannokseensa hankalissa olosuhteissa.

”Oli hyvää peliä tänään. Tuuli oli aika kova ja teki kentästä haastavan. Alle parin tulokset ovat tänään hyviä”, Korhonen sanoi.

Hän totesi ensimmäisen kierroksen jälkeen, ettei keskittyminen ollut parhaalla tasolla, mutta tämä asia korjaantui perjantaina.

”Pysyi ihan hyvin ajatukset kasassa tänään koko päivän, sillä osastolla oli parempi päivä kuin eilen. Tästä on hyvä lähteä viikonloppuun”, jatkoi Korhonen, joka kertoi juhlistavansa syntymäpäiväänsä syömällä yksin päivällistä ET:n kisakuplassa.

Korhonen on Wales Openin nimellä aiemmin tunnetun Cazoo Openin kärjessä jatkavaa Espanjan Nacho Elviraa (-11) viisi lyöntiä perässä. Päivän ja kilpailun tähän asti kovimmasta tuloksesta vuoden 2010 Ryder Cup -kentällä on vastannut toiseksi noussut Masahiro Kawamura (-8). Japanilainen käytti perjantain kierrokseen häkellyttävästi vain 63 lyöntiä.

Kahden kierroksen jälkeen kokonaistilanteessa par oleva Tapio Pulkkanen jakaa parhaillaan 33. sijaa, ja on menossa kirkkaasti jatkoon.

”Aika paljon haastavampi olosuhde tänään. Kova tuuli vaikeutti muutenkin suhteellisen haastavaa kenttää. Etuysi oli täysin taistelua, mutta takalenkillä jäi muutama paikka käyttämättä”, hän sanoi.

Newportiin on luvattu viikonloppuna sadetta, ja se oli Pulkkasenkin tiedossa.

”Huomenna sateeseen taistelemaan.”

Sijalla T104 olevan Janne Kasken (+7) 36 reiän tuloksessa oli viikonlopun kierroksia ajatellen viitisen lyöntiä liikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje