16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Suomalaisilla European Tourin lippulaivaturnauksessa vahva avaus       

Mikko Korhonen oli tyytyväinen ensimmäisen päivän taisteluunsa. Kuva: Getty Images

Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja ovat parin lyönnin päässä seitsemättä sijaa jakavista pelaajista.

Suomalaiset olivat vahvassa vireessä Euroopan Tourin suurimpiin kisoihin lukeutuvan BMW PGA Championshipin ensimmäisellä kierroksella torstaina Englannin Surreyssa.

Niin Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen kuin Kalle Samoojakin avasivat kisan tuloksella 70 (-2). Kolmikko jakaa kilpailussa 21. sijaa, kun kierros on vielä monelta pelaajalta kesken.

Korhonen teki kierroksellaan viisi birdieä ja kolme bogia. Eniten tapahtumia riitti Wentworthin Clubin kentän takaysin alussa, jossa hänelle kirjattiin kahden bogin väliin kaksi birdieä.

”Ihan hyvä avaus oli, hyvää taistelua tänään. Vähän oli siellä sun täällä lyönnit, mutta takalenkillä tekeminen alkoi paranemaan”, Korhonen kertoi.

”Ihan mukavasti yleisöä paikalla, onhan se mukavaa, kun nyt aletaan päästä normaaliin päin takaisin. Hieno turnaus ja hyvä ilmapiiri täällä!” hän jatkoi.

Pulkkanen teki kierroksellaan sekä yhden birdien että yhden bogin enemmän kuin Korhonen.

”Hyvä loppu tänään, se lämmittää mieltä. Vähän olin vaikeuksissa avauspelissä, mutta rautapeli taas oli aika kohdallaan. Muutamia paikkoja tuli tuhlattua, mutta kaiken kaikkiaan hyvä rundi”, Pulkkanen sanoi.

Vikalla oli vielä hyvä (birdie) paikka kolmesta metristä, mutta säkittäminen on kohtuu haastavaa täällä.

Samooja teki kakkosella birdien, mutta ajautui vielä ulosmenon puolella tuplabogin ja bogin myötä tilanteeseen kaksi yli. Jatko sujui kuitenkin mainiosti. Hän päätti etuysin birdieen ja teki takaysin par-viitosilla vielä yhden birdien ja eaglen.

”Ihan ok setti tänään. Peli oli kohtuu hallussa koko ajan muutamaa missiä lukuunottamatta”, Samooja kertoi tiedotteessa.

”Jouduimme seisomaan puoli tuntia tiillä ja kylmiltään slice puskaan. Tuplalla noista sitten selviää”, hän perusteli kentän ensimmäisellä par-viitosella tullutta seiskaansa.

Kiradech Aphibarnrat paineli kilpailun kärkeen. Kuva: Getty Images

Toiseksi viimeisen reiän eagle kohensi turkulaisen sijoitusta hetkessä kymmenillä pykälillä.

”Löin hyvän draivin, josta pääsin lyömään rautanelosen 236 metristä pomputtelemalla griinille. Pallo päätyi metriin ja putti askiin. Vikalla oli vielä hyvä (birdie) paikka kolmesta metristä, mutta säkittäminen on kohtuu haastavaa täällä.”

Arvostetussa kilpailussa on mukana valtaosa kiertueen kärkipään pelaajista, joten menestyminen on tavallistakin haastavampaa. Suomalaistriolla on jaettuun seitsemänteen sijaan eroa kaksi lyöntiä.

Kisan kärkeen rynni pitkään heikosti pelannut Kiradech Aphibarnrat tuloksella 64 (-8). 15 vuoden tauon jälkeen Wentworthiin palannut Australian Adam Scott kärkkyy lyönnin päässä thaimaalaisesta, toisella sijalla.

Neljä birdieä ja viisi bogia tilastoinut kisan neljäs suomalainen, Sami Välimäki, pelasi torstaina tuloksen 73 (+1).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje